Lopetetaanko Valtion elokuvatarkastamo?
Eilen uutisoitiin kuvaohjelmia koskevan lainsäädännön uudistamista pohtineen työryhmän esityksestä lopettaa Valtion elokuvatarkastamon toiminta nykymuodossaan. Tämä tarkoittaisi, että kuvaohjelmien ikärajoista säädettäisiin uudella lailla ja että kuvaohjelmien ennakkotarkastukset lopetettaisiin.
Valtio ei pysty varjelemaan lapsia
Ongelma tämänhetkisessä ennakkotarkastusjärjestelmässä on YLE:n uutisten mukaan se, että “Valtion elokuvatarkastamon toiminta ei pysty varjelemaan lapsia haitalliselta kuvamateriaalilta, sillä suuri osa haitallisesta ohjelmasisällöstä tulee lasten maailmaan internetin ja satelliittitelevision kautta.” Tuntuu kuitenkin varsin epäjohdonmukaiselta vastata tähän puutteeseen järjestelmän ainoan tehokkaasti toimivan osan poistamisella. Koska internetistä tulee kuitenkin paljon haitallista materiaalia, lopetamme teattereissa ja DVD:llä levitettävän materiaalin tarkastamisen. Mikä on logiikka tämän siirron takana?
Tuula Lybeck opetusministeriöstä toteaa, ettei valtio voi kuitenkaan jatkossakaan tehdä internetissä levitettävälle materiaalille oikeastaan yhtään mitään. Jäljelle jääväksi keinoksi muodostuu ainoastaan mediakasvatuksen roolin korostaminen. Mediakasvatuksen tärkeyttä ei tulekaan missään nimessä aliarvioida. Käytännössä kuitenkin valtion kasvattajan rooli tulee tarkoittamaan lähinnä erilaisten mediaan liittyvien taitojen opettelua. Varsinaisen sisällöllisiä rajoja asettavan kasvattajan rooli jää edelleen vanhemmille. Toivottavasti näin onkin! Ajatus valtion instituutiosta, jonka tehtävänä on järjestelmällisesti opettaa lapsia välttämään tiettyä mediamateriaalia kuulostaa varsin kestämättömältä.
Vanhemmat avainasemassa
Mutta kuinka vanhempien tehtävää lasten mediakasvatuksen sisällöllisinä tuomareina helpotetaan kuvaohjelmien ennakkotarkastuksesta tinkimällä? Sisällöllisen informaation saamisen väheneminen jo entisestään heikoilla kantimilla olevasta järjestelmästä kuulostaa uhkaavalta. Uutisointi uudistuksesta nostaa esille erityisesti koulujen vahvan roolin, kouluissa tehtävän työn sanotaan “olevan avainasemassa lasten mediataitojen kehittämisessä ja kehittymisessä”. Tämän lisäksi todetaan, että median haittavaikutuksilta voi suojautua, kun siihen saa ohjausta.
Haluaisin muistuttaa, että tämänhetkisten kuvaohjelmien ikärajaluokitusten kaksi ensimmäistä porrasta (K3 ja K7) ajoittuvat aikaan ennen koululaitoksen vaikutuspiiriin astumista. Tämänkin jälkeisten luokkien (K11 ja K13) ajoitus osuu ikävaiheeseen, jossa perheen ja vanhempien painoarvo on erittäin tärkeä. Sen lisäksi, että on ymmärrettävä koulutusuran alkavan vasta paljon kuvaohjelmien kulutuksen aloittamisen jälkeen, täytyy ottaa huomioon, että itseäsuojelevista mediataidoista puhuttaessa ollaan tekemisissä erittäin korkeatasoisten kognitiivisten (ja sosiaalisten) säätelyjärjestelmien kanssa. Minkä ikäisenä on realistista ajatella lasten osaavan itse suojella itseään, kuten Valtion elokuvatarkastamon johtaja Matti Paloheimo asian ilmaisee?
Varsinkin kun järjestelmällinen mediakoulutus aloitetaan vasta seitsemän vuotiaana, on suurin osa kuvaohjelmien ikärajarajoitteiden alla eletystä elämästä vanhempien vastuulla. Vanhemmat ja muut huoltajat ovat ne henkilöt, jotka tässä vaiheessa käyttävät tietojaan ja taitojaan haitalliselta materiaalilta suojautumisessa. Itsesensuurin ja aktiivisen itsesuojautumisen tavoitteet ovat korkeita ja yleviä, niihin päästään vain pitkän tien kautta ja täydessä merkityksessä usein varmasti vasta aikuisella iällä. Kansalaisten aktiivisen suojautumisen on alettava vanhemmista ja arviointijärjestelmien uudistamisten tulisi ottaa huomioon vanhempien tarpeet taitojen ja sisällöllisten tietojen suhteen.
Todellinen valinta sisällöllisen informaation perusteella
Mielestäni järjestelmän uudistamisen yhtenä lähtökohtana tulisi olla kuvaohjelmia koskevan sisällöllisen informaation saatavuuden lisääminen. Opetettuja mediataitoja ei voida tehokkaasti soveltaa, jos tieto median sisällöstä on puutteellista. Kuvaohjelmien välittömän luonteen tähden valinta median kuluttamisesta tulisi voida tehdä jo ennen kuin valkokangas heijastaa haitallisen kuvamateriaalin silmillemme. Tämä on se informoitu valinta, jonka mahdollistamiseksi Arvoarvostelut tekee töitä. Toisaalta arveluttavan kuvaohjelman näkemisen jälkeen välitön sisällöllinen keskustelu saattaa auttaa. Lisäksi sisällöllinen keskustelu on avain myös mediataitojen ja itsesensuurin kehittymiselle. Tekipä arviointeja mikä tahansa taho, varsinaisesta sisällöstä tarkemmin tiedottamisen tulisi olla kuvaohjelmien arviointijärjestelmän prioriteettina.
Esimerkiksi videopelilaatikoiden takakannesta tutut PEGI-järjestelmän mukaiset merkinnät pelien sisällöistä ovat hyvä esimerkki liikkeestä avoimempaan valintakulttuuriin. Elokuvien suhteen edistymistä on tapahtunut esimerkiksi siinä, että Valtion elokuvatarkastamon internetsivuilta on monien elokuvien kohdalla luettavissa sanallisia perusteluita annetulle ikärajaluokitukselle. Sivuilla on myös mahdollista äänestää ikärajaluokituksen sopivuudesta. Positiivisessa tulevaisuudenkuvassa haluaisin nähdä eri tuotantoyhtiöiden kilpailevan keskenään parhaan parental advisoryn tarjoamisesta kuluttajille.
On totisinta totta, että tärkeintä olisi opettaa lapsia itse suojelemaan itseään, kuten elokuvatarkastamon johtaja Matti Palonheimo toteaa. Käsitykseni mukaan moraalinen kyvykkyys, oikean ja väärän sekä haitallisen ja hyödyllisen tunnistaminen kasvaa kuitenkin juuri rajojen asettamisen kautta. Asioiden nimeämisestä hyviksi ja huonoiksi, tavoiteltaviksi ja vältettäviksi. Ettei tässäkin vaan kävisi niin kuin taannoisessa Kööpenhaminan ilmastofarssissa: yhteisestä vastuusta ja tavoitteista saatiin laadittua hieno ohjelmajulistus, mutta todellisten sitovien rajoitteiden asettaminen ei onnistunut.
Ikärajojen arviointijärjestelmän uudistus siirtäisi vastuun kuvaohjelmien levittäjille
Vastuu elokuvien ja muiden kuvaohjelmien sisällön arvioimisesta siirrettäisiin uudessa mallissa kuvaohjelmien maahantuojille, levittäjille ja esittäjille. Tämä saattaa tarkoittaa käännettä parempaan tai huonompaan. Ihannetapauksessa järjestelmän uudistaminen tuottaa enemmän todellista informoitua vapautta valita oma päivittäinen kuvaohjelmakattaus.
Uhkakuvana kaupallisten toimijoiden keskeisessä roolissa on tietysti kaupallisten intressien yhä enemmän vääristämä luokittelujärjestelmä. Kuvaohjelmien levittäjät haluavat luonnollisesti mahdollisimman alhaisia ikärajoja. Tällöin voidaan esimerkiksi elokuvia markkinoida mahdollisimman suurelle kohdeyleisölle, rahastettavien joukko kasvaa merkittävästi siirryttäessä esimerkiksi viidentoista vuoden ikärajasta yhdentoista vuoden rajaan.
Koska olette muuten kuulleet kuvaohjelman maahantuojan, levittäjän tai esittäjän vaatineen kuvaohjelmalle asetettua korkeampaa ikärajaa sen tähden, että kuvaohjelma sisältää heidän mielestään nuoremmille sopimatonta tai haitallista materiaalia? Tilanne on tämän sijasta täysin päinvastainen, taloudellista voittoa tavoitellessaan nämä toimijat vaativat laskemaan annettuja ikärajoja. On sosiologisesti naiivia ajatella, että taloudellisten intressien vaikutukset voitaisiin välttää koulutuksilla ja sertifioinneilla. Jos alan toimijat arvioivat kuvaohjelmia itse, tulevat ikärajat ajan kuluessa höltymään heille suosiolliseen suuntaan.
Lopuksi
Kuvaohjelmien arviointijärjestelmä kaipaa uudistusta. Arvoarvostelut kannattaa avoimesti kuvaohjelmien sisällöistä tiedottavaa ja samalla lapsia suojelevaa sitovaa ja riippumatonta järjestelmää. Arvoarvostelut pitää ensisijaisen tärkeänä lasten ja kotikasvattajien aktiivista kriittisyyttä kuvaohjelmia kohtaan ja haluaa tukea lasten ja vanhempien välisiä sekä lasten keskinäisiä keskusteluja kuvaohjelmien arvoulottuvuuksista.
avoimen valintakulttuurin puolesta: Matti Pekkarinen, Arvoarvostelut
Kirjoittaja: Matti Pekkarinen
Avainsanat:
Voit olla kiinnostunut myös seuraavista artikkeleista:
Pankki: 529002-2201386, tai osallistu muulla tavoin
Kommentit
2 Vastausta artikkeliin “Lopetetaanko Valtion elokuvatarkastamo?”
Jätä vastaus
Kuukauden arvostelu
Keskustelua
Tyypillistä postmodernia toimintaa – vastuu siirretään vapauden maksimoinnin nimissä yksilöille, jotka saavat entistä vähemmän tukea toimia todella vapaasti. Ja sitten tullaan itkemään, kun yksilöt tekevät kauheuksia.
Kuinkahan paljon niihin ikärajoihin on sitten oikeasti luottamista? Ikärajat mahdollisimman alas, jotta tuotot olisi mahdollisimman suuret…?