Atlantin valli murtuu

8.3.2009 · Aihe: Elokuvat

Pisimmän päivän kolmetuntinen vierähtää nopeasti

Alkuperäisnimi: The longest day

Tyylilaji: Sota / historia / draama

Valmistusvuosi: 1962

Kesto: 178 min.

Ikäraja: K15

Ohjaus: Ken Annakin, Andrew Marton, Bernhard Wicki

Pääosissa: John Wayne, Henry Fonda, Sean Connery…

Hyvät: Monipuolisuus sodan kuvaamisessa, strategisen tason kuvaamisen syvyys, kuvaus

Huonot: Nykykatsojalle jotkin seikat saattavat vaikuttaa vanhanaikaisilta, ajoittain täyteenahdettu ja anakronistinen tunnelma

Elokuva:

Atlantin valli murtuu on sotaelokuva ajalta, jolloin nimen kääntäjät vielä tekivät työnsä. Elokuva on valmistunut vuonna 1962 ja on noussut eräänlaiseksi sotaelokuvien klassikoksi. Pisimmän päivän jälkeen sotaelokuvien genre on käynyt läpi monta suurta uudistusta. Vanhan klassisen sotakuvauksen katsominen voi olla varsin valaiseva ja opettavainen kokemus äärimmäisen realistisiin taistelukuvauksiin tottuneelle sukupolvelle. Digitaalitehosteita on siis turha odottaa ja katsojan on hyväksyttävä muutama hiomattomuus, kaikenkaikkiaan Atlantin valli murtuu kuitenkin tekee kaiken paljon paremmin kuin lähes 50-vuotta vanhalta elokuvalta voisi odottaa!

Hassua on, että suurin kehitys genressä on tapahtunut kuolemisen näyttelemisessä: tämän elokuvan turhan teatraalisen kädet pystyssä ja kierteellä maihin (hieman karrikoitua) -touhun ovat korvanneet realistiset näyt luotien läpäisemistä ihmisistä. Ehkäpä se, että animaatiolla voidaan toteuttaa minkälaisia kuvia tahansa on siirtänyt sotaelokuvassa kuolemisen siihen pisteeseen, että pointtia ei tarvitse alleviivata ylinäyttelemisellä. Kuitenkin tuntuu siltä että ei resursseja hirveästi ole vapautunut muuhun näyttelemiseen. Atlantin vallien kaikki (sadat) näyttelijäsuoritukset eivät ole mainitsemisen arvoisia, mutta kyllä elokuvasta osaamista löytyy! Oman ajan tähtikaarti on yllättävän hyvin edustettuna, elokuvaa voi mainostaa 42:lla tähtinäyttelijällä. Kuitenkin hieman dokumentoiva ja etäinen tyyli ei päästä katsojia aivan henkilöiden iholle tai erityisen lähelle heidän persooniaan.

Taistelukohtaukset kestävät elokuvan katsomisen 2000-luvulla, muutamat kamera-ajot ovat kertakaikkisen hienosti suunniteltuja ja toteutettuja (päihittävät mielestäni useimmat nykysotaelokuvista). Kuitenkin perinteiset trikkikuvat päälleliimattuine henkilöhahmoineeen ovat tämän ajan tekniikalla helposti huomattavissa, mutta räjähdyksiä ja kuvausta on osattu sentään toteuttaa erinomaisesti. Ainakin katsomani DVD-edition alkuun on unohtunut paha epäjatkuvuusmoka: saksalainen upseeri vahingossa yhtäkkiä häviää keskeltä kuvaa ja palaa sitten takaisin (kyseessä ei ole Star Trek-elokuva).

Filmin vahvin anti on sotaelokuvien joukossa voittamaton sodan taustojen ja strategisten tapahtumien kuvaaminen. Välillä tämä kylläkin johtaa siihen, että henkilöt tuntuvat olevan liiankin tietoisia siitä, kuinka historiallisesti merkittävässä tilanteessa he ovat. Tottakai maihinnousu tiedettiin jo toteuttamishetkenään käänteentekeväksi, mutta elokuvasta paistaa läpi anakronismi: se tuntuu toteutetun kaiken mahdollisen myöhemmän tutkimustiedon perusteella. Näinhän Atlantin valli murtuu onkin tehty, mutta sen ei tulisi johtaa näyttelijöiden informoiviin yksinpuheluihin. Paljon on haluttu saada mukaan, tämä on fakta joka tekee elokuvasta tietyllä tapaa täysiverisemmän kuin lajitoverinsa. Kuitenkin liika sullominen tirskuu välillä yli sellaisista paikoista, joissa aika ja osaaminen ei ole riittänyt asian hienovaraisempaan ja uskottavampaan esittämiseen.

Muutamista haittapuolista huolimatta Atlantin vallien toteutustapa antaa mahtavan katsauksen Normandian maihinnousuun. Elokuva on käsittämättömän monipuolinen! Parasta on, että sota esitetään uskottavasti ja mallikkaasti SEKÄ liittoutuneiden ETTÄ saksalaisten näkökulmista. Harva yksittäinen elokuva on kyennyt näin hyvin yhdistämään tarinan molemmilta puolilta. Itseasiassa tämä tulisi kirjoittaa KAIKILTA puolilta, sillä elokuvassa osansa liittoutuneiden kertomuksesta saavat ranskalaiset, englantilaiset, irlantilaiset ja tietysti ne amerikkalaiset. Vaikka varsinaisissa (lähi)taisteluissa näkökulma siirtyy luonnollisesti maihinnousijoiden puolelle, kuvataan Saksaa erityisen ansiokkaasti sodanjohdolliselta puolelta.

Elokuvassa on helppo uskoa molempien puolten sotilaiden olevan ihmisiä. Upeaa on, että puolet elokuvasta on puhuttu muulla kielellä kuin englannilla, ranskalaisilta ja saksalaisilta kuullaan aina alkuperäistä ranskaa ja saksaa. Atlantin valli murtuu ei ole kuvattu yksitoikkoisesta jenkkinäkökulmasta. Lisäksi elokuva ei kuvaa Normandian maihinnousua vain Omaha Beachin verilöylynä, koko maihinnousuoperaatio kaikkine erilaisine vaiheineen on upeasti otettu elokuvaan mukaan. Kaikki tuntuu pysyvän elokuvallisesti kasassa. Taktiikoista ym. seikoista kertovan sotadraaman ystävät tulevat pitämään tästä elokuvasta!

Väkivalta, raakuus ja intensiteetti: SOTAelokuva, mustavalkoisuus vie raakuudelta terää, ei mässäilyä

Erityisesti elokuvan jälkipuolisko perustuu yksinomaan tappamiselle, etenemiselle ja taistelulle. Atlantin valleja katsoessa täytyy kuitenkin ottaa huomioon aikakauden tyyli, joka ei todellakaan ole verigorea. Raakuutta näytetään kyllä, mutta lähitaistelu veitsiraatelut voi unohtaa. MUSTAVALKOISUUS syö suurimman osan varsinaisesta raakuudesta. En tietenkään missään nimessä suosittele kovin nuorille, mutta sotaelokuvan kestäville Atlantin vallit murtuu on se traumaton vaihtoehto. K15-osaston helpoimmin katseltavia sotaelokuvia.

Filmi alkaa kohtauksella, jossa auto ajaa rauhanomaisessa ympäristössä juoksevan siviilin viereen – autosta tulitetaan konekiväärillä ja mies murhataan kylmästi (ilmeisesti kuljettamansa salkun sisällön tähden), auto poistuu paikalta jättäen ruumiin lojumaan pellolle. Puista ja puhelinpylväistä laskuvarjoistaan roikkuvia ruumiita kuvataan etäältä. Lentokone hyökkää konekiväärein sotilasmassan kimppuun. Ei runsaasti lähitaisteluita, ei liekinheittimiä, ei runsasta visuaalista raakuutta tai häiritseviä lähikuvia. Ei erityisesti jännitystä luovaa ilmapiiriä.

Seksi ja alastomuus:

Kristityt:

Nunnat kävelevät raskaan kaupunkitaistelun lävitse tyynen rauhallisina hoitamaan haavoittuneita. Ristejä nähdään. Symboleita. Kummankin osapuolen johtajat miettivät ääneen sitä, kumman puolella Jumala on. Ei suoraan kristittyjä loukkaavaa sisältöä. Sota on sotaa.

Share|

Kirjoittaja: Matti Pekkarinen

Avainsanat: 4-5 tähteä, Draama, Historia, K15, Sota