Erämaan armoille

6.7.2008 · Aihe: Elokuvat 

Oletko koskaan halunnut jättää kaiken taa?

Tyylilaji: / / / /

Valmistusvuosi: 2007

Valmistusmaa: USA

Kesto: 2t 28min

Ikäraja:

Ohjaaja: Sean Penn

Pääosassa: Emile Hirsch

Hyvät: Upea , tarina, syvyys

Huonot: Pitkähkö kesto

Rumat: Alastomuus

Elokuva: ★★★★★

Erämaan armoille vie katsojan läpi sellaisen kauneuden ja tutkiskelun, että jokainen katsoja harkitsee elokuvan aikana ryhtyvänsä kulkuriksi. Tositarina Christopher McCandlessista, joka ottaa selvää vapautensa mahdollisuuksista ja rajoista.

Kyseessä ei ole kuitenkaan tavanomainen amerikkalaisen unelman kuvaus. Christopher muuntautuu “Supertramp”-kulkuriksi yhteiskuntaa, isän autoritaarista valtaa ja omistusten pakottavaa elämää vieroksuvan mielenlaatunsa johdosta. Antautuva luonne tarkoittaa äärimmäisyyksiin menemistä. Into the Wild ei kuitenkaan missään nimessä ajaudu pinnalliseksi ekstreme-elokuvaksi. Mukana on aimo annos seikkailua, mutta elokuvaa pitää hengissä huolella (ja pitkään) kehitelty draaman kaari ja käsinkosketeltavan aidon tuntuiset henkilöhahmot. Lopussa elokuva saavuttaa jo viiteen tähteen oikeuttavan syvyyden.

Vaikka alussa elokuva tuntuu ainoastaan hyvältä, on sitä vaikea katsoa loppuun asti liikuttumatta jollain tavalla. Sean Penn onnistuu kertomaan tarinan niin hyvin kuin tarina voidaan tällaisella medialla kertoa. Kuvaus ja näyttelijätyö ovat kumpikin priimaa, kyseessä on hyvin kaunis elokuva sekä kuvallisesti että tarinallisesti. Miinuspuolena on elokuvan pitkä kesto, mutta tällaista elokuvaa ei kannata katsoa kiireessä eikä tällainen elokuva saa tarvittava voimaa ilman pitkää kehittelyä ja mahdollisuutta henkilöihin samastumiseen.

Väkivalta, raakuus ja intensiteetti: ★★☆☆☆

Elokuvassa ei ole yhtä kohtausta lukuun ottamatta väkivaltaa. Tässä kohtauksessa mies hakataan verille salamatkustuksen tähden, kohtauksessa kuvataan verisiä kasvoja, pimeässä tapahtuvia pampun lyöntejä, potkaisuita ja vahtikoiran haukuntaa.

Raakuutta esitellään kohtauksessa, jossa mies ampuu ja nylkee kokonaisen hirven henkensä pitimiksi. Huomattavia määriä verta nähdään, jäseniä leikataan ja revitään. Mies osoittaa syvää kunnioitusta surmaamalleen eläimelle. Matojen pilaamaa lihaa näytetään.

Elokuva ei ole synkkä tai ahdistava, mutta voi olla emotionaalisesti intensiivinen.

Seksi ja alastomuus: ★★★½☆

Nainen nousee vedestä märkä T-paita päällään, hän riisuu paidan ja esiintyy hyvin pitkään (varmasti viisikin minuuttia) yläosattomissa. Normaalit uimahousut pysyvät jalassa.

Nudistileiriä kuvataan kaukaa, täysin alastomia miehiä ja naisia kuvataan edestä hetken aikaa.

Mies kelluu alasti vedessä, etumus näytetään kohtuullisen kaukaa. Tyylitelty kohtaus.

Rakastelukohtaus, jossa mies ja nainen sylikkäin. Vain hikiset olkapäät näkyvät. Myös toinen viittaus rakasteluun.

Nainen odottaa miestä alusvaatteet yllä sängyllä. Mies ei suostu seksiin, sillä tyttö on vasta 16-vuotias.

Kristityt: ★★★★★

Muutamassa kohden on kuvattuna alastomuutta, seksin suhteen päähenkilö osoittaa kuitenkin huomattavaa suoraselkäisyyttä (katso edellinen kategoria). Muutenkaan elokuvan seksuaalista sisältöä ei voi pitää loukkaavana.

Elokuvassa on uskonnollista sisältöä, Jeesus ja Jumala esitetään kunnioittavassa sävyssä. Muutamat viittaukset kristinuskoon, Jumalan rakkauteen ja anteeksiantoon tekevät elokuvasta erityisen hyvin kristityille soveltuvan. Ottakaa kuitenkin huomioon, että elokuvassa on myös uskonnolliseen sanastoon viittaavaa kiroilua! Christopherille puhutaan Jumalasta: vaikka “hänellä on ollut ongelmia myös kirkon kanssa [isän ja yhteiskunnan lisäksi]“, luvataan hänelle paistavan Jumalan armon auringon anteeksiannon valoa. Ja niin totisesti tapahtuukin. Erämaassa Christopher tapaa “pelastuksen vuorella” miehen, joka on omistautunut Jumalan rakkauden työlle omintakeisella tavalla: maalamalla ja rakentamalla kiviin ja kallioihin tilataidetta, jossa lukee esim “God is love” ja viittauksia raamatun jakeisiin. Et ole nähnyt kunnioittavampaa vanhan uskonnollisen miehen esittelyä, kuin tässä kohtauksessa. Miestä ei missään vaiheessa pidetä hihhulina. Elokuvalla tuntuu olevan hengellinen sanoma, vaikka päähenkilöä ei varsinaisesti nähdäkään osallistumassa uskonnollisiin toimintoihin.

Eräässä kohtauksessa päähenkilöä pyydetään kävelemään veden päällä kuin Jeesus, ja kysytään vitsillä “oletko Jeesus?”. Christopher vastaa partaiselle pitkähiuksiselle miehelle “paraskin puhuja”. Elokuvan yleiseen ilmapiiriin suhteutettuna kohtaus ei tunnu loukkaavalta, elokuvan toisinaan kiroilevaan kielenkäyttöön suhteutettuna asia on hieman toisin. Christopherin elämästä ja olemisesta voidaan kyllä löytää joitakin allegorioita Kristukseen, mutta nämä ovat hieman hakemalla haettuja eivätkä muuta kuin hienotunteisuudessaan syvennä katselunautintoa kristityille.

Kommentit

Jätä vastaus