Flawless – virheetön suunnitelma

15.2.2009 · Aihe: Elokuvat 

Ryöstöelokuvien aatelia!

Tyylilaji: Rikos / trilleri

Valmistusvuosi: 2007

Kesto: 1h 44min

Ikäraja: K7

Ohjaus: Michael Radford

Pääosissa: Michael Caine, Demi Moore, Lambert Wilson

Hyvät: Erinomainen juoni ja näyttelijätyöskentely, hyvä moraalitutkielma

Huonot: -

Rumat: Ylenpalttinen tupakointi

Elokuva: ★★★★½

Elokuvan on on oltava vähintään hyvä: juonen erinomaisuus antaa katsojalleen voiman nujertaa autonomisen hermoston käskyttämän silmäluomen sulkemisrefleksin, ettei menettäisi yhtäkään vuorosanaa tai käännettä. Flawless on vakuuttava, sen dialogin särmä olisi saanut Edgar Allan Poen epäilemään omia kirjailijanlahjojaan. Elokuvasta tulee rikoselokuvan aatelia vähintään siinä vaiheessa, kun sen pääosan esittäjän Michael Cainen uskottavuuden perusteella katsoja olisi valmis vanhentamaan itsensä yli 70-vuotiaaksi, mikäli  saavuttaisi saman karisman. Joku saa vatsanväänteitä ajatellessaan Demi Moorea huippuelokuvaan. Tämä on turhaa, sillä Moore tekee luultavasti elämänsä roolisuorituksen, mihin ei kuulu muodollisen pätevyyden esittelemistä.

Juonen peruslähtökohdat: Flawless käsittelee 1960-luvun London Diamond -nimisen maailman johtavan timanttimonopolin ainoata korkean tason naistyöntekijää Laura Quinnia (Moore) ja kyseisen pääkonttorin yötalonmiestä herra Hobbsia (Caine). Laura astelee töihin jakku rypyttömänä ensimmäisenä ja kirjautuu ulos viimeisenä ja osoittaa läpi päivän erinomaista lahjakkuuttaan yritysjohdolle. Biologisen kellon tikityksen kuulee enää vaivoin. Hän puskee hartiavoimilla lasikattoa, joka on estänyt kenenkään naisen saamasta yhtäkään yli tuhannesta johtajan toimesta ympäri maapalloa. Tässä vaiheessa vanha talonmies astuu kuvaan ja varastaa  huomion. Hän esittää Lauralle keinoa lyödä johtoportaalle luu kurkkuun [spoiler] kajoamalla timanttivarantoihin[/spoiler.

Katsoja tuudittautuu jo flegmaattiseen hyvänolontunteeseen, luullessaan arvanneensa jo lopputuloksen.  Hetkessä seuraa kuitenkin oivallus siitä, että ote ohjaimista ei olekaan niin vakaa. Tässä vaiheessa elokuva käy sietämättömän mielenkiintoiseksi. Katsoja muuttuu levottomaksi, kun ei osaa ennakoida yhä paranevan juonen kulkua. Viimeisen puolen tunnin loppuratkaisut ovat erinomaisia. Lopputekstien pyöriessä miettii, mistä tämän saisi ostettua.

Flawless onnistuu tavoittamaan aivan erityisen 1960-luvun Britannian tunnelman,   brittimurre ja hyvä dialogi (jossa on noin 4-kertainen sanavarasto jenkkielokuviin nähden) on herkkua korville (yksittäisiä raivonpuuskien kiroiluja lukuun ottamatta). Esiin tuodaan London Diamondin (ymmärtääkseni liioittelematon) maailmanlaajuinen taloudellinen ja poliittinen vaikutusvalta 1960-luvulla. Sikariporras temmeltää Y-kromosomiensa pätevöittämänä rahvaan yläpuolella juuri kuten tahtoo. Elokuvan kerronnasta voi todella nauttia.

Väkivalta, raakuus ja intensiteetti: ★☆☆☆☆

Vain yksi kohtaus: mies tähtää toista ihmistä pistoolilla ja vetää liipasimesta osoittaakseen, että aseessa ei ole patruunoita. Kohtaus ei kuitenkaan ole ahdistavasävyinen. Ei liene kuitenkaan paras leikki 7-vuotiaille…

Kyseessä on malliesimerkki miedosta K7-sarjaan mahtuvasta laaturikoselokuvasta.

Seksi ja alastomuus: ☆☆☆☆☆

Tämä osio sisältää lähes aina vain moitteita, tämä elokuva ansaitsee kehuja. Flawless sisältää runsaasti erittäin kunnioittavaa ja herkkää puhetta hyvästä vaimosta ja hänen huomioimisesta.

Kristityt: ★★★★☆

Jos jokin ryöstämisestä elinvoimansa kaapiva elokuva on kristitylle sopiva, se on tämä. Oletko kuullut dilemman siitä, onko oikein varastaa lääkettä kuolemansairaalle perheenjäsenelleen? Kysymystä on pohdittu filosofisesti vuosikymmeniä ja erilaisia vastaustapoja on luokiteltu moraalisen ja älyllisen argumentoinnin mukaan eri tasoihin.

Tämä elokuva läväyttää verkkokalvoille timantinkovan katsauksen ryöstön moraalisuudesta alle kahdessa tunnissa. Timanttien ympärillä pyörivään korkeimman tason bisnekseen sekoittuu ymmärrettävästi valta, ahneus, kunnianhimo ja -kun edelliset panee yhteen- ihmisten kylmä hyödyntäminen pelinappuloina. Elokuva käsittelee oivasti näitä aiheita ja sitä, miten ihminen toimii paineen alla. Ainoana häiritsevänä osuutena kristityt osioon kuuluu eräs kommentti:

Talonmies juttelee tunnollisen Lauran kanssa, jonka ahkeruudesta ja pätevyydestä huolimatta ei sallita yletä johtotasolle, sanoen:

”Raamatussa sanotaan, että ensimmäiset ovat viimeisiä ja viimeiset ensimmäisiä. Täyttä roskaa (koska ensimmäisenä töihin tuleva ja viimeisenä lähtevä Laura ei saa vaivastaan hyötyä).”

Päihteet ja kielenkäyttö: TUPAKKA

Flawles’n naispääosan esittäjä polttaa jatkuvasti tupakkaa. Ilmiö lienee vain historiallisen sävyn tavoittelua, sillä tupakointi on samalla tavalla ylhäältäpäin käskettyä kuin 1950-luvulle sijoittuvassa elokuvassa Good Night and Good Luck. Elokuvaan kuuluu yläpiireille tunnusomainen alkoholin siemailu, mitä ei mielestäni voida pitää tuomittavana. Vain yhdessä kohtauksessa mies on havaittavasti humalassa.

Joka tapauksessa ikäraja K7 on asiallinen. Näin nuorella voi tosin olla vaikeuksia juonen koukeroissa perässä pysymisessä.

Kirjoittaja: Aleksi

Avainsanat: , , ,

Voit olla kiinnostunut myös seuraavista artikkeleista:

Lisää tällaista? auta lahjoittamalla

Pankki: 529002-2201386, tai osallistu muulla tavoin

Tilaa uudet arvostelut sähköpostiisi:

Postin toimittaa FeedBurner

Kommentit

Jätä vastaus




Tilaa Arvoarvosteluiden kommentit sähköpostiisi:

Postin toimittaa FeedBurner