Flightplan

31.10.2008 · Aihe: Elokuvat 

Jodie Fosterin silmät

Tyylilaji: / /

Valmistusvuosi: 2005

Kesto: 1t 34min

Ikäraja:

Ohjaus: Robert Schwentke

Pääosissa: Jodie Foster, Sean Bean, Peter Sarsgaard

Hyvät: Emotionaalinen jännitys ilman paljoa väkivaltaa, paniikinomainen tunnelma, soveltuu useimmille

Elokuva: ★★★★☆

Flightplan on hyvin kerrottu juonijännäri, jonka kiivaasta tunnelmasta on pitkälti kiittäminen Jodie Fosteria. Jo ensimmäinen kohtauksesta alkaen Fosterin tuskaiset ja turhautuneet silmät johdattelevat katsojia erinomaisesti Flightplanin suspenseen. Lopulta tarina saattaa muuttua tavanomaisemmaksi kuin olisi saattanut toivoa. Joka tapauksessa elokuva onnistuu pitämää lujasti otteessaan ja tarjoilemaan onnistunutta tarinankerrontaa.

Kyseessä on kaikinpuolin laatu -jännäri, jonka yhdenmukaisuutta Hitchcockin tuotantoon ei voi jättää mainitsematta (erityisesti The Lady Vanishes). Jonkin verran elokuvassa on asioita, jotka kaipaisivat selityksiä, mutta ylipäätään Flightplania on nautinnollista katsella. Mihinkään lapsuksiin elokuva ei sorru. Välillä tunnelma nousee erittäin intensiiviseksi ja katsoja voi tuntea oikeasti olevansa lentokoneessa lähes kaiken aikaa.

Näytä juonipaljastus

Väkivalta, raakuus ja intensiteetti: ★★★½☆

Elokuvan juoni ja kerronta on hyvin intensiivistä, siinä ei kuitenkaan ole mässäilty väkivallalla tai raakuuksilla. Elokuvan tunnelma on synkkä ja erittäin jännittävä, päähenkilö on välillä lähes paniikissa. Kuitenkin varsinainen väkivaltainen sisältö on harvassa, joskin intensiivinen tunnelma saattaa sitä voimistaa. Elokuva ei siis ole kovin väkivaltainen tai raaka, vaikkakin emotionaalisesti hyvin intensiivinen. Sopii hyvin ikärajaansa ja tarjoilee jännitystä ilman raakuuksia!

Muutamia väkivaltaisia kohtauksia. Nainen juoksee ja hänet kampataan väkivalloin, tällöin hänen päänsä osuu tuolin käsinojaan ja haavoittuu. Miestä lyödään päähän palosammuttimella. Naista lyödään kasvoille, nenästä valuu verta. Hieman ammuskelua ja painia. Kuolettava räjähdys.

Seksi ja alastomuus: ☆☆☆☆☆

Kristityt: ★★★★☆

Elokuvassa ei ole uskonnollista sisältöä ja sen teema on hyvin soveltuva kristityille. Pohjimmiltaan Flightplan kertoo lapsensa puolesta taistelevasta äidistä ja on moraalisesti kelvollista katseltavaa.

Voit olla kiinnostunut myös seuraavista elokuvista:

Kommentit

Jätä vastaus