Gran Torino
Elokuva joutuu kriisiin, kun kohta 80-vuotias Clint menetetään. Gran Torino maistuu todelliselta elämältä.
Tyylilaji: Draama
Valmistusvuosi: 2008
Kesto: 116 min.
Ikäraja: K15
Ohjaus: Clint Eastwood
Pääosassa: Clint Eastwood
Hyvät: Realistinen ja humoristinen kerronta, henkilökuva, henkilönkehitys, näyttely, ohjaus, moraalisesti keskivertoa parempi sanoma
Rumat: Paljon rumaa kielenkäyttöä, sisältäen jatkuvia rasistisia loukkauksia.
Elokuva: 
Clint Eastwood on sanonut Gran Torinon Walt Kowalskin jäävän hänen viimeiseksi roolisuorituksekseen. En ihmettele tätä yhtään, on mukavaa lopettaa huipulta. Gran Torino paljastaa jälleen Clintin karisman ja uskottavuuden käsittämättömän vetovoiman. Jos tämä todella jää herran viimeiseksi vedoksi näyttelijänä, elokuva kokee suuren menetyksen. Tarvitaan todella 80 vuotta kypsymistä ja hittielokuvia viidellä vuosikymmenellä, jotta voidaan saavuttaa jotain vastaavaa.
Gran Torino on myös Eastwoodin taloudellisesti menestyneimpiä elokuvia. Tämä on siinä mielessä mielenkiintoista, että elokuva on lähes puhdasta draamaa. Luvassa ei ole urheiluelokuvan huumaa tai ylitsekäyvää rikosjuonta. Gran Torino valloittaa karskilla ja uskottavalla dialogillaan ja syvällä henkilökuvallaan. Elokuvassa on aidosti kyse henkilönkehityksestä ja tämä tapahtuu mitä hienovaraisemmalla tasolla, pinnallisuudesta ei voi puhuakaan samassa lauseessa Gran Torinon kanssa.
Juonen lähtökohtia: Walt Kowalski on viimeisiä asuinalueensa valkoihoisia amerikkalaisia. Ympäröiviin taloihin on vuosien saatossa muuttanut varsin monikulttuurista väkeä. Naapurusto on muuttunut etniseksi aasialais- ja afroamerikkalaisia viliseväksi, mutta Walt ei harkitse kodistaan muuttamista. On vain yksi ongelma, Kowalski vihaa ja inhoaa kinkkejä, vinosilmiä ja keltaihoisia k-päitä. Kowalski on Korean sodan veteraani, joka pitää Yhdysvaltain lippua talonsa verannalla. Naapuruston valloittava Hmong-väki saa hänen karvansa nousemaan pystyyn, eikä kohtaamisia tunnu voivan välttää. Kiinalaisten ampuminen tuntuu olevan vielä verissä ja kivääriä kaivetaan jälleen esille. Sodan traumat alkavat näkymään, samalla verinen yskä tuo suuhun solvauksia toisensa perään.
Walt Kowalski tuntuu pitävän uusista naapureistaan.
Seuraavista kappaleista käy ilmi enemmän elokuvan temaattisesta sisällöstä: Gran Torino alkaa pyöriä Waltin henkilökuvan ja rasistisen asenteen ympärillä. Se mitä miehessä tapahtuu elokuvan aikana, kuvataan mahtavan symbolisen katalogin kautta. Kaikki muutos – ja toisaalta myös jämähtyneisyys – keskittyy Kowalskin omistamaan Ford Grand Torinon sport-malliin. Autovanhuksesta kasvaa elokuvan loppuun mennessä koko elokuvan sanoman vertauskuva. Gran Torino on monen tason elokuva, joka ei anna omaansa pois liian helposti, mutta ei silti sorru vaikeuteen tai viihdearvon karsimiseen.
Elokuvaa katseltaessa on väistämättä jatkuvasti mielessä, että tällaisia miehiä on oikeasti olemassa. Kowalskia komedioidaan, sympatisoidaan ja kritisoidaan. Gran Torino tekee tutuksi rasistisen asenteen kirjon varsin mallikkaasti ja antaa mahdollisuuden samastua silminnähden rotuvihaiseen ihmiseen, joka kuitenki samalla on kaukana nuoresta halveksittavasta uusnatsista. Kowalski on omalla tavallaan oikeutettu asenteisiinsa, hän on ampunut kiinalaisia nuorukaisia, jotka nyt valtaavat hänen omaa kotinurmeaan. Joka aamu ajeltavan nurmikon suojelemiseksi Kowalski on valmis jälleen turvautumaan vanhaan ratkaisumalliinsa, kivääriin. Ei sen tähden, että hänen naapurinsa olisivat hänelle vaivaksi tai että he olisivat aiheuttaneet hänelle haittaa. Ainoastaan sen takia, että he ovan “kinkkejä”.
Toinen toiseuden teema elokuvassa on vanhuus. Kowalskin ikään liittyvä asenne tulee parhaiten ilmi hänen suhtautumisessaan nuoreen katolialiseen pastoriin, mitä tämä hänen vaimonsa hautajaisissa saarnaava jolppi tietää kuolemasta? Kowalski on itse nähnyt kuolemaa jaettavan ja otettavan vastaan Koreasssa. Tämä on jättänyt jäljen monikulttuurisen tason lisäksi vanhemmiten myös ikään liittyviin ajatuksiin, nuori pastori on vain “ylikoulutettu 27-vuotias neitsyt”. Elokuva tuo ihmeellisen aidosti esiin sekä rotuun että ikään liittyviä kysymyksiä. Kowalskin ikä on teemana myös sukupolvien välisissä suhteissa, miehen oma perhe on hänelle varsin etäinen. Lapset ovat etäisiä, puhumattakaan lapsenlapsista. Oma poika myy japanilaisia autoja! Tämä on ylitsepääsemätön loukkaus ikänsä Fordin tehtaalla työtä tehneelle Waltille.
Fordiin kiteytyykin elokuvan vahva iän ja etnisyyden yhteen kietova toiseuden teema. Kowalskilla on autotallissaan upea vanha Fordin Gran Torino, sport-malli. Kertaakaan emme näe Kowalskin ajavan autovanhustaan, sitäkin useammin sitä pestään ja kiillotetaan. Walt pitää huolta aarteestaan vaalien samalla omaa vanhoillista asennettaan.
Elokuvan keskeisenä teemana on ehdottomasti monikulttuurisuus ja ennakkoluulot. Tai oikeastaan sana “ennakkoluulot” saa asian kuulostamaan hieman liian tavanomaiselta. Gran Torino kuvaa rasismia varsin älykkäästi. Harmaahiuksisen eläkeläisen suoltamat solvaukset kumpuavat jostakin syvältä, rasismin eräs varsin todellinen puoli näyttäytyy. Pistävässä dialogissaan ja runsaassa rasistisessa sisällössään Gran Torino onnistuu olemaan älykkäästi antirasistinen. Myös toinen toiseuden luokka, vanhuus tulee arvokkaasti käsitellyksi.
Lopulta koko elokuva ylistää ihmisten välistä yhteyttä omalla vähäeleisellä tavallaan. Eastwoodin ei tarvitse alleviivata pointtejaan, jokainen ikärajoja noudattava katsoja ymmärtää ne ja saa nauttia elokuvallisen kerronnan voimasta. Elokuva ei ole sanomallinen sanan kielteisessä merkityksessä, eikä se kuitenkaan taatusti jää tyhjäksi, merkityksettömäksi tai päämäärättömäksi. Kaikki on onnistuttu kuvaamaan harvinaisen realistisin ja uskottavin sävyin. Gran Torino on parhaimpia näkemiäni elokuvia asenteista.
Gran Torinossa tuntuu olevan kaikki kohdallaan, lähtien merkityksestä ja sanomasta, kulkien älykkään ja kypsän käsikirjoituksen kautta aina sujuvaan ohjaukseen ja ensiluokkaisen uskottavaan näyttelyyn asti. Clint on onnistunut jälleen puristamaan kasaan elokuvallisen helmen, jonka aikuismaisuudesta saa nauttia erityisesti dialogin raikkaudessa ja varmassa höntyilemättömässä otteessa. Gran Torino ja Walt Kowalski olisivat tuhoutuneet keskinkertaisuuksiksi välittömästi jonkun kokemattoman jolpin käsittelyssä. Clint saa Kowalskin kommentit ja eleet tuntumaan munaskuissa asti, onneksi hän sekä ohjaa että näyttelee.
Gran Torino on elokuva ihmisestä, elokuva perhesuhteista ja elokuva naapureista, elokuva autosta ja ystävästä, isästä ja isoisästä, parturista ja nuorisojengistä, erilaisuudesta, jääräpäisyydestä, vanhuudesta, kielestä ja ihmisten välisestä yhteydestä. Siis ihan tavallisista asioista. Gran Torino on realistisessa draamassaan ylittämätön tapaus, samalla se jaksaa viihdyttää voimalla ja saa aikaan useat erittäin makeat naurut. Jos pystyt sulattamaan kaksi tuntia kovaa Clintmäistä kielenkäyttöä, katso Gran Torino turvallisella mielellä. Pohjavireessään se ei ole lainkaan loukkaava ja loppuratkaisussa on hohtoa! Suosittelen.
PS. Tämä on myös se elokuva, jonka jälkeen en enää seuraa Oscareita. Ennen kuin Hollywoodin pehmoilijat tekevät parannuksen, ei elokuvamaailman arvostetuimmilla pysteillä ole mitään virkaa. Gran Torino ei saanut yhtä ainuttakaan oscarehdokkuutta! Verrokin vuoksi muistamme elokuvallisesti tonneja kevyemmän Benjamin Buttonin uskomaton elämä saaneen peräti kolmetoista ehdokkuutta.
Näyttää siltä, että äänestäjät tarvitsevat kaukaa haetun ja keinotekoisen henkilönkehitysmoottorin ymmärtääkseen hahmossa todella tapahtuvan muutoksia. Mitä aidoin ja koskettavin realistisesti kuvattu sotaveteraani jää Hollywoodin namupojun ympärillä kehräävien maskeeraajien jalkoihin. Ja vielä pateettisen yksipuolisella saarnaavalla sävyllä toimiva sankarihomosta kertova elokuva nappaa parhaan näyttelijän pystin. Pah! Elokuvallinen hienovaraisuus ei useinkaan kuulu Hollywoodin sanastoon. Gran Torino on upea elokuva, joka puhuu oikeista asioista niin, että se ei ole selvää jo sokerikuorrutuksen perusteella.
Väkivalta, raakuus ja intensiteetti: 
Elokuva sisältää jonkin verran väkivaltaa, mutta ehdottomasti suurin osa elokuvasta on väkivallatonta draamaa. Väkivallan ja raakuuden suhteen Gran Torino ei ole kovinkaan hankala pala K15-elokuvaksi. Elokuva sisältää kuitenkin runsaasti henkistä väkivaltaa lähestyvää kielenkäyttöä ja myös jatkuvasti kohtuullisen tummasävyistä realistista väkivallan uhkaa.
Muutama hakkaamiskohtaus kuvataan kyllä kohtuullisen tarkasti (lyöntejä ja potkuja kasvoihin) ja elokuva sisältää kaksi luodinkatkuista jengiammuskelukohtausta. Tyttö tulee kotiin pahasti piestynä, kasvot ovat verissä ja ruhjeilla, myös seksuaaliseen väkivaltaan viitataan – tyttö on ilmeisesti raiskattu. Kiusatun pojan poskeen tumpataan tupakka, hän huutaa muttei saa muita vammoja kuin palohaavan poskeen.
Seksi ja alastomuus:
Tyttö tulee kotiin piestynä ja raiskattuna. Ainut varsinnaista alastomuutta sisältävä kohtaus on vilaus parturin lukemasta seksilehdestä, jossa on kuvattuna eroottista naisten alastomuutta. Kuvamateriaali ei kuitenkaan ole äärimmäisen irstasta.
Elokuvassa on kuitenkin jatkuvaa seksististä kielenkäyttöä ja seksiin liittyvää kiroilua tai vitsinkerrontaa. Huumoriesimerkit elokuvan kielestä eivät kuitenkaan ole alituiseen erityisen pahoja aikuiselle katsojalle. Esim. katolista pappia kutsutaan 27-vuotiaaksi ylikoulutetuksi neitsyeksi. Toisaalta elokuvassa runkkariuden ja p*rseeseen vetämisen katalogi on myös läsnä. Kolme miestä ilmaisevat seksuaalisia halujaan ohikulkevalle naiselle.
Kristityt:
Elokuvassa on oma häiritsevä sisältönsä, koskien erityisesti kielenkäyttöä ja rasistisia herjauksia sekä muutamaa väkivaltaisuutta. Kuitenkin elokuva on Eastwoodmaisten tokaisujen ja realistisuuden sietäville melko helppoa katsottavaa. Elokuva on tumman humoristinen ja realistisuudessaan ajoittain intensiivinen, muttei sisällä mautonta mustaa huumoria eikä turhaa väkivaltaisuutta. Raakuus pysyy aisoissa, mutta sisältö ja sanoma on paljon tarjoavaa.
Gran Torinossa on uskonnollista sisältöä. Elokuva alkaa hautajaisilla, jossa nuori katolilainen pastori saarnaa elämästä ja kuolemasta. Kuoleman kerrotaan olevan katolilaisille samanaikaisesti katkera ja suloinen. Suloiseksi sen tekee saarnaavan Isä Janovichin mukaan Jeesus Kristus ja toivo pelastumisesta! Vaikka Kowalskin ja katolilaisen pastorin ensikohtaamista jäytääkin Waltin kirkkoa vierastava asenne, kehittyy teema kypsyessään kristinuskolle varsin suotuisaan suuntaan. Lopulta Gran Torino päätyy antamaan varsin hyvän kuvan kristillisyydestä ja elokuva tarjoaa lisäksi ylevän loppuratkaisun.Tätä erinomaista draamaa voikin lämpimästi suositella aikuisille kristityille!
Kuitenkin pienistäkin kristittyjä koskevista huulenheitoista kavahtuvien on ehkä syytä harkita elokuvaa kahteen kertaan. Kuulemme esimerkiksi luterilaisia syytettävän Hmongien tuomisesta Amerikkaan ja katolilaista pappia pilkattavan neitsyytensä vuoksi. Nämä ovat kuitenkin kohtuullisen kevyitä heittoja. Walt Kowalskin kielenkäyttö on kohtuullisen kovaa koko elokuvan ajan, mutta tämä on toteutettu kaikkiaan hyvällä maulla ja kirkkoa vastaan ei kuulla herjausta.
Joka tapauksessa kuulemme Waltin kertovan kirkon olevan hänelle vieras. Kuitenkin hänen kirkossa ahkerasti käynyt edesmennyt vaimonsa on toivonut katolisen pastorin huolehtivan Waltin ripittäytymisestä ja muusta hengellisestä elämästä. Isä Janovich hoitaa hänelle annettua tehtävää tarmokkaasti ja rakastavalla otteella. Pitkään elokuvan toistuvana kuviona on pastorin yritys saada Kowalskia ripille. Pyynnöt näyttävät menevän hukkaan, mutta iloiseksi yllätykseksi Waltin huomataan lopulta tulevan toimeen Janovichin kanssa. Nuoren iän aiheuttamat halveksunnat vaihtuvat keskusteluun ja lopulta myös ripittäytymiseen. Koko elokuva kehittyy tukemaan kristillistä käsitystä lähimmäisenrakkaudesta. Pastorin kanssa tapahtuvat kohtaamiset ovat pitkälti samaa teemaa kuin Million Dollar Babyssä, tällä kertaa kristinuskosta piirtyy vieläkin positiivisempi kuva.
Elokuvassa häiritsee jatkuva Herran nimen käyttäminen väärin ja turhaan, kiroiluun ja kaikenlaiseen sadatteluun. (Esim. 2.Moos.20:7). Elokuvassa kuvataan myös muuta kuin kristinuskoista uskonnollisuutta. Hmong-perheeseen on syntynyt lapsi ja kastetilaisuutta vastaavassa seremoniassa nähdään suvun vanhimman tekevän taikarituaaleja ja kaikkien kutsuvan lapsen henkeä tulemaan lapseen. Myöhemmin henkilön kuullaan olevan perheen oma shamaani, tämän jälkeen hän lukee Walt Kowalskin. Lukemisella tarkoitetaan tässä eräänlaista meedion tekemää elämänanalyysiä, muutokseen johtavien syvien totuuksien paljastamista luettavasta. Gran Torino kuvaa Hmongien perinteistä uskonnollisuutta, kuvaus on varsin realistinen ja sijoittuu nykymaahanmuuttajaperheen arkeen. Elokuva antaa kuvan uskonnollisesta moninaisuudesta, mutta on tuskin shamanismiin kannustava.
Muuta: Kaljaa ja rasistisia herjoja
Kielenkäyttö on kovaa läpi elokuvan, satoja kiroiluita ja runsain mitoin rasistisia loukkauksia. Kiinalaiset, mustaihoiset, juutalaiset ja italialaiset saavat osansa (kertokaa mitkä ryhmät unohdin). Läpi elokuvan nähdään juotavan olutta kymmenissä kohtauksissa, myös riisiviinaa maistetaan, mutta varsinaista juopumista ei kuvata. Walt polttaa runsaasti tupakkaa, välittämättä terveysriskeistä ja niitä koskevista lukuisista huomautuksista (tupakan vaarallisuutta korostetaan monessa kohtauksessa).
Kirjoittaja: Matti Pekkarinen
Avainsanat: 4-5 tähteä, Draama, K15
Voit olla kiinnostunut myös seuraavista artikkeleista:
Pankki: 529002-2201386, tai osallistu muulla tavoin
Kommentit
6 Vastausta artikkeliin “Gran Torino”
Jätä vastaus
Kuukauden arvostelu
Keskustelua
Mahtaako kirjoittaja itse olla kristitty yliuskovainen?
Ei häiritse kertakaikkiaan yhtään. Mukavan virkistävää kuulla älykästä kritiikkiä kirkon turhuudesta. Elokuvan päähenkilö ei tarvitse kirkkoa, mutta ei suoranaisesti vihaakaan nuorta pappia.
Arvoisa Occor.
Kaikki Arvoarvosteluiden arvostelut kirjoitetaan kristitystä näkökulmasta. Muita uskontoja tai uskonnottomia palvellaan uskonnollisen sisällön yleisluontoisen kuvaamisen kautta. Arvoarvosteluiden sitoutumisesta kristilliseen katsomusmaailmaan voit lukea täältä.
Tulisiko Jeesuksen nimen käyttäminen kiroiluun olla vastenmielistä kristityille?
Kristinuskon keskeisiin oppeihin kuuluu, että Herran nimeä ei tulisi käyttää väärin. Tämä kielto kuuluu jo kymmeneen käskyyn. Alunperin kiellolla ilmeisesti tarkoitettiin Jahven nimen käyttämistä väärin vannomiseen, mutta jo perinteisesti on käskyä tulkittu myös turhan ja halventavan käytön näkökulmasta.
Useat nykykristityt kuitenkin pitävät esimerkiksi Herran Jeesuksen Kristuksen nimen lausumista turhissa tai halventavissa yhteyksissä paheksuttavana tai vääränä. Kommentissasi olet turhaan käyttänyt nimitystä yliuskovainen. Arvosteluissa pyritään kertomaan niistä elokuvan ominaisuuksista, jotka saattaisivat häiritä uskovia. Jatkuva uskonnollinen sadattelu on niitä piirteitä, jotka tavallinen kristitty saattaa kokea häiritseväksi.
Jeesuksen nimen käyttäminen kiroiluun ei ole kirkkoon kohdistuvaa kritiikkiä, ei älykästä eikä vähemmän älykästä. Kyseessä on puhdas kiroilu, ja vaikka Walt ei elokuvan alussa koe lainkaan yhteenkuuluvuutta kirkon kanssa, on hänen suhtautumisensa kirkkoon kuitenkin varsin kunnioittava.
Kuten sanottu, lopussa elokuva kehittyy niin että se voidaan tulkita kristinuskolle suopeaksi. Tämä ei poista sitä faktaa, että elokuvassa on uskonnollista kiroilua. Joidenkin kristillisistä tavoista kiinnipitävien vanhempien perhe-elokuva valintaan tämä saattaa hyvinkin vaikuttaa.
Jos tarvitsee ajatella vain itseään, kovaan kielenkäyttöön tottunut katsoja varmasti sietää elokuvan kiroilun. Tämä saattaa päteä myös kristittyihin katsojiin. Normaali elokuvissa käyvä pakana ei varmasti koekaan uskonnollista sadattelua häiritseväksi. Miksi kokisikaan? Jos jatkuva Jeesuksen nimen kautta sadattelu ei kuitenkaan lainkaan häiritse kristittyä, olisin hieman huolissani.
Joka tapauksessa Arvoarvosteluiden tehtävänä on palvella myös kristittyjä kertomalla elokuvan mahdollisesti häiritsevästä sisällöstä. Ei ole ongelmallista, jos muut lukijat eivät koe kaikkia näitä seikkoja häiritseviksi. Vaikka kirkon kritiikistä kiroilussa ei olekaan kyse, ei kristitty uskova katsoja välttämättä tahdo maksaa kirkon turhuudesta kuulemisesta. Toivon että kaikki arvostelijamme ottavat tämänkaltaiset seikat huomioon teksteissään.
Erittäin hyvä elokuva, muttei ihan vedä vertoja Clintin vanhalle elokuvalle: Hyvät, Pahat ja Rumat.
Aluksi elokuva tuntui tylsältä ja huonolta mutta sitten alkaa tapahtua ja se muuttu mahtavaksi ja Clint pääsee oikeuksiinsa.
Harmi jos Clint Eastwood lopettaa uransa, viellä olisi varmasti elokuvia joissa hän voisi loistaa. Sinänsä tämä elokuva olisi mahtava lopetus
,mutta Clinttiä tulisi ikävä 
Kiroilusta vielä, että kaikki eivät ehkä ymmärrä paholaisen olevan persoona, joka kuulee kyllä kun hänen nimeään huudetaan. Siis joka kerta kun sanot saatana tai perkele niin kutsut häntä nimeltä tulemaan luoksesi. Ja uskoisin, että hän tulee erittäin mielellään pahentamaan oloasi entisestään, sillä useinhan ihmiset kiroilevat kun heitä harmittaa…
Tutkitusti kiroilu vähentää esimerkiksi kivun kokemisen tunnetta. Tutkittu aiheuttamalla koehenkilöille kipua ja käskemällä toisia hokemaan samalla tuolia ja toisia lempikirosanaansa.
Elokuva on yksi hienoimpia, mitä olen koskaan nähnyt. Huomattavan arvoista Waltin ripittäytymisessä on muuten se, ettei hän tunnusta siinä uhkailleensa tai pahoinpidelleensä jengiläisiä. Hän ei kadu näitä tekoja, ja pappi onkin hämillään, että “That’s it? That’s what you came here to confess?” siitä, mitä Walt tunnustaa. Se antaa oman mielenkiintoisen tulkintansa Waltin omatunnosta. Hänellä on oma arvojärjestyksensä, eikä se ihan yksiin mene kirkollisten oppien kanssa. Toisaalta lopussa hän saa aika messiasmaisia piirteitä. Kun sitä katselee, sen melodramaattisuus ei häiritse, mutta jälkeenpäin ajatellen alkaa tuntua naivilta.
Elokuvan ehdottomasti sydäntäsärkevin ja hienoin kohtaus on, kun Eastwood on “naapureilla” juhlissa ja kertoo, että hänellä on paljon enemmän yhteistä näiden ihmisten kanssa, kuin oman perheensä…
Kyllä siinä karpalo jos toinenkin vierähtää poskelle vaikka olisi kuinka puusilmäinen urho tahansa