Harry Potter ja puoliverinen prinssi
Kyllähän se tietokonegrafiikka lennättelee pahoja henkiäkin
Tyylilaji: Fantasia / mysteeri / seikkailu
Valmistusvuosi: 2009
Kesto: 2t 33min
Ikäraja: K11
Ohjaus: David Yates
Pääosissa: Daniel Radcliffe, Rupert Grint, Emma Watson
Huonot: Yksitoikkoisuus ja epäselvyys
Rumat: Voimakas synkkyys ja ylitsepursuava, demoninenkin magia
Elokuva: 
Synkkyyden lisääntyminen on tähän mennessä korreloinut Harry Potter -filmatisointien tason kanssa. Ei enää. Puoliverinen prinssi on uuvuttavan musta. Vaikka ajoittain voimmekin havaita yritystä huumoriin, on aiempien elokuvien mielikuvituksellinen seikkailuhenki lopullisesti menetetty. Aikaisemmin elokuvasarjassa tavatut hilpeydet tuntuvat loistavan poissaolollaan.
Puoliverinen prinssi on suoraan sanottuna hieman tylsä. Elokuva on aivan liian pitkä sisältämälleen materiaalille, tapahtumat tai henkilöhahmot eivät tunnu millään etenevän. Elokuvan visuaalinen ja sosiaalinen maailma ovat vain yksinkertaisesti liian tyyliteltyjä ja riisuttuja. Puoliverisestä prinssissä ei riitä purtavaa eikä puhuttavaa, eikä Tylypahkassa vierailusta voi sanoa enää nauttivansa. Fantasiamaailma esitetään liiallisen depressoituneena, eikä edes päähenkilöiden ehtiminen teini-iän hekumallisuuteen tunnu antavan elokuvan henkilökemioille riittävää pontta.
Kirjasarjaa lukemattomille elokuvasarja alkaa käydä jo lähes mahdottomaksi ymmärtää. Katsojalla ei välttämättä ole aavistustakaan siitä, mihin elokuva on johtamassa, enkä tarkoita tässä kutkuttavan jännittävää arvaamattomuutta. Mikä on elokuvan tarkoitus ja teema? Ilmeisesti ainakin Voldemortin menneisyyden avaaminen, mutta 2½ tuntia! Elokuvan henkilöhahmot eivät useinkaan saa riittävää esittelyä ja juonellisesti Puoliverinen Prinssi tuntuu vain välikohtaukselta ennen viimeistä 20 minuuttiaan.
Väkivalta, raakuus ja intensiteetti:
Elokuva on erityisen synkkä tunnelmaltaan ja värimaailmaltaan, mutta se sisältää verraten vähän toimintaa. Väkivalta ja välienselvittely tapahtuu yleensä taikuuden kautta, vaikkakin eräässä kohtauksessa kuvataan Malfoyn potkaisevan Harryn kasvoihin ja aiheuttavan nenänmurtuman (hieman verta naamalla). Toisessa kohtauksessa näemme henkilön makaavan verisenä vetisellä lattialla.
Elokuva sisältää paljon pelottavia kohtauksia, eikä missään nimessä sovellu lapsille! Valtion elokuvatarkastamon mukaan Puoliverisessä prinssissä käytetään “kauhutehosteita”. Elokuvassa usein kuvattavien kuolonsyöjien nimi kertoo itsessään aika paljon filmin luonteesta. Useiden mystisen tummien animaatioiden lisäksi näemme esimerkiksi satojen henkiin heränneiden ruumiiden yrittävän hukuttaa päähenkilöä. K13 saattaisi olla järkevämpi ikäraja. Ilmapiiri on jatkuvasti painostava ja kuolema ja sen uhka ovat läsnä.
Seksi ja alastomuus:
Elokuvan teemana ja jatkuvana sivujuonena on teini-ikään ehtineiden velhokoululaisten ihastumiset, rakastumiset ja ensimmäiset seurustelusuhteet. Elokuva ei sisällä lainkaan alastomuutta. Seksuaalisuuden osalta pidättäydytään “pussailussa”, joka onkin yksi eniten dialogissa käytetyistä sanoista. Pussailua siis nähdään, ei muuta.
Kristityt:
Olisi todella uuvuttavaa käydä kokoamaan koko Harry Potter -ilmiöön liittyvää keskustelua kirjasarjan kuudennen filmatisoinnin kohdalla. Sanottakoon vain lyhyesti, että Potteria on aiheesta syytetty velhouden ja loitsuamisen tuomisesta yleiskulttuurin ja erityisesti lasten maailmaan jollakin erityisellä ja intensiivisellä uudella tavalla. Potterilla on aina ollut puolustelijansa, mutta sanomattakin on selvää että kristillisyyttä sarjasta on hyvin vaikeata löytää! Kirjasarjan kirjoittaja osoittaa valtavaa perehtymistä okkultismiin, demonismiin, noituuteen ja satanismiin. Lisäksi tuote on suunnattu lapsille ja nuorille, jotka usein innostuvat asioista helposti. Harry Potteriin liittyvän massiiviseen keskustelun tähden valitsen arvioida tässä ainoastaan tähän elokuvaan liittyvää materiaalia.
Hyvä lähtökohta ja ajatusten herättelijä Harry Potteria pohdittaessa on esimerkiksi tämä artikkeli. Mielenkiintoista voi olla myös tutustua Harry Potter ja viisasten kivi -elokuvan tarkkaan ruodintaan täällä. Itseasiassa näiden kahden suomenkielelle käännettyjen artikkeleiden lukeminen on erittäin suositeltavaa, vaikka ne sisältävätkin meille suomalaisille hieman vieraampia, välillä salaliittoteoriamaisiakin, varoituksia uudesta maailmanajasta! Tai oikeastaan tämä illuminati-ajattelu on tuttua jenkkileffojen ystäville ja Raamatun lukijoille. Nämä artikkelit sisältävät hyvän kokoelman raamatunjakeita, jotka puhuvat noituutta vastaan. Ehkäpä Potterin suosion vaikutuksista monet fantasiaa käyttävät elokuvat sisällyttävät itseensä nykyisin ronskisti magiaa, esimerkiksi kelpaa tämä Arvoarvosteluiden arvostelu. Huomattavaa on, että puhutaan eräistä maailman eniten rahaa tuottaneista elokuvista!
Harry Potter ja puoliverinen prinssi vetää Harry Potter -elokuvia yhä syvemmälle taikuuden, loitsujen, kirousten ja mahtijuomien maailmaan. Koko elokuvan sävy on varsin eteerinen ja henkilöhahmojen elämän kuvataan yhä syvemmin kietoutuvan ylitsekäyvään magiaan. Mystisen ilmapiirin ja jatkuvan noituuden normalisoinnin pitäisi pitää kristittyjä kaukana tästä elokuvasta. Elokuvan sävyn ollessa varsin vakava, kaikkoavat normaalisti katselukokemusta helpottavat leikkimielisyydet. Tässä on kyse todellisesta noituudesta. Usein näemme nuorten velhokoululaisten sätkivän suu vaahdossa toistensa lähettämien kirousten ja loitsujen voimasta. Tunnelma on välillä pelottavan poltergeistmainen!
Taikuuden kuvaamisessa Puoliverinen prinssi vie Harry Potterin pimeälle puolelle. Mustaa taikaa aletaan käsitellä voimallisemmin ja kristitylle elokuvan ilmapiiri saattaa ajoittain vaikuttaa varsin demoniselta. Elokuva sisältää hyvin vähän jos lainkaan vapauttavaa sisältöä ja on omiaan jättämään kristityn katsojan pohtimaan katselukokemuksen antia. Puoliverisessä prinssissä ei ole mitään kristityn vaellusta tukevaa, maksat nähdäksesi kaksi ja puoli tuntia mahtavilla visuaalisilla tehosteilla ehostettua heretismiä ja noituutta. Samalla tuotantoyhtiö lyö ennätyksiä, Harry Potter on vuonna 2009 maailman eniten tuottanut elokuvasarja! Lapsille elokuva osoittautuu mitä todennäköisemmin ahdistavaksi ja huolestuttavaksi kokemukseksi.
Arvoisat kristityt, uskomme mukaan ei ole olemassa kuin pahaa velhoutta. Jumala tuomitsee noituuden yksiselitteisesti. Kukaan ei voi olla näkemättä sitä, että Harry Potterin valtava suosio on lisännyt kiinnostusta noituuden ja okkultismin pohtimiseen ja harjoittamiseen. Näin on myös siinä tapauksessa, että sinusta tuntuisi siltä että se ei ole vaikuttanut sinuun. Ei todellakaan “tarvitse olla raketti-insinööri eikä Raamattukoulun käynyt ymmärtääkseen, että meidän ei pitäisi sallia itsemme eikä lastemme lukea tai katsoa Harry Pottereita“. Harry Potter ja puoliverinen prinssi on kyllä elävä osoitus siitä, että Harry Potter on täynnä pakanuutta, noituutta, kulttia ja demonismia. Niin se vain on, myöntäkää pois ja hätätapauksessa vaikka katsokaa elokuva jos ette muuten usko.
Alkoholi ja huumeet: Päähenkilöt (myös ne teini-ikäiset) juovat useaan otteeseen “kermaolutta” ja taikuuskoulun kuvaus keskittyy tällä kertaa taikajuomiin. Useaa maagisia vaikutuksia omaavaa huumejuomaa esitellään, pääosaa näyttelevät euforiaa aiheuttava lemmenjuoma ja erikoinen hyvää onnea tuottava tehopaukku.
Elokuvassa on viittauksia niin seksiin kuin huumeisiinkin. Se on yhtä kiero kuin Trainspotting kaikkine metaforineen (Daniel Radcliffe, Potterin näyttelijä)
Kirjoittaja: Matti Pekkarinen
Voit olla kiinnostunut myös seuraavista artikkeleista:
Pankki: 529002-2201386, tai osallistu muulla tavoin
Kommentit
5 Vastausta artikkeliin “Harry Potter ja puoliverinen prinssi”
Jätä vastaus
Kuukauden arvostelu
Keskustelua
Ehkä huonoin potter tähän asti. Kuljettaa kahden tunnin kestollaan vain vähän juonta eteenpäin.
Kristittyjen noitaviha on aika omituinen ilmiö 2000-luvulla. Näyttää siltä että keskiajoista ei opittu mitään.
Arvostelussa pisti silmään erityisesti kohta “Tässä on kyse todellisesta noituudesta.” Ei todellakaan, leffassa ja kirjoissa on kyse juuri fantasiamaailmojen fiktiivisestä noituudesta, jolla ei ole mitään tekemistä oikean noituuden kanssa. Ja oikealla noituudella taas ei ole mitään, ei yhtään mitään tekemistä Raamatun tai Saatanan kanssa. Tämä on fakta joka selvittäminen ei ole vaikeaa jos jaksaa kuunnella muitakin lähteitä kuin pahuudesta saarnaavaa rippikoulupastoria. Suomessakin on paljon noitia, ja he ovat usein avomielistä sakkia joihin on helppo tutustua.
Keskiaikaista kiihkomielisyyttä lukuunottamatta arvostelu oli ihan asiallinen ja hyvin kirjoitettu. Surettaa vain vähän ajatella että joillakin on oikeasti tuollainen maailmankuva.
Arvoisa Alpo Leppänen. Tämä arvoarvostelu on kirjoitettu kristillisestä näkökulmasta ja tämän tähden siinä puhutaan noituudesta siinä merkityksessä, minkä se saa nykyajan kristinuskon piirissä.
Olet varmasti oikeassa siinä, että elokuvassa ei ole kyse “todellisesta noituudesta” ja että tässäkin maassa tälläkin hetkellä harjoitettava noituus poikkeaa elokuvan fiktiivisestä noituudesta. Pyrin lauseella kuvaamaan sitä, että mielestäni Harry Potter -elokuvasarja siirtyy jälleen tämän elokuvan myötä kuvaamaan noituutta yhä vähemmän leikittelevän fantasian, “mikki-hiiri noituuden”, kautta ja yhä enemmän demonisen ja satanistisen kuvaston kautta. Käsitykseni mukaan elokuvasarja alkaa kuvaamaan, vaikkakin edelleen fiktiivisesti ja fantasianomaisesti, niitä tosiasiallisen noituuden harjoittamisen piirteitä, jotka järkyttävät useimpia kristinuskoisia.
Siinä, ettei oikealla noituudella ole mitään tekemistä Raamatun tai Saatanan kanssa olet taas väärässä. Yksi selkeimmistä Raamatun sanoista noituudesta löytyy kohdasta 5.Moos.18:10-12:
“Keskuudessanne ei saa olla ketään, joka panee poikansa tai tyttärensä kulkemaan tulen läpi, ei myöskään ketään taikojen tekijää, enteiden tai ennusmerkkien selittäjää, noitaa, loitsujen lukijaa, henkienmanaajaa, tietäjää eikä ketään, joka kysyy neuvoa kuolleilta. Jokainen, joka sellaista harjoittaa, on iljetys Herralle”
Ymmärtääkseni tässä on syy siihen, minkä tähden jokaisen tämän päivän kristityn tulisi kavahtaa noituutta. Tämän hetkistä noituutta tosissaan tutkiva tuskin pystyy jättämään huomiotta ainakin jonkinlaisen noituuden kristillisiä ja satanistisia kytkentöjä. Vaikka ilmeisesti ilmiötä voidaan käsitellä myös muista näkökulmista, ajattelemalla noituutta itsenäisenä uskontona, kulttina tai minä tahansa kristinuskosta riippumattomana järjestelmänä. Tuskin kuitenkaan kukaan pääsee pakoon sitä tosiasiaa, että kristinuskolla on paljon sanottavaa noituudesta ja sitä, että noituuden tuomitseminen on oleellinen osa tämän päivän kristinuskoa.
Uskon sanomasi siitä, että Suomessa on avomielistä ja helposti lähestyttävää noitasakkia. Heillä varmasti on omat käsityksensä uskonnollisista ja henkimaailman asioista, skaala luultavasti vaihtelee näkökulmastani ahdistavan satanistisista katsomuksista nykyaikana helposti käsitettäviin new-age kuvioihin. Joka tapauksessa kaikenlaisen noituuden tuomitseminen kuuluu valtavirtakristilliseen ajatteluun. Olen pahoillani, jos tämä saa kristitystä maailmankatsomuksesta kiinni pitävät näyttämään suvaitsemattomilta.
Kristinusko kuuluu niihin katsomusjärjestelmiin, missä on selkeä käsitys oikeasta ja väärästä, hyvästä ja pahasta. Juuri tämän tähden useimpiin meistä on helppo tutustua. Kristinuskoinen noituuden tuomitseminen ei ole keskiaikaista kiihkomielisyyttä, vaan osa kriittisesti mediamaailmaa seuraavan nykykristityn ajankuvaa.
Asiallinen vastaus, joka sai minut hieman nolostumaan hyökkävästä sävystäni aiemmassa viestissä. Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä että noitavihalle ei ole mitään järkeviä perusteita. Se, ja muidenkin kristillisyydestä poikkeavien ajattelumallien ja elämänkatsomusten syrjiminen ja jopa mustamaalaaminen luovat aivan tarpeetonta epäsopua. Uskon, että kristityt ja monien uuspakanallisten suuntien harjoittajat voisivat löytää paljonkin yhteistä säveltä keskenään, kunhan vain haudattaisiin se ajatus että toisen puolen on pakko olla väärässä.
Mutta tosiaan, ei ole tarkoitukseni muuttaa leffa-arvostelua väittelykentäksi. Mitä nyt olen sivua laajemmin selannut, arvostelut ovat ihan asiantuntevasti kirjoitettuja, vaikka minun silmääni pistääkin häiritsevästi kaiken tarkastelu kristillisten kriteerien läpi.
Kiitos Alpo. Huomaan, että kanssasi voi keskustella järkevästi. Olen tästä iloinen.
Niin kauan kuin noituus ei vahingoita kristillistä kirkkoa, noitavihalle on ihan yhtä paljon perusteita kuin vaikka hindulaisvihalle. Kristityt eivät vihaa hindulaisia, mutta uskovat heidän olevan väärässä ja toivoisivat heidän kääntyvän.
Kristittyjen pitäisi kylläkin vastustaa noituuden leviämistä, sillä kristillisen käsityksen mukaan noituus ei tee ihmiselle hyvää ja saattaa johtaa vaikkapa satanismiin, henkien palvontaan ja niin edelleen.
Monet kristityt varmasti mielellään kävisivät keskusteluja uuspakanoiden kanssa, mutta noituuden hyväksyminen tarkoittaisi omasta uskosta luopumista. Toisaalta ymmärrän myös sellaisen kannan, että monet kristityt haluavat suojella itseään ja perhettään noituudelta eivätkä suostuisi tällaisiin keskusteluihin.
Ajattelen siis, että viha on väärä sana kuvaamaan kristittyjen suhdetta noituuteen. Arvokkainta olisi ymmärtää, että ihmiset voivat harjoittaa rakentavaa vuoropuhelua vaikka heidän näkemyksensä olisivat erilaisia.
Suvaitsevaisuuden vaatimus kaiken hyväksymisestä on väärä, eikä johda ihmisten väliseen välittämiseen vaan ainoastaan moraalin ja mielipiteiden rappeutumiseen. Ainoa tapa kunnioittamiselle ei ole relativistinen ajatus väärässä olemisen kieltämisestä. Itse asiassa tämä ei anna kovinkaan järkevää pohjaa keskustelulle.
Minun ei tarvitse hyväksyä toisen ihmisen elämäntapaa voidakseni käyttäytyä häntä kohtaan kunnioittavasti. En missään tapauksessa pidä noituutta oikeana, mutta suostun ilolla rauhanomaiseen ajatustenjakamiseen noitien kanssa. Edellytän kuitenkin vastapuolelta samanlaista asennetta.