Kung Fu Panda
Ensiluokkaista väkivaltaviihdetta ekaluokkalaisille?
Tyylilaji: Animaatio / toiminta / kungfu ja wuxia / lasten ja perhe
Valmistusvuosi: 2008
Kesto: 1t 32min
Ikäraja: K7
Ohjaus: Mark Osborne, John Stevenson
Hyvät: Toimintakohtaukset
Huonot: Taustatarina melko laimea
Rumat: Väkivaltainen genrensä edustajaksi
Elokuva: 
Dreamworks animationsin vuoden 2008 hittianimaatio on kiinalainen juttu. Tai oikeastaan tästä pienet pulmat alkavatkin… Kung Fu Panda kun ei oikein osaa erottautua muiden amerikkalaisten veljiensä joukosta. Kiinalaiseen tunnelmaan yritetään päästä suhteellisen halpojen ja kuluneiden animaatiotemppujen avulla. Ja kun pääosassa keikkuva karhu kärsii vielä liikalihavuusongelmista, saa muutamilla itämaisilla piirroksilla aikaansaatu vieno kiinalainen tunnelma tehdä tilaa sille samalle amerikkalaiselle fiilikselle.
Kyllä Kung Fu Panda saavuttaakin hieman kiinalaisen kungfun tuntua. Tämän se tekee taistelukohtauksissa, joissa kungfun tyyliteltyä väkivaltaa, potkuja ja lyöntejä ja riisitikkuakrobatiaa saadaan seurata erinomaisen onnistuneella ylöspanolla. Kung Fu tekee tästä elokuvasta mainitsemisen arvoisen. Toimintakohtaukset ovat hyvin ohjattuja ja onnistuvat vetämään mukaan jännitykseen, muutamat vauhtipätkät saavat todella ihmettelemään animaatioelokuvan tasoa. Siitä Pandasta onkin sitten vähemmän mainittavaa. Henkilöhahmo ei tällä kertaa ole ohut, vaan ennemminkin lihava. Tästä elokuva muistaa pitää meteliä vitseissään. Liikalihavuutta käytetään hyväksi myös silloin kun läski alkaa tummua, valitettavasti kunnon kiinalaista sumo-tunnelmaa on turha odottaa. Kung Fu Pandan paksuus on sitä “voi kun mä olen tämmöinen pallukka” ja “naurakaa kun mä ahmin salaa” -tavaraa.
Po (se kung fu panda) on kuitenkin loppujen lopuksi melko helposti samastuttava henkilö ja onnistuu vaikuttamaan aidolta sekä sympaattiselta. Sivurooleista ei voida sanoa samaa, ainakin Tiggress vaikuttaa kuin 80-luvun Willy Fogilta. Muihin kuin päähenkilöön on hyvin vaikea saada otetta ja elokuva tuntuukin tältä osin pettymykseltä. Kung Fu Pandan taustatarinalta olisi ollut lupa odottaa enemmän omaperäisyyttä, pirteä idea ei kykene uudistamaan eikä edes uusintamaan genreä tältä osin. Vaikka taustalle onkin rakennettu mukava “opetus” tai kasvukertomus, ei Kung Fu Panda onnistu toteuttamaan tätä yhtä sulavasti kuin monet lajitoverinsa (puhumattakaan aidosta kiinalaisesta kungfudraamasta).
Liikalihavuus on teemana nostettu aivan liian helposti nähtäville, että aikuinen voisi nauttia hienovaraisesti aukeavista merkityksistä. Lapsia tällainen toteutus varmasti miellyttää paljon enemmän. Kuitenkaan elokuvan sydämestä ei tunnu löytyvän sitä viimeisen tyydytyksen tuovaa sisältöä. Onneksi muutamat riittävän pitkät taistelutoimintakohtaukset pelastavat elokuvan. Niin lapset kuin aikuisetkin nauttivat taatusti hurjasta menosta, ellei sitten pienimpiä satu liika väkivalta pelottamaan tai aikuisia kasvattajan vaisto soimaamaan.
Väkivalta, raakuus ja intensiteetti:
Elokuvassa ei ole kuvattu verta. Kuolemiin väkivallan kautta ei viitata eksplisiittisesti, muuta mittavat henkilövahingot ja menehtymiset ovat selviä tällaisen toiminnan seurauksena.
Elokuvassa on keskeisessä osassa itämaisiin taistelulajeihin liittyvää väkivaltaa. Väkivaltaista lähikontaktia on luvassa, kun elokuva aloittaa mittavien toimintajaksojensa aikana tapahtuvien lyömisten, potkujen ja heittojen sarjan. Elokuvassa on muutamia synkempiä jaksoja, joihin yhdistyy raivokasta lyömistä ja potkimista, aivan nuorimpia saattavat nämä synkemmät jaksot pelottaa. Varsinaisia häiritseviä kuvia ei esitetä.
Monet väkivaltakohtaukset on maustettu oivalla slapstick-huumorilla, joten elokuvan muuten toimintajaksoissa melko voimakkaaksikin nouseva intensiteetti laimenee hieman. Toisaalta selvästi toisen henkilön vahingoittamiseen tähtäävän väkivaltaisen toiminnan leikiksi lyöminen on lastenelokuvassa hieman kyseenalaista, vaikkakin kovin tuttua. Toisaalta uutta tietokoneanimaatioiden genreä on ollut tähän mennessä usein kiittäminen poikkeamisesta sunnuntaiaamun väkivaltaisten piirrettyjen linjasta.
Muutamat taistelujaksot on Kung Fu Pandassa kuvattu totisella otteella ilman huumorin häivää, komiikkaa väkivaltaisuksiin löydetään monesti Pon pieksennästä. Eräässä kohden Po ottaa turpiin kunnolla ja nauraa “pissojen tulevan housuun”. Monet katsomon seitsenvuotiaista olivat elokuvan jälkeen kovin innoissaan ja suuri osa filmistä on “älä yritä tätä kotona”-materiaalia. Joten jos lapsesi on tapana innostua imitoimaan väkivaltaelokuvia…
Innoittavuudesta voi toisaalta humorisoinnin lisäksi syyttää myös elokuvan kungfu-väkivaltaa selkeästi ihannoivaa sävyä. Po on wannabee kungfuka ja uneksii kungfumestariksi tulemisesta. Väkivaltaisuus saa keveän aromin lisäksi romantisoidun tuulahduksen. On hienoa tapella! Elokuva ei missään vaiheessa kritisoi väkivaltaa, eikä taisteluja voiteta todellakaan pelkällä sydämellä. Kaikkiin ansioihin tarvitaan raakaa lihasvoimaa, lyöntejä ja potkien hosumista, eikä ihrasta tai massasta varsinaisesti haittaakaan ole. Suurin voima kumpuaa elokuvan ideologian mukaan halusta taistella, vaikkakin liika taistelun himo saattaa johdattaa turmeltumiseen.
Seksi ja alastomuus:
Po mainitsee “pallit” (tai jotain sinne päin), kun saa iskun haaroväliin. Po laittaa riisikupin rinnoillensa kuin rintaliivit. Ei seksuaalista sisältöä (ei sisällä rakkaustarinaa tms.)
Kristityt:
Elokuvassa on hieman kungfu-ideologiaan liittyvää itämaista mystiikkaa. Hengellinen puoli elokuvassa on varsin kapea. Buddhalaisuus, kungfutselaisuus ja taolaisuus ovat kuitenkin läsnä, vaikkakin varsin miedosti.
Palvomista ei nähdä. Kungfumestari haihtuu henkenä tuuliin, posliinivaasin puhutaan sisältävän sieluja (vaasin rikkoutuessa näemme hieman kimaltelevaa usvaa), jin ja jang-symbolia väläytetään, hahmot meditoivat risti-istunnassa. Elokuvan maailma ei ole näkyvästi uskonnollinen, mutta sielä ei tunneta Jeesusta Kristusta ja hienoinen mystisismi saattaa tukea itämaisia uskontoja kohtaan tunnettua mielenkiintoa.
Kommentit
Jätä vastaus