Maailman nopein intiaani

2.1.2009 · Aihe: Elokuvat

Hyväntuulista moottoripyöräilyä

Alkuperäisnimi: The World’s Fastest Indian

Tyylilaji: Road movie / draama / elämänkerta / urheilu

Valmistusvuosi: 2005

Kesto: 2t 8min

Ikäraja: K3

Ohjaus: Roger Donaldson

Pääosassa: Anthony Hopkins

Hyvät: Mukava henkilökuva, oiva tunnelma

Huonot: Ei erityisen terävä

Elokuva:

Maailman nopein intiaani on varsinaista sunnuntai-illan hyvän mielen viihdettä. Elokuvan yleissävy on positiivinen, vaikkakin se yllättäen sisältää myös materiaalia josta kannattaa mainita näillä sivustoilla.

Intiaanilla tarkoitetaan tällä kertaa moottoripyörää – elokuva ei kerro intiaaneista, vaikka sellainenkin ruudulla vilahtaa. Maailman nopein intiaani on kuuluisan nopeusajajan Burt Munron elämänkerta ja tapahtumat sijoittuvat 1950 ja -60 lukujen taitteeseen. Burt Munro on jäänyt historiankirjoihin lukuisten alle 1000-kuutioisten moottoripyörien nopeusennätysten rikkojana. Elokuvassa seurataan mukavassa tunnelmassa australialaisen Munron matkaa maapallon toiselle puolelle ottamaan mittaa itse tuunaamastaan Indian 1920 moottoripyörästä.

Maailman nopein intiaani etenee nimestään huolimatta suhteellisen verkkaisesti. Vaikkakin elokuva sisältää myös muutamia vauhtikohtauksia, on se rakenteeltaan yli kahden tunnin draama. Road movien kaari toimii hyvin: Munron matkaa kuvataan vivahteikkaasti, vaikkakin suurimmat draamalliset käänteet jäävät kokematta. Elokuvan vetovoima perustuu ohjaajan ja Anthony Hopkinsin taitavasti luomaan hellyyttävään henkilökuvaan. Burt Munro kuvataan ystävällisenä, intohimoisena ja ennen kaikkea aitona ja välittömänä persoonana.

Elokuvan suurimmat ansiot ovat henkilökuvan rakentamisessa ja leppoisassa tunnelmassa. Teema on (moottori)urheiluhenkinen ja vetoaa varmasti hyvin koko perheeseen. Muutamaa seikkaa kannattaa kuitenkin tarkastella kriittisesti.

Väkivalta, raakuus ja intensiteetti:

Elokuvassa ei ole väkivaltaa. Annoin kaksi tähteä koska elokuva on K3, se sisältää muutaman vauhdikkaan ja intensiteettiä kohottavan kohtauksen ja jonkun miedosti graafisen kuvan.

Muutama tiukka lähes kolariin päätyvä liikennetilanne, jotka aiheutuvat vanhan miehen ajaessa väärällä puolella tietä. Vauhdikkaita moottoripyöräajoja, joista muutama päättyy kaatumiseen. Veristä säären palohaavaa kuvataan, ilkeän näköinen vamma, mutta ei intensiivinen kohtaus. Käärme on lähellä purra päähenkilöä, käärmeen pureman uhka leijuu ilmassa kohtuullisen pitkään.

Seksi ja alastomuus:

Ameriikassa mennään PG13 -luokituksella, suomessa K3! Elokuva sisältää yllättävän paljon seksuaalisia viitteitä.

Burt Munro makaa naisen kanssa kahteen otteeseen (eri naiset, eri kerrat), kummassakin kohtauksessa kuvataan aamulla sängyssä lakanoissa loikoileva nainen (toinen alasti). Ensimmäinen nainen hymähtää töllistelijöille “kyllä vanhat köriläätkin lempeä kaipaa” ja seuraava on yksinäinen leski joka tahtoo miehen tulevan “halailemaan” paluumatkallaankin. Hän kutsuu miestä hurmuriksi (“lover boy”). “Vielä se vanhakin banjo jaksaa soida”, veistelee eturauhasvaivoista kärsivä Munro petikumppanilleen – “mitä ei käytä, se menee hukkaan (What we don’t use, we lose)“, nainen vastaa. Amerikkaan saavuttuaan Munro tapaa katuhuoran, joka tarjoaa palveluitaan, tähän Munro vastaa kieltävästi:

Hei, kulta. Lähdetkö? Saat kunnon kyytiä. 15 taalaa, kultsi.”

Lisäksi elokuvassa esiintyy kohtuullisen pitkään transvestiitti sivuhenkilö (naiseksi tekeytyvä mies), jonka kanssa Munro ystävystyy ja jolta hän saa suukon. Heidän suhteensa on pelkkä ystävyyssuhde, mutta ilmassa leijuu hieman sitä tuntua, että transvestiitti olisi kiinnostunut charmantista Munrosta (tarjoutuu aina auttamaan, pyytää luokseen syömään ja antaa suukon ja puhelinnumeron). Henkilö on korostetun feminiininen, vaaleassa huulipunassa jne. Ääni on hyvin treenattu. Hän tekee odotetun paljastuksen ja saa vastauksen:

Enkä ole tyttö. Olen poika. – Jo minä vähän ajattelinkin. Mutta olet silti herttainen.

Suukon saatuaan Munro letkauttaa “Onneksi pidän sinua naisena.” “Niinhän minä olenkin”, transvestiitti vastaa.

Kristityt: Aikuisille kyllä, perhe-elokuvana käytä harkintaa!

Elokuvan suurin uskonnollinen sisältö on DVD:n tekstityksessä alituiseen esiintyvä ristinmerkki . Ainakin minun soittimellani tämä turha †-merkki tuppautui varmasti joka viidennen tekstirivin perään.

No, asiaan. Aivan elokuvan ensimmäisessä kohtauksessa kuvataan Munron työpajaa, jonka eräälle hyllylle on kerätty romua ja alle kirjoitettu isolla “UHRILAHJOJA NOPEUDEN JUMALALLE”. Päämääräänsä päästyään vanha Munro puhkeaa tunnelmointiin, puheen kohteena on moottoriajoneuvojen nopeusennätysten kehtona tunnettu suolatasanko:

Usko pois, tämä on pyhää maata. Pyhää maata. Ja minä pääsin perille. †

Munro viedään eräässä toisessa kohtauksessa haudalle, jonka äärellä hän esittää elämänfilosofiaansa, jossa ei ole sijaa iankaikkisuudelle.

Ihminen on kuin ruohonkorsi. Kasvaa keväällä vahvana, terveenä, kypsyy keski-iässä, ja syksyllä, kuten ruohonkorsi, kuihtuu pois eikä enää palaa. Aivan kuin ruohonkorsi. Kun on kuollut, on kuollut. Olen aina ollut sitä mieltä.

Munro kohtaa intiaanin, mutta intiaaniuskoa ei esitellä (vaikkakin heillä on poppakonstinsa eturauhaseen – jauhetut koiranpallit). Onnenamuletti annetaan sen suuremmitta puheitta. Lue lisäksi edellinen kategoria.

Elokuvan oppina on myös vanhuksille sopiva vapaa seksuaalisuus, se esittää transvestitismin hyväksyttävässä valossa miellyttävän sivuhenkilön kautta ja se sisältää viitteitä ateismiin (edellinen lainaus). Muutoin elokuvan henki on positiivinen ja hyväntuulinen, tästä plussaa. Kristillistä viihdettä se ei kuitenkaan ole, vaikkakaan aikuiset kristityt katsojat eivät varmaankaan koe sitä loukkaavaksi. Perheen kanssa katsomista silti harkitsisin.

Hieman kiroilua, joista osa suomennettu “jessus”

Alkoholi ja tupakka: Munro ei itse juo eikä polta, ja varoittelee ympärillään tupakoivia tupakan terveyshaitoista useaan otteeseen.

Share|

Kirjoittaja: Matti Pekkarinen

Avainsanat: Draama, Elämänkerta, K3, Road movie, Urheilu