Master and Commander – Maailman laidalla

30.8.2008 · Aihe: Elokuvat 

For England


Tyylilaji: Seikkailu / toiminta / draama / sota

Valmistusvuosi: 2003

Kesto: 138 min.

Ikäraja: K11

Ohjaus: Peter Weir

Pääosassa: Russel Crowe

Hyvät: Seikkailu ja toiminta tuovat viihdearvoa

Huonot: Dialogi, ohjauksen tavanomaisuus

Rumat: Taistelukohtaukset melko väkivaltaisia

Elokuva: ★★★☆☆

Valitettavasti vuonna 2003 valmistunut Napoleonin ajan merisotaa kuvaava elokuva Master and Commander ei kykene saavuttamaan 1800-luvun tunnelmaa. Vaikka elokuva on visuaalisesti huoliteltu, maistuu se monessa kohden studiolta. Ja vaikka purjealuksen elämää kuvataankin koko 2 tunnin ajan, jää syvin kerronta merenkäynnin luonteesta saavuttamatta. Ehkäpä tämä johtuu osin siitä, ettei fregattihipan juoni ansaitse yksioikoisuudessaan erityisiä kiitoksia. Kyseessä on pohjimmiltaan perinteinen Hollywoodin takaa-ajo, joka on maustettu epäaidolla ja ontuvan pinnallisella dialogilla. Vaikkakaan aivan Pirates of the Caribbeanin tasolle ei vajotakaan, varjostaa Master and Commanderia kuitenkin kevyen viihteen maku.

Elokuvan viihdearvo ensimmäistä kertaa katsottaessa on kuitenkin kohtalaisen suuri. Seikkailua saadaan aikaan elokuvallisen mestarillisuuden puutteesta huolimatta. Toimintaan päästään mukavasti ja laivoista tykin ansiosta irronnutta puusälää on ilmassa riittävästi. Tämän ohella Master and Commander onnistuu antamaan vain vähän muuta kuin kierrätettyjä laivastotarinoiden teemoja Kap Hornin kiertämisestä, miehistön laulelusta ja hengennostatuspuheista alkaen. Peter Weirin ohjaus on kohtuullisen sujuvaa, mutta ajautuu mielikuvituksettomuuteen ja keskinkertaisuuteen. Näyttelijäsuoritukset kilpistyvät heikkoon dialogiin. Monia stereotypioita esitellään, eikä Russelin casting ole tällä kertaa gladiaattorin veroinen täysosuma.

Väkivalta, raakuus ja intensiteetti: ★★★½☆

Muutamia verisiä kohtauksia ja runsaasti kohtuullisen intensiivistä taistelua. Ei erityisesti jännityselementtejä.

1800-luvun alun kirurgiaa: nuoren pojan käden amputointi, aivoleikkaus ja luodin poisto ampumahaavasta. Ensimmäisessä kohtauksessa ei nähdä laisinkaan verta, seuraavassa näemme hieman verta, kaukaa kuvattuna reiän päässä ja mies sanoo “ne ovat hänen aivojansa”, viimeisessä verinen haava kaukaa peilin kautta kuvattuna.

Tykki-, ase- ja miekkataisteluita. Miehiä lävistetään lähitaistelussa miekoin ja surmataan asein, verta näytetään toimintakohtauksissa K11-tyyliin hyvin vähän. Tykit laulavat ja saavat aikaan tuhoa ja pirstaleita, myös henkiä menetetään tykkitulessa. Ikärajan huomioon ottaen lopussa esitellään kohtalaisen rajua teurastusta. Lopulta ruumiit sidotaan riippumattoihin ja heitetään yli laidan. Lopputulos on kuitenkin aikuiselle kohtuullisen helposti katseltavaa, mutta väkivalta on intensiivistä ja taistelu realistisesti kuvattua.

Eräässä kohtauksessa mies hylätään meren aaltoihin pakottavan tarpeen edessä. Moraalisesti arveluttava on kohta, jossa noin 9-vuotias lapsi johtaa tulta ja tappoa sekä ampuu itsekin miehen huutaen samalla raivoissaan. Tätä ei kuvata kriittisesti vaan sotamähinäfiiliksen nostatuksen vuoksi.

Seksi ja alastomuus: ½☆☆☆☆

Ei alastomuutta. Miehet kysyvät laivalle kauppaa käymään tulleilta naisilta “mitä pusu maksaa?”, kuullan miehen sanovan “tämä ei ole mikään kelluva bordelli”.

Kristityt: ★★★☆☆

Elokuvassa on hieman uskonnollista sisältöä ja monia kristinuskoon viittaavia kohtia, joskaan ei kuitenkaan keskeisellä sijalla. Monet vuorosanat puhuvat Herrasta, Luojasta tai Jeesuksesta. “Herra antoi, Herra otti”. Sävy on yleensä ottaen kunnioittava. Löytyy myös suora viittaus Joonan kirjaan. Kaikkien kerrotaan olevan Luojan luomia, Luojalta pyydetään anteeksi ja häntä ylistetään. Rukoillaan Isä meidän.

Kaikki tämä näyttäisi antavan kohtuullisen oikean kuvan siitä, mikä on oikein ja arvollista. Kuitenkin ottaen huomioon sen, että miehet jatkuvasti rikkovat Herran suoraa käskyä vastaan noudattaakseen esimiestensä käskyjä (tappaminen) saattaa tämän jokseenkin ikävään valoon. Kun kapteeni Jack Aubrey kohottaa maljan “vaimoille ja rakastetuille” jatkaen puhettaan lausahduksella “älkööt he koskaan tavatko toisiaan”, saa välillä kristillinenkin henki jälleen hieman oudon maun. Perussävy lienee kuitenkin riittävän kunnioittava useimmille kristityille. Koskettavaksi saattaa nousta monissa muissakin elokuvissa kuvattu merihautaamisen rituaali:

“Luovutamme heidän ruumiinsa merelle, jossa ne hajoavat odottaen ylösnousemustaan, kun meri luovuttaa kuolleensa, ja kuoleman jälkeistä elämää Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta. Aamen.”

Vaikka elokuvan tapahtumat sijoittuvat yli 50 vuotta Darwinin pääteosta aikaisemmalle ajanjaksolle, löytyy siitä kuitenkin melko lailla puun takaa tuleva evolutiivinen pohdinta. Välillä laivan luonnontieteilijä Stephen Maturin on kuin itse Darwin Beagle aluksen kyydissä tutkimassa outoja eläinlajeja ja niiden sopeutumiskeinoja 25 vuotta tulevaisuudessa. Evolutiivinen kreationismiinkin viittaava pohdinta alkaa hyönteisten suojakeinojen esittelyllä (esim. puutikun ulkonäköä imitoiva hyönteinen). Tämän jälkeen lapsi kysyy “paniko Luoja ne muuttumaan?”. Täytyy sanoa, että 9-vuotias poika yllättää melkolailla pamauttamalla suoraan asian ytimeen. Lapsukainen siirtää äkkiarvaamatta vuoropuhelun vasta kuluvan vuosisadan edetessä yleiseen keskusteluun tulleeseen kysymykseen lajien muuttumisesta (vs. käsitys lajien pysymisestä samanlaisina kuin ne olivat luomisen hetkellä).

Täytynee todeta lapsen olleen aikaansa edellä, sillä 4 vuotta ennen Darwinin syntymää tavallisten englantilaisten käsitystä luonnon rakenteesta hallitsi taatusti stabiilius, muuttumattomuus ja pysyvyys muutoksen sijasta. Lapsi saa välittömästi vastauksen: “Luoja? Epäilemättä. Mutta muuttuvatko ne myös itse? Siinäpä kysymys, eikö vain.” Huhheijaa, ajatus endogeenisesta muuttumisesta saattaa olla täysin ongelmaton tämän päivän kristityille, mutta tuskin 1800-luvun alun Englantilaisille uskoville. Mielenkiintoista on, että kohtaus antaa ymmärtää luomisuskon ja lajien itsenäistä muuttumista koskevan luonnontieteellisen näkemyksen olevan keskenään täysin ristiriidattomia ja sovitettavissa olevia.

Tämä on jotain aivan muuta, kuin mitä tapahtui vieläkin jatkuvan evoluutio-kreationismi vastakkainasettelun käynnistyessä Darwinin julkaistessa Lajien syntynsä. Tietysti kaikkein ongelmallisimpana evolutiivisen käsityksen piirteenä luomisuskoisten on pidettävä erityisesti lajien sattumanvaraista alkuperää. Tätähän lajien itsenäinen muuntelu ei vielä tarkoita. Kuitenkin herää kysymys, että mitä ihmettä lapsukainen tarkoitti kysyessään ilman minkäänlaista johdattelua “paniko luoja ne muuttumaan?”. Muuttumaan mistä ja mihin? Vaikka endogeeninen muuttuminen ei asettaisikaan suurta ongelmaa luomisuskoisille, ei Darwinilaista evoluutiomekanismia sattumanvaraisine mutaatioineen voida koskaan täysin sovittaa yhteen kristinuskon näkemysten kanssa. Kristityn ei ole pakko hyväksyä evoluutiohypoteesia! Toisaalta lajien muuntelun kieltäminen voi olla hankalaa…

Voit olla kiinnostunut myös seuraavista elokuvista:

Avainsanat: , , , ,

Kirjoittaja: Matti Pekkarinen

Kommentit

Jätä vastaus