Matti

13.2.2009 · Aihe: Elokuvat 

Hei katsokaa kaikki, kun Matti sekoilee!

Tyylilaji: Elämänkerta / komedia / draama / kotimainen

Valmistusvuosi: 2006

Kesto: 2h 15min

Ikäraja: K11

Ohjaus: Aleksi Mäkelä

Pääosissa: Jasper Pääkkönen, Peter Franzen, Elina Knihtilä

Huonot: Käsikirjoitus suoraan Seiskasta, ei mitään annettavaa

Rumat: Runsaasti häiritsevää ja sopimatonta sisältöä, seksi, alkoholi ja perheväkivalta

Elokuva: ★★☆☆☆

Maailman parhaan mäkihyppääjän viinankatkuinen ja (perhe)väkivaltainen matka eroottiseksi tanssijaksi!

Matti on täynä sekoilua, jolle sen koko juonellinen anti perustuu. Kyseessä ei ole urheiluelokuva tai näkökulmia avartava draama, kyseessä on tekosyy soveltaa kaikkia kotimaisen elokuvan säälittäviä ja kuluneita teemoja alkoholin suurkulutuksesta aina seksin tahdissa tärisevään autoon asti. Ainoa mitä Matista jää käteen on ihmettely siitä, kuinkaihmisen elämä voi kulkea näin ontuen. Tämäkään perustunne ei välity tavalla, joka oikeuttaisi kutsumaan filmiä onnistuneeksi. Elokuva kulkee itsekin varsin ontuvasti ja ansioissaan se valitettavasti lähentelee Matin uran ehtoopuolta.

Matti kertoo siis sitä samaa tarinaa, jota olemme saaneet lukea juorulehdistä jo vuosia. Tässä piileekin elokuvan heikkous: Matin käsikirjoituksena toimivat Seuran ja Seiskan vuosikerrat, mitään lisättävää tähän ei tunnu olevan. Elokuva aukeaa parhaiten juorumediaa seuranneille, mutta toisaalta sitä voidaan käyttä johdantona Matti-juorujen maailmaan sisään pääsemiseksi. Tuotoksen ainoa anti taitaakin olla tässä: 80-luvun loppupuolen jälkeen syntyneiden juoruja lukevian varustaminen tarvittavilla taustatiedoilla. Itse tarina ei välttämättä ole kertomisen arvoinen.

Elokuvaa ei voi arvoarvostelujen kriteerien perusteella suositella juuri kenellekään. Alastomuus ja räävittömyys saattaa olla häiritsevää useille.

Väkivalta, raakuus, intensiteetti: ★★★☆☆

Matti tuhoaa kotinsa ja hotellihuoneen kalusteet. Vaimoa lyödään useissa takaumatyyppisissä kohtauksissa. Tappeluita. Kuvataan veristä miestä verisen veitsen kanssa – ei liity muihin kohtauksiin tai suoraan juoneen.

Seksi ja alastomuus: ★★★★★

Elokuvassa on runsaasti jopa pornografista sisältöä. Järkyttävintä on että Valtion elokuvalautakunta pudotti alunperin asetettua K15 ikärajaa alemmaksi. Näin elokuva sai merkinnän K11, jota tuskin kukaan kasvatustietoinen vanhempi pystyy hyväksymään. Tämä tarkoittaa näet sitä, että huoraamista (sopimattoman kielenkäytön ja alkoholin väärinkäytön lisäksi) pääsee elokuvateattereissa katsomaan täysi-ikäisen kanssa jo yhdeksänvuotiaana. Tämä on liian kova hinta maksettavaksi suomalaisen elokuvan taloudellisesta menestyksestä. Hyi päättäjät! Matti on valitettavasti esimerkki myös valtion moraalin katoamisesta. (Lue siitä, kuinka tämä toistui vuotta myöhemmin!)

Matti jättää vaimonsa kotiin ja lähtee seksibaarin yläkertaan viikoksi ja “ei oo kyllä ennen tarttenu p*llusta maksaa”. Elokuva on tännnä seksikkyyttä, naisen alapäästä on runsaasti puhetta. Strippari levittää haaransa suoraan kameraan, vain pienet tangat. Useita stripteasekohtauksia. Pakaroita näkyy muutenkin. Mies heiluttaa sukupuolielimiään alushousuissa. Seksiakti autossa, äänet mukana. Useita akteja ja vihjauksia niihin, myös usean naisen kanssa. Koko juoni pyörii kännissä naisten kanssa sekoilun ympärillä. “Tosimies ei muniaan samaan pesään jätä”.

Matin sympatisointi sekoilujen välissä ei muuta yleistä tunnelmaa. SISÄLTÄÄ JOITAKIN VARMASTI HÄIRITSEVÄÄ MATERIAALIA.

Kristityt: ★☆☆☆☆

Elokuva sopii edellisen kategorian perusteella kristilliseen sukupuolimoraaliin kuin vuodesohva vessaan. Matilla menee lujaa, ALKOHOLISMI ja kännissä sekoilu PROSTITUOITUJEN kanssa on elokuvan keskeisintä sisältöä. Toinen aviolitto päätyy sekin selkkauksiin vaimonlyönnistä. Säästäkää itsenne tältä, Matti ei ole katsomisen arvoinen.

Muuta: Viina, tupakka ja juovuksissa sekoilu on elokuvassa erittäin keskeisessä asemassa.

Kirjoittaja: Matti Pekkarinen

Avainsanat: , , , , ,

Voit olla kiinnostunut myös seuraavista artikkeleista:

Lisää tällaista? auta lahjoittamalla

Pankki: 529002-2201386, tai osallistu muulla tavoin

Tilaa uudet arvostelut sähköpostiisi:

Postin toimittaa FeedBurner

Kommentit

Yksi vastaus artikkeliin “Matti”

  1. Tummien perhosten koti - Arvoarvostelut | Arvoarvostelut kirjoitti 20.3.2009 kello 3:05

    [...] Markus Selin älähtää, rupeavat ikärajat ropisemaan (mm. Levottomat trilogia, V2, Kummelit ja Matti varmasti antavat suuntaa arvioitaessa miehen tuotantoa tämän kategorian [...]

Jätä vastaus




Tilaa Arvoarvosteluiden kommentit sähköpostiisi:

Postin toimittaa FeedBurner