Oopperan kummitus
Älä odota elokuvaa, odota teatterin taikaa
Tyylilaji: Musikaali / romanttinen / draama / trilleri / tragedia
Valmistusvuosi: 2004
Kesto: 136 min.
Ikäraja: K11
Ohjaus: Joel Schumacher
Pääosissa: Gerard Butler, Emmy Rossum, Patrick Wilson
Hyvät: Teatraalinen romantiikka
Elokuva: 
Mestarillista tulkintaa mestarillisesta alkuperäisteoksesta
Legendaarinen ei ole ylisana puhuttaessa Andrew Lloyd Webberin Oopperan kummituksesta! Joel Schumacherin elokuvasovitus tekee tästä parasta mitä elokuvan kielellä on mahdollista. Oopperan kummitus vuodelta 2004 on eittämättä parhaimpia musiikkiteatterin sovituksia valkokankaalle, se tekee oikeutta alkuperäisen teoksen moniulotteisuudelle ja mahtipontisuudelle useilla osa-alueilla. Schumacherin filmi on erityisen uskollinen alkuperäiselle musikaaliteokselle, samalla se lisää siihen tuoretta tulkintaa hienoisina mausteina.
Elokuvan casting saa haukkomaan henkeä ja sen visuaalisuus on vertaansa vailla. Vain nipottelijat nipottavat joidenkin näyttelijöiden äänitreenauksen riittämättömyydestä Webberin materiaaliin. Näyttely on emotionaalisella tasolla upeaa. Oopperan kummitus on avoimen teatraalinen esitys, tässä ohjaajan valinnat ovat osuneet nappiin. Kummitus vie teatterielämykseen valmistautuneen katsojan todellisesti unohtumattomalle matkalle, joka saa Tim Burtoninkin nielaisemaan. Synkänpuhuva romantiikka lyö Oopperan kummituksessa kasvoille kuin kymmenen kattokruunua. Joillekin teatterimainen ote saattaa tulla yllätyksenä, mutta elokuvalle on tässä kohden vain annettava periksi.
Joel Schumacher on tehnyt mestariteoksen mestariteoksesta, tässä eriskummallisessa elokuvassa nähdään todellisten huippuosaajien kohtaaminen. Alkuperäinen teos, musiikki, ohjaus, näyttely. Kaikki tuntuu natsaavan. Oopperan kummitus on kyllä elokuva ja sillä on omat elokuvamaiset piirteensä, mutta silti se on samalla kuin täydellinen taltiointi teatteriesityksestä. Elokuvan pyörähtäessä käyntiin katsoja ikään kuin istutetaan täyteen ladattuun Webberin musikaaliin. Esirippu nousee ja yleisön on syytä odottaa taikaa. Vivahteikas kokonaisuus Oopperan kummituksen synkkyydestä ja keveistä hetkistä on saatu ikuistettua filmille. Jännityselementeille elokuvaformaatti tekee todella oikeutta.
Oopperan kummituksen veroista henkilönkehitystä ei nykyelokuvassa usein nähdä. Rujouden ja romantiikan ja lopulta syvän psyykekuvauksen teemoja tutkitaan kummituksen persoonassa syvällä tasolla. Sulan kauneuden ja itseensä käpertyneen epämuodostuneisuuden kohtaaminen voi olla valkokankaalla jopa voimakkaampaa kuin Broadwaylla. Oopperan kummituksesta saadaan nostettua esiin niitä teemoja, joita esittämään elokuvailmaisu on omiaan. Koko tuotanto on kaiken kaikkiaan pöyristyttävän tasokas.
Valmistaudu ylitsevuotavaan romantiikkaan! Elokuva on taiteellinen ja erittäin tunteellinen kokonaisuus. Liiallisestikin? Varmasti joidenkin mielestä, mutta elokuvaa ei tule ymmärtää väärin: tässä pitää vaan päästää irti ja antautua ylitsepursuavalle tunnekielelle, joka jossain muussa yhteydessä saattaisi vaikuttaa jopa naiivilta.
Väkivalta, raakuus ja intensiteetti: 
Emotionaalista intensiteettiä kaukana väkivaltaviihteestä
Elokuva on emotionaalisesti intensiivinen. Oopperan kummituksen kieli ei ole tavanomaisesti elokuvissa käytetyn ilmaisun kaltaista, tyyli on vahvan teatraalinen. Kummitus on niin kaukana modernista väkivaltaviihteestä kuin vain mahdollista, silti se on omalla tavallaan varsin intensiivinen.
Väkivaltaa elokuvassa on hieman ja raakuutta myös. Useita hirttomurhia nähdään, osa näistä melko voimakkaita kohtauksia. Teatterimaisella ilmaisulla on kuitenkin tässä suhteessa ihmeellisen vapauttava vaikutus. Oopperan kummituksella ei ole tarkoituksena olla realistinen, vaan tunteellinen! Tässä se hyödyntää myös jännityselementtejä ja saakin paljon trillerin piirteitä.
Seksi ja alastomuus: 
Rakastelua sanoin, ei kuvin.
Elokuva on ylitsepursuavan romanttinen sanan kaikissa merkityksissä. Elokuvassa on vahvaa sensuellia sisältöä, jota tukevat naisten ronskit rintatoppaukset ja seksiä tihkuvat ooppera-asut. Alastomuutta esitetään kuitenkin varsin vähän, kaula-aukosta tursuavat rinnat ja muutamaan otteeseen oopperaesityksen aikana korkealle nousevat jalat ja hameet kuuluvat tähän kategoriaan. Eräässä kohtauksessa nähdään ohimennen oopperan työntekijän vetävän housunsa alas ja pyllistävän diivalle halveksunnan osoitukseksi. Seksiä ei näytetä, ei vihjata, mutta tunnelma on silti vahvan eroottinen.
Jälleen kyse ei ole tavanomaisesti elokuvissa esitetystä seksuaalisuudesta, vaan teatterimaisesta romantiikasta, jota pumpataan täyteen loistoon vahvalla sensuellilla viehkeydellä. Kauneutta korostetaan vahvasti ja tämä saa usein myös seksuaalisia vivahteita. Mitään avointa seksiä tai alastomuutta ei kuitenkaan missään nimessä esitetä.
Oopperan kummituksen sensuelli tarina nousee huippuunsa, kun Kummituksen oopperatalossa esitetään hänen itsensä säveltämää Don Juania. The point of no return esitetään asiaan kuuluvasti vahvan eroottisesti. Tässä näytelmän sisäisessä näytöksessä elekieli, visuaalisuus ja laulujen sisältö on pornahtavan punaista. Katsojan annetaan ymmärtää näytännön kertovan Don Juanin luokse rakkauden fyysisiä iloja kokemaan saapuneen naisen ja häntä puhuttelevan Juanin verbaalisesta esileikistä. Kaikki tämä on hyvin hienovaraista ja välittyy musiikin, lyriikan ja näyteltyjen eleiden kautta.
Kohtaus on siis hyvin seksikäs, mutta tätä ei ole toteutettu suoraviivaisen seksin tai alastomuuden esittämisen kautta. Kaikki on näytäntöä. On uskomatonta, kuinka tämä huipennus kykenee välittämään niin vahvan sensuellin vireen ilman varsinaisen alastomuuden esittelyä. Seksuaalista antautumista kuvataan vaihteeksi dialogin kautta elokuvassakin. Miksi näyttää kuvia, kun sen voi laulaa? Schumacher vannoo tässä viettelyn voimaan, silmät ovat ihmisen seksikkäin osa.
Kaiken värittää jo kulttuuriseen sivistykseen kuuluva syvä rakkaustarina ja moraalisesti pelastavana takaporttina toimii myös se, että mitään todellista aktia ei tapahdu. Kaikki on unelmaa, ja kummitus toteaakin lihan nautintojen olevan hänen ulottumattomissaan.
Ei oikeaa, ei väärää.
Kristityt: Aikuisten tarina monine moraalisine pohdintoineen
Kuten edellisestä kappaleesta käynee ilmi, elokuvan henki on välillä vahvasti maallista ja eroottista rakkautta korostava. Myös ylikorostava. Tämä tulee ottaa huomioon. Kuitenkin Oopperan kummitus saa suuret kiitokset siitä, että se hyödyntää niin usein romanttisten elokuvien pohjana olevaa kolmiodraaman voimaa moraalisesti kestävällä tavalla.
Aviorikosta ei nähdä, pettämistä ei nähdä. Kahden rakkauden välillä riekaleiksi repeytyminen tapahtuu tässä elokuvassa oikeasti sydämen kamarissa, ei makuukamarissa. Sydämen tasolla, ja vain siellä. Teema on syytä huomioida, mutta tämä elokuva näyttää hyödyntävän tätä teemaa sellaisella tavalla, että se on oiva valinta sekä kristityille että pettämisestä kertovia romanttisia elokuvia karsastaville pareille ylipäätään. Tästä kiitosta.
Elokuvassa on myös oma uskonnollinen kielensä. Keskeinen teema Webberin sävellyksessä musikaalin nimikkokappaleen lisäksi on Angel of music (musiikin enkeli). Tietynlaisen hengellisen johdattamisen sekä taivaan ja helvetin metaforia käytetään runsaasti. Keskeinen teema tarinassa on myös hengellisen vallan käyttö.
Oopperan kummituksen suhde ihmisen uskonnolliseen luonteeseen vetoavaan vaikuttamiseen on kompleksinen. Itse en kokenut elokuvan kieltä varsinaisesti loukkaavaksi, mutta tiettyyn varuillaan oloon on joidenkin kristittyjen syytä varautua. Manipulatiivisuus ja aito, hengellisiäkin ulottuvuuksia saava rakkaus ihmistä kohtaan sekoittuvat Oopperan kummituksessa mieltä huumaavaksi cocktailiksi. Kristus tietysti puuttuu!
Elokuva tuo kuitenkin kaikessa yllin kyllin esiin moraalista pohdintaa, jolle koko tarinan syvyys itse asiassa perustuukin. Tässä Oopperan kummitus on arvonäkökulmia pohtivaa kunnioittava, sen moraalinen materiaali on runsasta ja monipuolista. Kuitenkin tämän kuuluisan tarinan perusviehätyksenä tunnetusti on empatian ja epähyväksynnän tunteiden kanssa leikittely. Katsoja saadaan tuntemaan syvää sympatiaa ja ymmärrystä sellaiselle käyttäytymiselle, jonka hän samaan aikaan moraalisesti tuomitsee. Synkkyys ja mielipuolisuus tehdään tavattoman kiehtovaksi. Samalla tehdään varsin selväksi tämän kestämättömyys ja lopullinen vääryys. Tämän jälkeen sitä jätetään kuitenkin kaipaamaan. Lopulta epähyväksyttävä rakkaus edustaa jotain aitoa ja voimakasta. Se tekee kipeää.
Oopperan kummitus on ehdottomasti aikuisten tarina. Se on aikuisten kaunotar ja hirviö, jossa kaunis on aikuisten kaunista ja hirveys aikuisten hirveyttä.
Muuta: Oopperan lavasteissa naukkaillaan alkoholia jatkuvasti, asia esitetään jokseenkin koomisena sivuseikkana eikä juomisen seurauksia kuvata. Kerran näemme oopperan vahtimestarin tarinoivan hieman humaltuneena.
Kirjoittaja: Matti Pekkarinen
Avainsanat: 4-5 tähteä, Draama, K11, Musikaali, Psykologia, Romanttinen, Tragedia, Trilleri
Voit olla kiinnostunut myös seuraavista artikkeleista:
Pankki: 529002-2201386, tai osallistu muulla tavoin
Kommentit
9 Vastausta artikkeliin “Oopperan kummitus”
Jätä vastaus
Kuukauden arvostelu
Keskustelua
Kaunein elokuva mitä olen koskaan nähnyt. Kaikki on tässä niin voimakasta ja ajatuksia herättävää.
Oopperan Kummitus on niin upeasti toteutettu että sitä ei voi olla katsomatta! Minä olen vasta 12 vuotta mutta rakastan tätä elokuvaa aivan liikaa! olen jopa oppinut laulamaan oopperaa itsekkin. Koko kiitos kuuluu Andrew Lloyd Webberille ja kaikille jotka tätä elokuvaa tekivät eli siis: Gerard Butler, Emmy Rossum ja Patrick Wilson (Pää näytteliät) ja tietty niille muillekkin : DD
ps. Aina rupean itkemään lopussa koska Christine jättää Phantomin sinne yksin….Nyyh : D
Huom. Tuolla ylhäällä lukee päähenkilöt…siellä on pikku virhe ; DD siinä lukee Gerald Butler…se on Gerard Butler : DD
Kiitos hyvästä huomiosta, nimi oli tosiaankin kirjoitettu väärin. Se on nyt korjattu. Olen kanssasi samaa mieltä, että tämän elokuvan loppu on erittäin liikuttava!
Kirjoitusvirheitä oli muuten muitakin, ja aika lailla.(korjattu=)Rakastan Oopperan kummitusta sen kaikissa muodoissa, ja jos vähänkin on nähnyt aitoja musikaaleja tai muita filmauksia (olettaen että kaikki ovat lukeneet kirjan väh. 3 kertaa) voi sanoa, ettei vuoden 2004 elokuva todellakaan ole parhaimmistoa. Erikiä EI kuvata syvällisesti, EIKÄ hän ole myöskään yhtään kuin kirjassa, ei ulkonäöllisesti eikä luonteeltaan. Elokuvassa on uskomaton määrä virheitä (esim. huulisynkkauksessa, hahmojen yllättävissä katoamisissa, sukkien puuttumisissa, juonien typerissä käänteissä yms.) EIKÄ se ole yhtään kuin musikaali, puuttuvien/lisättyjen kohtausten takia juoni on epäselvä ja hahmot pahvia. Nimikkolaulusta on tehty poppisversio ja Girystä tarinan Persialainen(ks. kirja).
Kiitos kommentistasi Nemesis!
Elokuvassa on otettu taiteellisia vapauksia alkuperäismateriaalin suhteen ja tietysti tästä saa olla montaa mieltä! Erityisesti Oopperan kummituksen tarkasti tuntevat saattavat joistakin kohdista älähtää. Mielestäni elokuva on kuitenkin juonellisesti koherentti ja tarjoaa itsenäisen elokuvallisesti toimivan paketin riippumatta suhteesta alkuperäiseen kirjaan tai musikaaliin. Mielestäni valinnat tukevat elokuvan tunnelmoivaa esitystapaa. Kaikkien ei tästä tietenkään tarvitse pitää! Musiikkityylissä mennään välillä tosiaankin aika pitkälle popahtavuuteen. Mutta on se vain niin nautinnollista musiikkia tästäkin huolimatta.
Tunnettuun teokseen pohjautuvilla elokuvilla on aina haasteenaan teoksen tarkoin tunteva yleisö. Kuinka rakentaa itsenäistä teosta ja samalla miellyttää mahdollisimman monia? Kuinka taas rakentaa sellainen teos, jolla on itsellään jotain annettavaa tunnetulle tarinamaailmalle?
Mitä tulee lukuisiin epäjatkuvuuksiin tai kuvauksellisiin virheisiin, eivät ne ole useimmille häiritseviä. Niitä on jokaisessa elokuvassa ja usein suurissa sekä pitkissä produktioissa muita enemmän. Oopperan kummituksessa ei virheitä ole sen enempää kuin vaikkapa Sormuksen ritareissa. Tarkkoja katsojia nämä tietysti saattavat ajoittain häiritä, mutta tähän he ovatkin jo varmasti tottuneet =). Jouduin valitettavasti poistamaan erittäin tarkkaavaisen listasi, koska kommentissa sitä ei ollut mahdollista laittaa juonipaljastusvaroituksen taakse.
Mutta Nemesis, mitä olit mieltä elokuvan seksuaalisesta tai väkivaltaisesta sisällöstä?
Pahoittelen jos spoilaan, sillä jos niin teen, se ei ollut tarkoitus.
(Heti aluksi sanotaan, että juoni (esim. ei voi tietää, miksi on “käsi silmien tasolla”, jos ei ole lukenut kirjaa) ontuu joissain kohtia, jos miettii tarkemmin mitä hahmo sanoi).
Mitä seksuaaliseen sisältöön tulee, no, kyllä sitä sieltä löytyy, onhan kyseessä rakkauselokuva. Avarissa kaula-aukoissa tai prima donnalle pyllystämisessä ei tosin ole aivan siitä kyse, ainakin ensimmäinen oli ajan mukaista, mutta vain pukeutumista.
En pidä (edes musikaalissa) lihan ilojen yms. mainostamisesta, koska se ei ole uskollinen kirjalle. Se ei haittaa “juonellisesti”, mutta aiheuttaa pienen mietinnän jälkeen epäselvyyttä; Kummitus ei ole koskaan suudellut naista, hänen äitinsä antoi naamionsa päästäkseen näkemästä häntä, mutta on osannut säveltää mahtavan, romanttisen oopperan ja (kuten sanoin) suudella täydellisesti. Eikä hänellä kuuluisi olla Butlerin ´ah aina niin treenattuja ja seksikkäitä vatsalihaksia, jotka ovat vielä ruskettuneetkin?! Elokuva antaa silti ymmärtää, että Kummitus olisi tullut jo lapsena oopperataloon, eikä siis ole voinut käydä rannalla tai ostaa itseruskettavaa aurinkovoidetta. Tai sitten hänen rakas ystävänsä Giry on ostanut hänelle sitä, mikä kuulostaisi selityksenä todella… no, tökeröltä.
Väkivaltaa? Lainatakseni kirjaa: “…Eikä kukaan saa taittaa hiuskarvaakaan hänen päästään.” Kummitus tappaa, sillä on kyllästynyt olemaan muotopuoli ja ihmisten haukuttavana, mutta Christineä hän ei voisi ikinä, ikinä ravistella tai pitää muuten pahoin. Väkivaltaa on muutenkin lisätty musikaaliin nähden (hautausmaakohtaus, naamiaisten jälkeinen peilihuone, joka selvästi viittaa kirjan kidutuskammioon), eikä se ole Oopperan kummituksen idean takana. Paikoitellen se kyllä lisää dramatiikkaa, muttei aina. Veri ei onneksi lennä (kerroin jo mielipiteeni hautausmaakohtauksesta), ja se on hyvä.
Tämähän on siis vain minun mielipiteeni, mutta uskonto ei ole mitenkään kytköksissä Oopperan kummitukseen, (muutamaa patsasta, lasimaalausta ja Raoulin korua lukuunottamatta) ei edes Angel of Music.
!!Ja tässä kohtaa tulee oikea juonipaljastusvaroitus!!
Niin, musiikin enkelikin oli vain tarina, jonka Christinen isä kertoi tyttärelleen, musiikin enkeli, joka mainitaan kerran elokuvassa Kummitukseksi, (sekin tosin unohdetaan elokuvan edetessä) eikä miksikään Jumalan lähettilääksi. Elokuvassa sanotaan myös “helvetissä” ja “luoja”, ainakin nyt tulee mieleen.
Ja vielä lopuksi: Arvostelu ei ollut huono, mutta liiallista mainosmaista kehumista saisi välttää. Myös ne huonot puolet olisi mukava kuulla (Olettakaamme, että elokuva nyt ei ollut ihan täydellinen). Onko Matti muuten tavannut Oopperan kummitusta muissa muodoissa, kuten kirjana tai muina filmauksina?
Osoitat elokuvasta piirteitä, jotka ovat todella pohtimisen arvoisia! Onko niitä vatsalihaksia ja topattuja rintoja päästävä aina esittelemään? Tässä tilanteessa kuitenkin täytyy sanoa, että aikuista yleisöä ajatellen koin elokuvan seksuaalisen sisällön olevan varsin runsaasti tunnelmaa kohottavan. Elokuvahan ei kuitenkaan käväise mauttomuuden tai irstauden puolella ja on visuaalisuudeltaan kohtalaisen kiltti. Näin yleisesti seksuaalisuutta kriittisesti arvostelevasta näkökulmasta katsovana koen hyväksi, että on tarjolla eroottisestikin latautuneita romanttisia elokuvia myös sellaiselle yleisölle, jota varsinainen aviorikos ja ruma nyysiminen välittömästi häiritsee.
Selvennyksesi Angel of Musiciin on paikallaan! Mielestäni Angel of Music kuitenkinnn sisältää runsaastikin uskonnollista materiaalia. Ei niin suoraviivaisesti, että olisi kyse mistään varsinaisesta musiikin enkelistä. Tottavieten. Kuten sanoit, tämä on Christinen lapsuuden tarina. Uskonnollinen sisältö nousee esiin siinä, kun Kummitus alkaa käyttämään tätä hengellistä kokemusta hyväkseen omalla tavallaan. Näin elokuvan teemaksi nousee uskonnollinen manipulointi. Elokuvassa keskeinen Kummituksen lumon väline on samastuminen tähän musiikin enkeliin Christinen yhä takertuvammassa psyykessä. Ja vaikka elokuva ei sisälläkään mitään yliluonnollista materiaalia, voi sen sisältöä ja kieltä kutsua ajoittain runsaankin uskonnolliseksi.
Joillekin elokuville tulee antaa se viisi tähteä. Ja Oopperan Kummitus oli minulle sellainen elokuvaelämys, jolle arvostelija säästelee korkeinta arvosanaansa. Jokainen elokuva sisältää virheensä, mutta elokuvasta nauttiakseen sille tulee antautua jättäen nämä virheet taka-alalle. Tästä näkökulmasta Oopperan Kummitus oli katselukokemuksena mahdottoman lähellä täydellisyyttä. Tietysti jos virheet käyvät niin ilmeisiksi, että ne pakostakin käyvät häiritsemään, voi katselukokemus tärvääntyä . Elokuva-arvostelu perustuu kuitenkin aina lopulta subjektiiviseen arvioon ainutkertaisesta kokemuksesta. Itse en kokenut elokuvan huolimattomuuksia häiritsevinä. Tietysti myös itse kehotan kaikkia arvostelijoita käsittelemään kaikkia elokuvia monipuolisesti, mutta rivitilaa on aina rajallisesti. Varaan arvostelijoille mahdollisuuden unohtaa tarpeettomaksi katsomansa kritiikin niin hetkinä, kun jokin elokuvakokemus pureutuu erityisen syvälle. Nemesis, olet tuonut arvosteluun tarmokkaasti kriittisiä piirteitä! Kiitos siitä.
En voi sanoa olevani perehtynyt teokseen lainkaan yhtä perinpohjaisesti kuin sinä, mutta elokuva sisältää mahdollisuuden teosta tuntemattomillekin päästä helposti sisään Kummituksen maailmaan. Erityisen tarkkaan alkuperäismateriaaliin tutustuneille ilmeisesti saatetaan vaatia hieman tulkinnan suvaitsevaisuutta. Mielestäni se, mitä 2004 elokuvaversio tuo Oopperan kummituksen tarinaan lisää, on toimivaa ja tarinaa mielenkiintoisella tavalla syventävää vaihtoehtoa. Esimerkiksi koin elokuvallisesti ja tarinallisesti varsin toimivana sen, että Giry oli tavannut kummituksen jo nuorena poikana. Erityisesti lisätyt kohtaukset lopussa olivat mielenkiintoinen lisä, joilla oli jotain uutta annettavaa tarinalle!
Olette kaikki oikeassa, mutta eikö olekin niin, että jokaisella on oikeus kokea elokuva omalla tavallaan ja nauttia siitä tai olla pitämättä siitä.
Minulle Oopperan kummitus luo niin vahvoja tunnetiloja, että siitä ei voi olla pitämättä, olipa elokuva alkuperäisen teoksen mukainen tahi ei.
Oopperan kummituksesta voi puhua elokuvaelämyksenä ainakin minun kohdallani. Voisin kritisoida teosta alkuperäiseen verrattuna, mutta miksi sen tekisin, kun se tuollaisenaan vetoaa minuun täydellisesti.
Suosittelen lämpimästi kaikille! =)