Rendition – poikkeuksellinen luovutus
Miksi kiduttaa? Miksi räjäyttää itsensä?

Tyylilaji: Draama / trilleri
Valmistusvuosi: 2007
Kesto: 1h 57 min.
Ikäraja: K15
Ohjaus: Gavin Hood
Pääosissa: Jake Gyllenhaal, Reese Witherspoon, Alan Arkin, Meryl Streep
Hyvät: Kidutuksen vastainen asenne, perustaltaan toimiva jännitysdraama
Pahat: Hieman terätön sekä käsikirjoituksessa että näyttelyssä
Rumat: Paljon islamistiterrorismin ja itsemurhapommituksen kuvausta, kuitenkin kriittisinkin sävyin
Elokuva: 




Rendition on yksi monista 9/11-tapahtumien innoittamista terrorismin vastaista sotaa ja islamismia kuvaavista elokuvista. Kuten usein, mukaan ahtautuu kritiikkiä sekä amerikkalaista että islamistista ihmisyyden poljentaa vastaan. Toinen osapuoli käy omaa terrorisminvastaista sotaansa murjoen oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteita, toinen osapuoli taas käy omaa pyhään sotaansa räjäytellen nuorisoaan vihassa länsimaita ja vääräuskoisia vastaan.
Juoni-idea: Rendition – poikkeuksellinen luovutus kertoo poikkeuksellisesti Pohjois-Afrikkaan ilman oikeudenkäyntiä kidutettavaksi luovutetun Anwar El-Ibrahimin tarinaa. Itsemurhapommittaja epäonnistuu paikallisen, kidutuksen kautta tomivan terrorismia kitkevän Abasi Fawalin murhaamisessa. Räjähdyksessä kuolee vahingossa CIA:n agentti ja kuulusteluja valvomaan asettuu kenttäagenttina kokematon Douglas Freeman.
Rendition on kelvollinen jännitysdraama, mutta ei tunnu kohoavan korkeimpaan mahdolliseen terävyyteen. Taustalla pyörivä “mitä tekisit jos rakkaasi vain katoaisi?”-moottori on turhan läpikoluttu teema ja tilalle olisi voitu käsikirjoittaa jotain herkullisempaa. Renditionin näyttelytyö on peruslaadukasta, muttei mieleenpainuvaa. Ylipäätään Renditionia tuntuu vaivaavan jonkinlainen laiskuus. Filmin kidutuksen vastainen sanoma ja muutama mukavasti avautuva kerrontarakenne kaipaisivat rinnalleen vielä jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Tai ehkäpä toimintaa lisäämällä saataisiin irti jotain särmää, mitä draamasta ei aivan tunnu irtoavan?
Renditionia jaksaa katsella varsin hyvin tuon vajaat kaksi tuntia. Elokuva on kokonaisuudessaan sujuva ja riittävästi mielenkiintoa herättävä. Renditionilla on lisäksi oma kidutuksen ja sodan vastainen sanomansa, vaikkakin kulttuurien vastakkainasettelua olisi toivonut tutkittavan vielä monipuolisemmalla ja syvemmällä tasolla. Rendition siis toimii kohtalaisen hyvin. Kuitenkin kun lopputekstit pamahtavat ruudulle, jää elokuvalta odottamaan vielä jotakin käännettä tai sisältöä, joka ei koskaan saapunut perille.
Väkivalta, raakuus ja intensiteetti: 



Runsaasti kidutusta, mutta graafinen raakuus ei yllä K15-sarjan yläpäähän
Elokuvassa on runsaasti intensiivisiä kidutusjaksoja. Miestä kuulustellaan ja kidutetaan läpi koko elokuvan, hän on aina kohtauksissa alasti ja likaisena ja lopulta myös hieman verisenä, häntä pidetään koirankopin kokoisessa sellissä ja lyödään kerran. Lisäksi hänen päälleen kaadetaan vettä ja häneen johdetaan sähköä.
Sähkökidutuskohtausta lukuunottamatta kidutuskuvissa ei esitetä erityisen inhoja metodeja ja kidutuskohtaukset ovatkin luokassaan melkolailla vähän häiritseviä. Joka tapauksessa Renditionin kokoavana teemana on miehen vangitseminen pimeään kellariin ja hänen pahoinpitelynsä. Sähkökidutuksessa kuulemme miehen huutavan tuskissaan ja pyytävän useita kertoja hädissään toiminnan lopettamista, kohtaus on melko pitkä. Lisäksi kuulemme puhuttavan myös muista kidutustiedusteluista ja näemme kuvia mustelmilla olevasta ruumiista, tämän miehen on aiemmin kerrottu kuolleen kiduttavien viranomaisten käsissä.
Elokuvan teemana on itsensä räjäyttäminen ja tällaisten räjäyttäjien kuulustelu kiduttamalla. Aihe on siis varsin synkkä. Kuitenkaan Rendition ei käsittele aihetta kovinkaan bruutaalilla tavalla. Verta käytetään vain vähän ja graafinen raakuus pysyy melkolailla kurissa. Väkivaltaa elokuva kyllä sisältää, mutta raakuutta ei missään nimessä viedä äärimmäisyyksiin ja visuaalisuus ei pyri shokeeraamaan verellä tai sisälmyksillä.
Näemme kaukaa itsemurhaiskun tekijän pommin räjähtävän, tämän jälkeen näemme miehen paita veressä, miehen kaulan vuotavan verta ja useita haavoittuneita sairaalassa. Graafisia kuolemia, haavoja tai ruhjeita ei näytetä.
Seksi ja alastomuus: 




Koko elokuvan ajan näemme kidutettavan miehen olevan alasti. Häntä pidetään sellissään alasti ja hänet tuodaan kuulusteltavaksi alasti. Näemme täyttä takapuolen alastomuutta ja miehen istuvan jalat yhdessä peitelläkseen itseään. Tämä on kokonaan ei-seksuaalista.
Elokuvassa ei ole varsinaista rakastelukohtausta. Näemme kuitenkin päähenkilön suutelevan ja tarraavan rakastajaansa takamuksesta, nainen on pukeutunut pyyhkeeseen, mutta arat paikat pysyvät juuri ja juuri piilossa. Eräässä kohtauksessa näemme taustalla vilaukselta napatanssia hämärässä majapaikassa (ei erityisen irstas kohtaus).
Kristityt: 




Sota sionisteja ja länsimaita vastaan on taistelu vääräuskoisia vastaan. Taistelu hyvän ja pahan välillä. On pyhä velvollisuutenne tuhota vääräuskoiset ja tekopyhät. Teidän pitää katkoa luopioiden kaula. He puhuvat vapaudesta. Vain jihad voi johtaa vapauteen. Älkää pelätkö heidän luotejaan. Mitä ne teille mahtavat? Ne vain vapauttavat sielunne. Tuomiopaivänä, kun seisot Kaikkivaltiaan edessä ja Hän kysyy: “Miksi et taistellut Jumalasi puolesta? Miksi et puolustanut alistettuja? Mitä teit sillä aseella, jonka sinulle annoin – ruumiillasi? Mikä on silloini vastauksesi? Näytätkö marttyyrin haavat ja kävelet taivaan porttien läpi? Vai painatko pääsi häveten ja kärvennyt helvetin tulessa? Jumalan avulla onnistumme. Siunatkoon kaikkivaltias Jumala teitä. Aamen.
Tämä kohtaus ääri-islamilaisesta moskeijatapaamisesta loppuu lukuisiin Allahu Akbar -huutoihin. Elokuvan islamistisen aseellisen jihadin, pyhän sodan, näkökulmasta ihmisen ruumis on Jumalan luoma ase. Tarkoituksena on räjäyttää tämä ruumis julkisella paikalla, joka kuhisee ihmisiä. Tämä on “Jumalan tahto”. Elokuva piirtää melkolailla sairasta kuvaa uskonnollisuudesta, islaminuskoa kuvataan yksipuoleisesta terrorismin näkökulmasta. Edellisestä lainauksesta on luettavissa ainakin sionististen kristittyjen vastaisuutta ja heidän pitämistä vääräuskoisina ja tuhoamisen kohteina. Tuoreemman Valheiden verkon arvostelusta voit lukea näkökulmia marttyyriydesta.
Välillä Renditionissa ärsyttää suomentajan valinta suomentaa “Allah” käyttämällä sanaa “Jumala”. Allah on arabiankielinen yleissana Jumalalle ja sitä käyttävät myös arabiankieliset kristityt ja juutalaiset. Tässä mielessä käännöstä ei voi väittää vääräksi ja asiayhteydestä on kaikille viisitoistavuotiaille katsojille selvää, että nyt kyseessä on islamin Allah. Olisiko kuitenkin länsimaissa vakiintuneiden merkitysten vuoksi korrektimpaa puhua islamin Jumalasta Allahina ja varata käännetty “God” tai “Jumala” merkitsemään kristinuskon Jumalaa (jota ei olla perinteisesti puhuteltu Jahvena)?
Elokuvassa islamilaista maailmaa ei kuvata kovinkaan hempeänä ja kristillistä vaihtoehtoa ei nähdä eikä kuulla. Islaminuskoa ei romantisoida ja vaihtoehdoksi nouseekin ateistisen päähenkilön kautta sekularismi. Shakespeare, ei Raamattu (esim. Kol.3:19 ja Ef.5:25), on vaihtoehto uskonnolliseksi kuvatun Pohjois-Afrikan sanonnalle:
Lyö vaimoa joka aamu. Jos et tiedä miksi, hän kyllä tietää.
Samalla tavalla Rendition esittää henkilökohtaisen vastuullisuuden kumpuavan sekularistisesta amerikkalaisesta inhimillisyydestä ja todellisen rakkauden kumpuavan tästä samasta amerikkalaisesta “mihin te olette vieneet rakkaani”-asenteesta. Elokuva ei sisällä kristinuskoa, vaikka muuten sen pohjavireenä on kiduttamisen vastustaminen ja oikein toimimisen puolustaminen. Eteemme se antaa kuitenkin vain kaksi oikein tekemisen metaforaa: itsemurhapommittajien sydämen oikean ja maallistuneen jenkkitiedustelijan sydämen oikean.
Renditionin yleissanoma on kuitenkin moraalisesti verrattaen hyvin kestävä. Vaikka elokuvassa myös puolustetaan USA:n kidutuskäytäntöjä ja kielletään niiden epähumaaniutta, on elokuvan päävirtaus kokemattoman agentin tuntemassa moraalisessa syyllisyydessä turhalta vaikuttavan kidutuksen edessä.
Kirjoittaja: Matti Pekkarinen
Voit olla kiinnostunut myös seuraavista artikkeleista:
Pankki: 529002-2201386, tai osallistu muulla tavoin
Kommentit
Jätä vastaus








