Rocky II - Rockyn uusintaottelu

26.8.2008 · Aihe: Elokuvat 

Ensimmäinen rautaa, toinen pahvia

Tyylilaji: / /

Valmistusvuosi: 1979

Kesto: 119 min.

Ikäraja:

Ohjaus: Sylvester Stallone

Pääosissa: Sylvester Stallone, Talia Shire

Hyvät: Rockyn tarina kehittyy, henkilö

Huonot: Jatko-osan maku, musiikki, jää edeltäjänsä varjoon

Elokuva: ★★★☆☆

Sylvester Stallone taiteilee kameran molemmilla puolilla tässä Rockyn ensimmäisessä jatko-osassa. Stallone jatkaa Rockynä ja toimii samalla elokuvan ohjaajana. Rocky II:ssa Syltty vaihtuukin mestarinäyttelijästä kehnoksi tai korkeintaan keskinkertaiseksi ohjaajaksi. Rocky II ei missään nimessä yllä edeltäjänsä tasolle!

Ensimmäinen Rocky oli rautaa, silkkaa ohjauksen ja näyttelyn taidonnäytettä. Toinen Rocky maistuu tämän rinnalla muoviselta, jatko-osan maku on välittömästi ilmassa. Kumisen alun jälkeen elokuva syvenee hieman, mutta jää lopulta huomattavasti suoremmalle ja pinnallisemmalle tasolle kuin edeltäjänsä. Myös näyttely on kohtuullisen yksinkertaista. Vaikkakin Stallone jatkaa vahvaa näyttelyään, hän ei kykene luomaan hahmoonsa riittävästi uusia ulottuvuuksia. Tarina auttaa tässä, mutta kokonaisuus jää vain niin paljon ohuemmaksi kuin edeltäjässä. Taustalla pumppaa uskomattomalla temmolla 70-luvun junnuttava tunnari - tämän tähden Rocky III:n tekemisestä voi olla kiitollinen. Aivan kamala musiikki pilaa Rocky II:sta monia otoksia.

Rocky II tarjoilee lopulta mukiin menevää henkilödraamaa, elokuvaa pitää yllä edelleen erityisen mielenkiintoinen keskushahmo. Paljon hienosyisestä konseptista karisee pois, mutta tämä ei tarkoita sitä että jäljelle jäisi ainoastaan tyhä astia. Rocky II:lla on hetkensä, ja vaikka toimintaa elokuvassa nähdäänkin lopulta varsin vähän, saavat viimeiset kohtaukset sykkeen nousemaan. Kuitenkin kysymys on tällä kertaa vai huokeasta viihteestä, ei mestariteoksesta. Rockyn tarinaa viedään askeleen eteenpäin ja tämä viehättää monia katsojia, henkilön ja hänen elämänsä kehittyminen ovat harvinaista herkkua 2000-luvun jatko-osissa. Vaikka osin tämä tuntuu Rocky II:ssa hieman ennalta-arvattavalta, tarjoaa elokuva draamallisesti sentään jotakin. Sääli, että Stallone ei saa pidettyä Rockyaan yhtä kiehtovana ja monisyisenä persoonana kuin ensimmäisessä osassa.

Väkivalta, raakuus ja intensiteetti: ★★☆☆☆

Elokuva kertoo raskaan sarjan nyrkkeilystä. Ottelut kuvataan verisinä, mutta kehän ulkopuolella väkivaltaa ei nähdä. Rocky ottaa tapansa mukaan kuuppaan iskuja minkä kerkeää, mutta kaikki urheilun nimissä.

Eläinten ruhoja ja lihanleikkuujätettä esitellään “perinteiseen Rocky-tyyliin”, nyt lihan ja jänteiden riekaleita näytetään enemmän ja kuvat ovat edellistä ällömpiä. Tällä kertaa ruhojen kanssa ei nyrkkeillä, kohtaukset saattavat silti tuntua joistakin epämiellyttäviltä.

Seksi ja alastomuus: ☆☆☆☆☆

Kristityt: ★★★★☆

Elokuvassa on kristillistä uskonnollista sisältöä. Ristejä kuvataan. Rocky menee kappeliin, seuraa kohtuullisen pitkä kohtaus: “rukoillaan yhdessä”, Rocky polvistuu alttarille. Rocky käy pyytämässä siunausta ilmeisesti papilta, tekee ristinmerkin ja huutaa “nähdään kirkossa!”. Rocky rukoilee nurkkauksessaan polvillaan. Rocky kiittää Jumalaa.

Voit olla kiinnostunut myös seuraavista elokuvista:

Kommentit

Jätä vastaus