Sheriffi (High Noon)
Sheriffiä katsellessa voi tuntea seinäkellon tikityksen… ja haukotuksen…

Tyylilaji: Western
Valmistusvuosi: 1952
Kesto: 1t 21min
Ikäraja: K11
Ohjaus: Fred Zinnermann
Pääosassa: Gary Cooper
Hyvät: Keskiosa saattaa herättää kiinnostuksen
Huonot: Tarinan tyhjyys, vanhanaikaisuus paistaa läpi
Elokuva: 




High noonissa Sheriffi kohtaa pahiksen, motiiveita ei sen suuremmin esitellä vaikka niitä vatvotaankin kaiken aikaa. Perustaltaan liian yksinkertainen tarina saattaa jäädä lopulta jopa epäselväksi. Sheriffi on yhden kortin varaan rakennettu pikapeli, vain tunnin ja 20 minuutin kesto tuntuu sekin ajoittain liian pitkältä. Elokuva kuvaa villin lännen tapahtumia lähes täsmälleen reaaliajassa. Samaan tyyliin toteutetusta 24-televisiosarjasta tuttua hektistä vauhtia on kuitenkin turha odottaa. Elokuvasta paistavat läpi vanhanaikainen ohjaustyyli ja näyttely, sinisilmäisyyttä ja tahatonta kliseisyyttä on odotettavissa.
Elokuvan keskimmäinen jakso saa aikaan mielenkiintoa, hahmot (tai pikemminkin hahmo) tuntuvat syvenevän ja tarinankerronta alkaa näyttämään piristymisen merkkejä. Tällöin teemaksi nousee yksin jääminen ja jättäminen. Tämän hetkeksi nousevan kiinnostavuuden ulkopuolella Sheriffi on melko kehno esitys. Elokuvan alku ja loppu ovat täynä tyhjää. Elokuva vaikuttaa juuri siltä mitä alkutekstit antavatkin odottaa: käsikirjoituksen pohjana on lehdessä ilmestynyt kertomus. Toisaalta elokuvan henki muistuu myöhemmin mieleen yllättävän selkeästi, katselunaikaisena elämyksenä se ei kuitenkaan ole kummoinen.
Väkivalta, raakuus ja intensiteetti: 




K11 merkintä on tälle mustavalkoiselle lännenkuvalle nykyajan mittapuulla aika korkea raja. OK, elokuvassa on ammuskelua ja tappamista, mutta tätä esiintyy filmissä erittäin vähän genreen verrattuna. Sheriffi luottaa moraaliseen käsittelyyn periteisen westernactionin sijasta! Vasta aivan lopussa nähdään ammuskelua. Tuskin alempaa ikärajaakaan uskaltaisi kannattaa. Väkivallan, raakuuden ja intensiteetin laajamittaisuuden ja voimakkuuden osalta tällaista ikärajapolitiikkaa noudattamalla vain saataisiin kaikkiin nykyelokuviin ikärajaksi K15, K11-merkinän sijasta. Elokuva on siis melko kevyttä katsottavaa, eikä sisällä yhtään häiritsevää kohtausta. Toisaalta koko elokuvan juoni perustuu uhkaavaan ilmapiiriin, tätä ei kuitenkaan esitetä pelottavalla tai erityistä jännitystä luovalla tavalla. Sopisi kohtalaisesti perhe-elokuvaksi jos olisi riittävästi kiinnostusta herättävä.
Seksi ja alastomuus: 




Kristityt: 




Kohtaus kirkossa, tällöin kuoro laulaa reippaaseen marssityyliin “glory glory halleluja”. Kaupungin väki neuvottelee kirkossa kaupungin asioista ja pappimies sanoo ettei voi siunata tappamista, sillä Herran käskyssä sanotaan ettei saa tappaa. Elokuva alkaa kohtauksella, jossa mies ja nainen menevät naimisiin kirkon sijasta rauhantuomarin luona. Kaupungin pappi muistuttaa tästä menettelytavasta myöhemmin, tällöin mies sanoo että kirkossa käyminen on tupannut jäämään vähälle ja että ehkä sitä pitäisi tehdä enemmän. Syyksi naimisiinmenon käytäntöön hän kertoo sen, että vaimonsa on kveekari. Myöhemmin kveekareihin viitataan useaan otteeseen, kveekarivaimo on kyllästynyt maailman menoon ja sen tähden ruvennut elämään säädyllistä elämää kveekarina.
Mitä kveekarit ovat?
Kveekarit ovat erityinen rauhankirkkoihin luettava kristillinen liike joka kannattaa kirkollisista hierarkioista ja uskonnollisista auktoriteeteista vapaata uskoa. Jumalan suora kokeminen ilman välittäjiä on heidän mukaansa mahdollista (ei pappeja, sakramentteja tai jumalanpalveluksia). Kveekarien kirjoon kuuluukin keskeisenä osana sisäisen valaistumisen korostaminen ja sisäisen uskon mukaan eläminen, liikkeen alussa tämä tarkoitti sen perinteisen protestanttisen uskon kulmakiven kieltämistä, että Raamattu tarjoaa ainoan tien tietoon ja kokemukseen Jumalasta. Edelliseen yhdistettynä tämä saattaa kveekarit melko liberaaliin valoon, kuitenkin myöhemmästä kehityksestä voidaan erottaa evankelinen kveekarisuuntaus (joka korostaa Raamatun auktoriteettia) ja liberaali protestantismi (jonka mukaan henki voi johtaa uskovia myös Raamatun vastaisella tavalla). Joka tapauksessa nykykveekariuteen kuuluu oleellisella tavalla käsite siitä, että Jumalan ilmoitus jatkuu edelleen ja että uskovien tulee olla jatkuvasti jumalan ilmoituksen johdettavissa, eivätkä kaikki kveekarit pidä kiinni Raamatun auktoriteetista.
(Tiedot lähinnä suomenkielisen Wikipedian ja englanninkielisen Wikipedian artikkeleista)
Alkoholi: paikallinen saluuna on säälittävä keski-ikäisten miesten juottola, viskiä kuluu ja tupakki roikkuu suupielessä.
Voit olla kiinnostunut myös seuraavista elokuvista:
Kommentit
Jätä vastaus



