Terminator – Tuhoaja

29.5.2009 · Aihe: Elokuvat 

Luonnerooli takasi Ison Arskan nousun


Tyylilaji: Toiminta / scifi

Valmistusvuosi: 1984

Kesto: 108 min.

Ikäraja: K15

Ohjaus: James Cameron

Pääosassa: Arnold Schwarzenegger

Hyvät: Kulttimaineisen elokuvasarjan siittäjä

Huonot: Ei ole täysin kestänyt ajan hammasta, jää jatko-osan varjoon

Elokuva: ★★★☆☆

Terminator – Tuhoaja on erityisen merkittävä elokuvatapaus! Omaperäinen ja silti viihteellinen science fiction juoni on kantanut aina 2009 keväällä julkaistavaan neljänteen Terminator-filmiin asti. Ensi viikolla Suomen ensi-iltansa saava T4 tulee olemaan elokuvakesän kuuminta tavaraa. Tämän elokuvatapauksen vuoksi Arvoarvostelut aloittaa arvostelusarjan Terminator-elokuvista ja paljastaa sarjan messiaaniset konnotaatiot.

Miltä näyttää saagan vuonna 1984 aloittanut scifijännitys vuonna 2009? Valitettavasti  filmin on todettava menettäneen parasta teräänsä ajan hampaissa. Alkuperäinen Terminaattori kerää ympärilleen historiallista mielenkiintoa, mutta erityisesti musiikin saralla 2000-luvun yleisö tuskin kokee elokuvaa katsellessaan samanlaisia tuntoja kuin kultaisella 80-luvulla. Vuosia käsittämättömän hyvin kestäneen ensimmäisen jatko-osan olemassaolo on ensimmäisen Terminaattorin nykykatsojille selviö. Terminator – Tuhoaja kilpistyykin turhan helposti vain Terminator – Tuomion päivän prologiksi. Vaikka ensimmäinen Terminator onkin menettänyt viihdearvoaan ja katseluelämyksen terää, on se joka tapauksessa mielenkiintoinen tapaus. Joskin osa tällaisesta kulttiklassikon viihdearvosta menee kylläkin  osin tahattoman huumorin piikkiin.

Näyttelystä elokuvaa ei voi ylistää. Arnold Schwarzenegger kyllä sopii parhaiten näyttelemään juuri nimenomaan robottia: jäykkyys, ilmeettömyys ja typerä habitus laskettaisiin muuten tappioksi. Paradoksaalisesti hölmistyneen kankea näyttely toimii Terminaattorin hyväksi, näin live-Arska sulautuu paremmin stopmotion-tekniikalla toteutettuihin metallirobotin liikkeisiin! Koko Arskan esitys lähentelee kamp-huumoria, mutta lujittaa salakavalasti elokuvan vakavampaakin tunnelmaa ja toimii takeena kulttimaineelle. Arnoldin roolisuoritus on ajoittain kasarisyntikkaan yhdistettynä kyllä luvattoman hupaisa, Conan Barbaarin ohella juuri Terminatorin rooli on synnyttänyt koko iso Arskan käsitteen toimintaelokuvissa. Terminaattori vaan taitaa olla ainoa konsepti, missä tämä käsite toimii edes joten kuten uskottavasti. Lähes pelottaa, että tällä miehellä on oikeasti nykyään valtaa…

Väkivalta, raakuus ja intensiteetti: ★★★★☆

Elokuva sisältää erittäin paljon toimintaväkivaltaa, kylmäveristä tappamista ja muutamia iljettäviä kohtauksia. Koko elokuvan tarkoituksena on luoda intensiivistä kuvaa täydelliseltä tappajalta pakenemisesta, useita kuolee ja ammuksia ei säästellä. Toimintaväkivallan lisäksi elokuva sisältää synkkätunnelmaisia scifistisiä lasertaistelukohtauksia, jossa jättimäisten tuhoajarobottien telaketjut murskaavat pääkalloja. Terminaattori on nuorille pelottava hahmo.

Terminator tappaa nuorisojengiläisen työntämällä käden hänen rinnastaan läpi, kuullaan lihan mössäytymisen litinää ja nähdään runsaasti verinen käsi. Terminator murhaa ihmisiä yksitellen, tapot varmistetaan ampumalla lukuisia kertoja. Koneasetulitus surmaa rivistä ihmisiä diskossa. Runsaasti tappamisen uhkaa ja erilaisilla aseilla ammuskelua. Räjähetelyä, intensiivisiä takaa-ajoja ja useissa kohtauksissa jatkuvaa tappamista.

Cyborgi (metallirungon päälle istutettu ihmisen ihoa) leikkaa auki kätensä ihon askarteluveitsellä. Verta nähdään runsaasti, kohtaus sisältää raakuutta ja on todella aidon näköinen. Tämän jälkeen sama (täysin ihmisen näköinen ja ihmisen esittämä) cyborgi kaivaa ulos toisen silmänsä (kuvattu toiselta sivulta, mutta irrotettava verinen osa nähdään. Tämän jälkeen kuvataan verisen aukon kohdalla olevaa teknistä kamerasilmää ja myöhemminkin nähdään Terminatorin kasvojen silpoutuvan ja paljastavan altaan metallia.

Seksi ja alastomuus: ★★★☆☆

Jo klassisessa -ja usein parodioidussa- kohtauksessa Terminatoria näyttelevä Arnold Schwarzenegger ilmestyy aikamatkan jälkeen alastomana asfaltille, täyttä takapuolen alastomuutta näytetään ei-seksiyhteydessä. Mies esiintyy jonkin aikaa alastomana.

Mies ja nainen ovat sängyssä päällekkäin, miedon rytmikkäitä liikkeitä, nainen kuuntelee korvalappustereoita, ei alastomuutta. Toinen huomattavan pitkä, visuaalisempi ja enemmän alastomuutta sisältävä rakastelukohtaus, jossa naisen rinnat näkyvät. Kuullaan myös miehen puhuvan riettaasti puhelimessa.

Kristityt: ★★☆☆☆

Elokuva on runsaan väkivaltainen. Terminator – Tuhoaja ei sisällä eksplisiittistä uskonnollista sisältöä, mutta scifijuoni hakee allegorioita kristinuskosta ja saattaa näyttytyä joillekin uskoville Jumalan pelastussuunnitelmaa halventavalta. Seuraava teksti sisältää juonipaljastuksia:

Koko elokuvan juonikone perustuu fiktiivisestä tulevaisuudesta tähän päivään (lue: vuoteen 1984) matkaavien henkilöiden toimiin. Elokuva maalailee synkkää kuvaa vuoden 2029 maailmasta, jossa ihmisrotu taistelee sukupuuton partaalla koneita vastaan. Globaali ydintuho on hävittänyt maailman sellaisena, jona sen nyt tunnemme. Ihmisten rakentamat sotakoneet ovat saavuttaneet tietoisuuden ja nousseet kapinaan ja yrittävät pyyhkiä selviytyneiden ihmisten joukkoa unohduksiin. Tulevaisuudesta maalailtu kuva on elokuvassa voimakkaasti apokalyptinen ja rinnastuksia haetaan myös kristillisistä maailmanlopun tunnelmista

Pelastus tilanteeseen löytyy messiaanisesta ihmishahmosta, John Connorista. John Connoria ei varsinaisesti kuvata Terminator – Tuhoajassa, tämä on omiaan lisäämään hahmon päälle mystisen ihannoinnin kaapua. John on tulevaisuudessa koneita vastaan muodostetun vastarinnan avainhenkilö, hänestä puhutaan elokuvassa jatkuvasti ihailevassa sävyssä. Vuoden 2009 Terminaattorin on määrä kuvata tätä John Connorin messiaanista aikaa, elokuvan nimi on Terminator – Pelastus. Kyle Reese matkustaa tulevaisuudesta menneisyyteen suojelemaan Johnin tulevaa äitiä ja kertomaan Sarah Connorille siitä, että hän tulee synnyttämään tämän koko ihmiskunnan vapahtajan. Lisäksi hän ilmoittaa Sarahille sen nimen, joka hänen tulee antaa pojalleen. Kuulostaako tutulta?

Sarahia, Johnin äitiä pidetään tulevaisuudessa legendaarisena hahmona. Ei ole ihme jos kristityt löytävät myös Sarahista kristillisiä aineksia: vaikkakaan sikiäminen ei tapahdu neitseellisesti, vaan muuten epäluonnollisissa olosuhteissa, on äiti-Sarahin legendaarisuudessa jotain Marian palvontaan liittyvää. Samalla tietysti korostetaan John Connorin asemaa Terminatorin maailman pelastajana. Hänen syntymästään ilmoitetaan etukäteen ja häntä yritetään putsata pois tieltä jo ennen aikuisuutta. On ilmiselvää, että Connorin hahmo rakentuu kristillisten uskomusten ja Jeesuksen Kristuksen allegorioiden varaan. Hän on mystinen pelastaja, jonka äitiä kunnioitetaan legendana, joka saa syntynsä yliluonnollisten tapahtumien kautta ja jota paholainen yrittää raivata pois tieltä kaiken aikaa.

Terminaattorin tematiikka perustuu kristinuskon symboliikan ja pelastushistorian hyödyntämiselle apokalyptisessä scifikontekstissa.

Voit olla kiinnostunut myös seuraavista elokuvista:

Kommentit

Yksi vastaus artikkeliin “Terminator – Tuhoaja”

  1. Terminator 2 - Tuomion päivä - Arvoarvostelut | Arvoarvostelut kirjoitti 30.5.2009 kello 18:02

    [...] jatkaa edeltäjänsä viitoittamalla tuomion päivän linjalla. Lue arvostelu elokuvasta Terminator – Tuhoaja. Tällä kertaa elokuva ottaa nimestään lähtien selkeän viittaussuhteen kristinuskon [...]

Jätä vastaus