Terminator – Pelastus

18.6.2009 · Aihe: Elokuvat 

Takaa-ajotrilleristä scifisodaksi


Tyylilaji: Sota / scifi / toiminta

Valmistusvuosi: 2009

Kesto: 1h 56 min.

Ikäraja: K15

Ohjaus: McG

Pääosissa: Christian Bale, Sam Worthington

Hyvät: Toiminnantäyteisyys

Huonot: Sekava toiminnantäyteisyys, hengettömyys

Rumat: Erittäin paljon väkivaltaa

Elokuva: ★★☆☆☆

Hollywoodin suunta on jo pitkään osoittanut merkkejä selvästä trendistä. Ns. rebootit, eli vanhojen elokuvien tai elokuvasarjojen uudistamiset tuntuvat olevan kaikkien elokuvastudioiden prioriteetteina. Toukokuussa olemme jo nähneet Star Trekin uudelleensyntymän, myös kesäkuun alussa maailman markkinoille iskevää Terminator – Pelastusta voidaan pitää tällaisena uudelleen käynnistämisenä. Uudet näyttelijät, uusi ilme, uusi aika ja tavoitteena trilogia sekä ennen kaikkea $$$. Mitä muuta enää tarvitaan?

Pelastus on sarjan neljäntenä elokuvana kerännyt päälleen jonkin verran toiveita alun perin kiehtovan ja vaikutusvaltaisen tieteisfiktiotarinan uudelleen henkiin herättämisestä. Terminator 3 juuttui toistamaan liiaksi samaa kaavaa ja varhaiset tiedot siitä, että vuoden 2009 jatko-osassa jo 25 vuotta vanha juonikoneisto laitettaisiin uusiksi, saivat aikaan kaivattua tuoretta innostusta. Uusimman terminaattorin nähtyään sen saamaan murskaavaan kritiikkiin on kuitenkin helppo yhtyä: jos kolmas Terminator oli väsähtänyttä toistoa, on sarjan neljäs elokuva hengetöntä kolistelua.

Terminator – Pelastusta ei ole nimetty järjestysnumeroin, tällä halutaan ilmeisesti korostaa uuden Terminator-trilogian alkua ja pesäeron tekemistä aikaisempiin elokuviin. Vaikka aluksi sarja tuntui kaipaavan juuri tällaista uudistusta, täytyy sanoa, että Terminator 4 olisi sittenkin saattanut tuottaa paremman lopputuloksen. Kun Arnold Schwarzenegger ja James Cameron on poistettu Terminatorin yhtälöstä yhdessä perinteisen takaa-ajo trillerin kaavan kanssa, jäljelle ei tunnu jäävän juuri mitään omaperäistä. Pelastus on varsin geneeristä tulevaisuuteen sijoittuvaa scifisotaa, räjäyttelyä, ammuskelua ja vangin pelastamista suuresta vihollisen päämajasta. Terminator 3 oli sentään vasta kolmas elokuva samalla juonella! Kuinkahan monta kertaa Terminator – Pelastuksen juonikuviot on jo koluttu läpi?

Visuaalisuudeltaan Pelastus on täynnä yksityiskohtia ja metallia, katsojalle välittyy synkkä postapokalyptinen kuva lopullisen tuhon partaalla olevasta maailmasta. Kuitenkin elokuvan ilme on jollakin perustavalla tavalla ilmeetön, terminatorien design on juuttunut mielikuvituksettomaan uomaan. Ajoittain Pelastusta katsellessa saattaisi erehtyä eksyneensä Transformers 2:n näytökseen, isot ja sitten taas isommat peltitölkit rymistelevät ja lähettelevät ammuksiaan. Terminator – Pelastus ei pysty erottautumaan joukosta lähestulkoon millään saralla. Kahden ensimmäisen elokuvan futuristiset väläykset eivät kerro mitään juuri mitään siitä tunnelmasta, joka T4:ssä vallitsee.

Pelastus ei tarjoa intensiivisiä ihokosketuksia uhan alla pakeneviin ihmisiin, kuten sarjan maineen luoneet kaksi ensimmäistä osaa. Pelastuksessa on kyse laajan skaalan selviytymissodan kuvaamisesta ja elokuvan suureellisuus tuleekin sen omaksi tappioksi. Terminator – Pelastus on lähinnä sotaelokuva. Christian Bale ei missään nimessä kykene ottamaan tarpeeksi karismaattista roolia hiipuvan elokuvasarjan pelastajana, Terminator – Pelastuksen henkilöhahmoista ei löydy samastumisen kohteita. Siinä kun T2 kuvasi henkilöitä, kuvaa T4 massoja. Ajoittain elokuva pystyykin herättämään tunteita kuvatessaan koneiden sieppaamien ihmisvankien kulkua terminatoreiden linjastoissa.

Henkilökuvien luomisessa Pelastus siis epäonnistuu pahasti, erityisesti John Connor tuntuu kaukaiselta ja varsin mielenkiinnottomalta. Mieluummin olisin nähnyt Connorin roolissa vaikka T3:n Nick Stahlin, supertähti Bale onnistuu esittämään tylsimmän ja tunteettomimman version John Connorista koko Terminator-elokuvahistorian aikana. T2:n neljätoistavuotias Edward Furlong pesee lattiaa Christian Balella, mitä Connorin tulkitsemiseen tulee. Muutkin näyttelijät ovat melko lailla pahvia – tai korkeintaan kevytmetallia. McG:n ohjaus sisältää vauhtia, lyijyä ja RUTKASTI toimintaa, mutta ei visiota ihmissuhteiden luomisesta valkokankaalla. En valitsisi tätä mysteeristä taiteilijanimeä kantavaa kaveria ohjaamaan Titanicia. Myös ohjauksessa ja leikkauksessa Pelastus muistuttaa jossakin mielessä parin vuoden takaista Transformersia: metallia ja tekniikkaa esitellään huimia määriä ja lopputulos on pirstaleinen sekä kylmä.

Terminator-saagan tarina nytkähtää Pelastuksen kautta taas askeleen eteenpäin. Askel ei ole iso, mutta jotkin paljastukset saavat sarjan seuraajien mielenkiinnon heräämään. Kun elokuvan taistelu kutkuttavan mielenkiintoisesta scifitrilleristä on jo hävitty, kiidätetään pelastukseksi itse iso Arska. Jotain isoahan täytyy olla. Valitettavasti Arnold Schwarzeneggerin yhtäkkinen ilmaantuminen paljastaa T4:n todellisen onttouden. Lihaskimppu on näet tietokoneanimaation avulla maskeerattu digitaalinen Arnold! Vaikka Schwarzeneggerin näyttelytyöskentely ei olekaan ollut mitään Oscar-tavaraa, on hän kuitenkin antanut Terminator-elokuville sydämen ja luonteen. Feikki-Arnold on itse asiassa juuri sitä, missä T4:ssä on kysymys. Terminator – Pelastus on pintaa ja pauketta, ei mitään muuta, ei sitä aitoa tavaraa. Suuret odotukset eivät toteudu, Pelastus ei valitettavasti ole elokuvasarjan pelastus.

Perusjuoni: On vuosi 2018, Skynet on tuhonnut suurimman osan ihmiskunnasta ja pyrkii jatkuvasti lakkauttamaan viimeistenkin ihmisten olemassaolon terminatoreiden kautta. John Connor johtaa vastarintaliikkeen jaostoa lähellä Skynetin pääkeskusta San Franciscossa. Vihollinen yrittää saattaa John Connorin pois hengiltä, samoin teini-ikäisen Kyle Reesen. Täysimuotoinen sissisota on käynnissä. Ihmiset suunnittelevat iskuja Skynetia vastaan, mutta terminatoreiden tulivoima tuntuu ylivoimaiselta. Samalla Marcus Whright huomaa heräävänsä henkiin lahjoitettuaan viisitoista vuotta sitten teloitetun ruumiinsa tutkimuskäyttöön…

Väkivalta, raakuus ja intensiteetti: ★★★½☆

Die Hard 4.0:n ja Batman Yön Ritarin menestyksen rohkaisemina Terminator – Pelastus leikattiin amerikkalaiseen PG13 -luokkaan sopivaksi. Valtion elokuvatarkastamon päätös käyttää K15 -luokitusta on täysin oikea ratkaisu, Pelastus sisältää erittäin paljon väkivaltaa ja on tunnelmaltaan varsin synkkä ja lapsille varmasti pelottava. PG13 -luokitus kuitenkin kertoo, että visuaalista raakuutta elokuvasta on leikattu runsain käsin.

Läpi elokuvan vihjataan ihmisiä käytettävän kylmäverisesti koe-eläiminä. Eräässä kohtauksessa näemme vastarintaliikkeen tunkeutuvan Skynetin laboratorioon, jonka seinillä näemme vilaukselta mutiloituja ihmisen osia tai kyborgi-implantteja. Tätä ennen olemme nähneet tiedemiesten antavan tuomitulle ihmiselle tappavan ruiskeen. Teemallisesti elokuvan sisältö on melko lailla rankkaa Näytä juonipaljastus

Koko elokuva sisältää massiivisen määrän tulitusta, räjähtelyä ja lyömistä! Aseen ja räjähdysten kautta kuolemiset on kuvattu voimakkaasti ja realistisesti, kuitenkin veren näyttämistä vältellen. Elokuva on joka tapauksessa todella väkivaltainen. Elokuva sisältää realistisesti toteutettuja kasvoille lyömisiä tappotarkoituksissa. Paljon kuvia ruumiista taistelukentillä. Miehen rinta lävistetään metalliputkella.

Elokuva sisältää paljon kuvamateriaalia, jossa terminator-kyborgin ihmisen ulkokuori vahingoittuu paljastaen sisällä olevan metallin ja tekniikan. Usein ulkokuori kuvataan pahasti haavaiseksi, verestäväksi ja palovammaiseksi. Nämä kuvat ja terminaattorien pään muodon kuvaaminen pääkallomaiseksi saattavat häiritä joitakin katsojia. Elokuva sisältää myös kohtauksia, joissa ihmisen ulkokuori repeytyy irti terminatorista väkivaltaisesti. Näissä kohtauksissa nähdään verta ja visuaalista raakuutta, kudosta ammutaan ja räjäytetään irti metallirangan päältä.

K15-luokassa Terminator – Pelastuksen sisältö ei ehkäpä ole sitä kaikkein rankinta tavaraa. K13 olisi kuitenkin liian matala ikäraja. Joka tapauksessa uusi Terminator löytää tiensä kymmenen vuotiaiden lasten leikkeihin. On perin kummallista, että näin äärimmäisen väkivaltaisia elokuvia markkinoidaan surutta lapsille. Mikään Terminator-elokuva ei sovellu leikki-ikäisille. Tässä muutamia esimerkkejä Terminator – Pelastus leluista:

Seksi ja alastomuus: ☆☆☆☆☆

Amerikassa alempaan ikärajaluokitukseen tähdättäessä vaaditaan usein näiden kohtien leikkaamista (toisin kuin on Suomessa tapana).

Kristityt: ★★☆☆☆

Terminator – Pelastus palauttaa terminator-elokuvat kristilliseen nimikantaan. Varsinainen elokuva ei itseasiassa kovinkaan hyvin tue elokuvan nimeä ja terminatorin maailmankin merkityksessä pelastus on filmille hieman turhan voimakas nimi. Joka tapauksessa, erityisesti alkuteksteissä, T4 jatkaa vahvasti aiempien osien viitoittamalla tiellä (Lue erityisesti Terminator – Tuhoajan ja Terminator 2 – Tuomion päivän arvostelut).

Alkuteksteissä kerrotaan ihmiskunnan hankalasta tilanteesta koneiden sorron alla. Tämän jälkeen kerrotaan useiden uskosta siihen, että yksi mies tulisi tuomaan pelastuksen tilanteeseen. Kuitenkin joidenkin ihmisten kerrotaan pitävän tätä vääränä profetiana. Myös myöhemmin elokuvan aikana on viittauksia John Connorin profetoituun pelastajan asemaan. Kaikki tämä on kristinuskon pelastuskäsityksen soveltamista scifiympäristössä, monet kristityt saattavat kokea tämän häiritsevänä tai sopimattomana. Jeesuksen Kristuksen sijalle asetetaan John Connor. Jeesus Kristus on yksi mies, joka muutti koko maailmaa!

Kirjoittaja: Matti Pekkarinen

Avainsanat: , , ,

Voit olla kiinnostunut myös seuraavista artikkeleista:

Lisää tällaista? auta lahjoittamalla

Pankki: 529002-2201386, tai osallistu muulla tavoin

Tilaa uudet arvostelut sähköpostiisi:

Postin toimittaa FeedBurner

Kommentit

Jätä vastaus




Tilaa Arvoarvosteluiden kommentit sähköpostiisi:

Postin toimittaa FeedBurner