This is it

29.10.2009 · Aihe: Elokuvat 

That was it

Tyylilaji: Musiikki / elämänkerta / dokumentti

Valmistusvuosi: 2009

Kesto: 1t 53min

Ikäraja: K3

Pääosassa: Michael Jackson

Ohjaus: Kenny Ortega

Hyvät: Autenttista henkilökuvaa onnistutaan luomaan

Huonot: Vaatii toimiakseen kiinnostusta Jacksonista

Rumat: Ikärajaluokassaan erittäin paljon vihjailevaa seksuaalista sisältöä, muutama pienimmille pelottava kuva, idolin palvonta

Elokuva: ★★★½☆

Tanssijat ovat täyttymyksen tunnekuohun vallassa. Usealla on kyyneleet silmissä. Heidän unelmansa on toteutunut: he pääsevät esiintymään lavalla Michael Jacksonin kanssa. Yksi toisensa jälkeen he tunnustavat inspiraation lähteekseen Michaelin ylitsevuotavan innoittavuuden. “Kun herään aamulla, ensimmäiseksi soitan sinun musiikkiasi”. Eräs tanssijaksi valittu mies kertoo, kuinka hänen elämänsä on ollut viime aikoina rankkaa ja hankalaa. Hän on odottanut muutosta ja pelastusta tilanteeseensa. Voitte arvata, että “this is it”.

This is it on dokumentti ja musiikkielokuva, joka on koostettu Michael Jacksonin saman nimisen konserttisarjan harjoitusten aikana kuvatusta videomateriaalista. Michael Jackson kuoli 25. kesäkuuta 2009. This is it koostuu yksinomaan ennen tähden kuolemaa tallennetusta aineistosta: haastatteluista, konserttiharjoituksista ja backstagemateriaalista. Kyseessä ei ole varsinainen elämänkerta, vaan musiikin ja dokumentin keinoin rakentuva henkilökuva. Lukuisia hittikappaleita kuullaan kokonaisuudessaan. Jacksonin kuolemaa ei käsitellä, mutta se tietysti antaa mielenkiinnon pohjavireen koko elokuvalle.

This is it onkin varsin mielenkiintoinen filmi. Kyse on konserttitaltioinnista, joka on kuvattu ennen konserttien alkamista ja joka julkaistaan esiintyjän kuoleman jälkeen. Elokuva on se comebackkiertue, jota koko maailma odotti ja jota se ei koskaan saanut. Konserttiharjoitukset näet satuttiin kuvaamaan sen verran kattavasti, että postuumisti kokoon kursittu kokonaisuus on mahdollista esittää elokuvateattereissa kaikkialla.

Monet skeptikot tietysti pitävät moista rahastuksena, mutta This is it sisältää elokuvallisesti mielenkiintoiset hetkensä. Filmi maalailee kuvaa Jacksonista riittävän tuoreella ja aidolla tavalla, antaen herkullisia kurkistuksia megashown inhimilliseen valmistusprosessiin. Elokuva saa kiitosta varsin autenttisesta otteestaan. Vaikka tulenkin tässä arvostelussa kiinnittämään  kriittistä huomiota Michael Jacksonin ihannoimiseen, esittää This is it miehen monesti kiitettävän inhimillissä ja arkisessa asussa. On hyvä, että This is it ei ole konserttitaltiointi, vaan dokumentti prosessista.

Joka tapauksessa This is it on elokuva, joka vaatinee toimiakseen peruskiinnostusta aiheesta Michael Jackson. Vaikka elokuva on elämys vain Jacksonin faneille, tarjoaa se materiaalia ilmiöstä muillakin tavoilla kiinnostuneelle. Toisinaan tämä materiaali on tietysti hieman yksipuolista ja omien hoksottimien käyttö on usein suositeltavaa - This is it kuuluu kuitenkin niin sanottuihin virallisiin Michael Jackson -elokuviin.

Väkivalta, raakuus ja intensiteetti: ★★★☆☆

Elokuva sisältää osion, jossa esitellään Thriller-kappaleen esitystä varten kuvattua videomateriaalia. Näissä kohtauksissa näemme erittäin huolellisesti maskeerattuja zombeja ja hirviöitä. Kuvat saattavat pelottaa pienimpiä. Lisäksi näemme koko ruudun kokoisen hämähäkin vilisevine jalkoineen. Nämä synkät kohtaukset ovat ikärajaan nähden pelottavia, eivätkä välttämättä sovellu perheen pienimmille.  Elokuvan musiikkidokumenttiluonne madaltaa pelottavuutta huomattavasti kaikille kontekstin ymmärtäville.

Seksi ja alastomuus: ★★★★★

This is it sisältää yhtä paljon työntäviä lantionliikkeitä kuin kokoillan eroottinen elokuva. Amerikassa elokuva merkittiin Parental Guidance -merkinnällä, juuri vihjaavien koreografioiden ja edellä mainittujen pelottavien kuvien tähden.

Kun tanssijat elokuvan alussa suitsuttavat Michaelin olevan elämänsä tarkoitus ja täyttymys, leikkaa kuva lähes välittömästi haaroväliänsä musiikin tahdissa kourivaan Jacksoniin. This is it. Michael Jackson tunnetaan Motown 25:n ajoista kukoistaneesta voimakkaan seksistisestä rytmikkäästä lantiotyöskentelystä ja Badista kumpuavasta tanssiliikkeestä, jossa tarrataan äkkinäisesti omaan haaroväliin. This is it kehittelee näitä liikkeitä jatkuvasti.

Muutaman viettelevän koreografian lisäksi näemme usein nuorten miesten ryhmiä tanssivan käsi sukukalleuksillaan. Koreografi neuvottelee heidän kanssaan oikeasta tarraisuasennosta, housut pysyvät kuitenkin jatkuvasti jalassa. Yleensä elokuvan henkilöt ovat pukeutuneet rennosti löysiin vaatteisiin harjoitellessaan esitystä. Tanssijoiden valintaprosessin kuvauksessa filmissä on kuitenkin myös jonkin verran alastomuutta seksikkään pukeutumisen muodossa. Jacksonin tanssijaksi päästäkseen pitää olla kuuma ja seksikäs, tanssijoiden sanotaan olevan Michaelin ruumiin jatke. Näemme noin sadan naistanssijan ryhmän esiintyvän eroottisissa ja paljastavissa asuissa. Samalla näemme myös miestanssijoita yläosattomissa. Lisäksi eräässä kohtauksessa ilma-akrobaattinainen levittelee itseään erittäin pienissä pukeissa.

This is it:n kaari sulkeutuu mielenkiintoisesti johonkin, jota parkkiintunut psykodynaamikko nimittäisi homoeroottiseksi tankkaukseksi. Tästä ollaan saatu viitteitä jatkuvasti: näemme miesten hakevan voimaa naisen iskemiseen muiden miesten kanssa suoritetusta eroottisen voiman tankkaamisesta. Tämä tankkaaminen suoritetaan tanssimalla ja tarttumalla joukolla omaan haaroväliin. Jokin elokuvan loppupuolella pistää erityisesti silmään. Näemme Jacksonin suorittavan eräänlaiseksi elokuvan loppuhuipennukseksi tarkoitettua Billie Jean -koreografiaa, johon liittyy voimakasta lantiotyöskentelyä käsien avustamana. Lavan toisella puolella tanssijoista koostuva miehistö seuraa harjoitusta yleisönä. He ovat tunnelmissa, ja hurraavat esiintyjälle. Näemme erään tanssijamiehen tarraavan omaan haaroväliinsä seuratessaan Jacksonin liikehdintää. Tämä näky herättää ajattelemaan sitä, mitä tässä tilanteessa todella on meneillään.

Kaiken kaikkiaan Jacksonin show pelaa valtavilla seksuaalisilla energioilla ja siihen täysin uppoutuvan tekee ilmeisesti mieli hapuilla käsillään omaa jalkoväliään.

Kristityt: ★☆☆☆☆

Olen ollut pitkään kiinnostunut Michael Jackson -ilmiöstä, miehen musiikin ohella. Henkilöpalvonta tuntuu saavan tässä toisinaan aivan vertaansa vailla olevat mittasuhteet. Mitä kristityn tulisi ajatella Michael Jacksonin ympärille rakentuvasta henkilökultista?

Kultti itsessään. Michael Jackson edustaa tämän ajan ja viimeisten vuosikymmenien voimakkainta pop-idolin ympärille muodostunutta idolin palvontaa. Jacksonin kuolema oli yksi historian suurimmista mediatapahtumista, niin internetissä kuin muissakin medioissa. Jacksonin saavutuksia suitsuttavia puheenvuoroja on kuultu arvostetuilla televisiokanavilla ja internetin sosiaalisilla sivustoilla. Esimerkiksi suomenkielisen Wikipedian artikkeli Jacksonista keskittyy tällä hetkellä fanisivuston tapaan kuvailemaan yksityiskohtaisesti miehen saamia kunnianosoituksia ja palkintoja, sekä listaa esimerkiksi kaikki Jacksonin tukemat hyväntekeväisyysjärjestöt. Fanin on helppo jäädä ihailemaan sankarinsa saavutuksia ja aloittaa luomaan kuviteltua henkilökohtaista suhdetta häneen.

Tällaisena aikana saattaa olla viisasta muistuttaa idolatrian kiellosta. Jacksonin ihannoimisessa sanat idoli ja fani palautuvat mielenkiintoisella tavalle lähemmäksi alkuperäisiä uskonnollissävytteisiä merkityksiään. Michael Jacksonin kuolema tulee ainakin hetkellisesti herättämään valtavaa yleistä kiinnostusta tätä pop-idolia kohtaan. Jacksonin mystisen kiehtova olemus, hänen ympärilleen rakennettu valtava imagokoneisto ja mantran tavoin toistuvat “I love you”-lausahdukset yhdistettyinä tunnelmoivaan environmentalistiseen aatteeseen saavat monien ajatukset viivähtämään tähdessä yhä pidempään.

Fanittamisen uskonnolliset piirteet. Popin kuninkaassa on löydettävissä hyvin salaperäinen ja innostava hahmo, jonka olemisesta on ainakin haluttu antaa varsin satumainen ja fantasioita uhkuva kuva. Michael Jacksonin viihdeimperiumiin kohdistuvassa kritiikissä ovat usein toistuneet syytökset vapahtajamaisen aseman luomisesta. Olemme nähneet lukuisia ristinmuotoisia tanssiasentoja, näköispatsaita ja Jacksonin pysäyttävän esiintymisissään panssarivaunuja ja sademetsää kyntäviä puskutraktoreita. Syvästä kunnioituksesta poptähden erittäin vaikutusvaltaista uraa kohtaan tällaiset sävyt tähdestä puhuttaessa ovat kuitenkin tällä hetkellä marginaalisia lähes missä tahansa mediassa, vaikka miehen erinäisistä ristiriitaisuuksista on muistettukin useissa yhteyksissä mainitakin.

This is it -elokuvassa uskonnolliseen palvontaan ja hartauteen asti yltävä materiaali on mielenkiintoisella tavalla läsnä. Koko elokuva alkaa todistuspuheenvuoroilla siitä, kuinka Michael on läsnä ihmisten elämän jokaisessa hetkessä ja kuinka hänen hyväksyntänsä tuottaa elämälle tarkoitusta. Jacksonin ihailu on monille erittäin kokonaisvaltaista toimintaa ja vieläpä usein esim. tähteen kohdistuneiden oikeussyytösten tähden monille tabunomaista. Tunnustautuminen Jacksonin faniksi saattaa olla joillekin yhtä vaikeaa kuin kristityksi tunnustautuminen.

This is it kääntyy loppupuolellaan jo tutun Earth song -reitin kautta käsittelemään konserttikiertuetta ja Jacksonin olemusta yhä tunteikkaammin. Kuin vaivihkaa eetosta nostetaan niin, että suuri osa yleisöstä ei välttämättä edes huomaa seisovansa viimeisissä kohtauksissa iltahartaudessa Michael Jacksonin sisaruspiirissä. Elokuva loppuu kohtauksiin, joissa konserttikiertueen tuotantoryhmää nähdään lavalla hartaassa ja hiljentyneessä tunnelmassa pitämässä toisiaan kiinni kädestä.

Michael pitää kirkkoväelle puheenvuoron viihdyttämisen leiviskästä ja kääntyy pian puhumaan planeetan suojelemisesta. Yleisöstä kuuluu “Aamen” -huutoja ja monia syviä liikutuksia lienee havaittavissa. Iltahartaus päättyy yhteiseen “Michael” -huutoon. Tunnelma on suorastaan hengellinen ja konsertin tuotantoyhteisöön viitataankin sanoilla “kirkko” ja “seurakunta”. Kuinka somasti tässä piirtyykään eteemme popidolin ympärille rakentuva palvonta. Uskonnollinen käyttäytyminen kietoutuu pelastushakuiseen environmentalismiin, jonka kielenkäyttöä ovat esimerkiksi sanat “maailman lapset”, “planeetta” ja “(äiti) luonto”.

Michael Jacksonin ihannoimisen satumaailmaan on helppo uppoutua, tätä kannattaa pitää silmällä. This is it on kaksituntinen elokuva, joka pyörii koko kestonsa ajan yhden henkilön ympärillä tavalla, joka jollakin tapaa ylittää perinteisen henkilökuvan asetelman. Tämä on tuttua Jacksonin oman viihdeimperiumin tuotannoista jo vuosikymmenten takaa. Ihailevat puheenvuorot Michaelista omaavat ylipäätään mielenkiintoisia yhteneviä piirteitä, esitettiinpä niitä missä mediassa tahansa. Jacksonin puolustava ylistäminen on diskurssi sinänsä (niin on tietysti myös hänen kritisoimisensa tai humorisointinsakin.)

Elokuvassa kuulemme lisäksi usein Michaelin toivottavan siunausta ja puhuvan rakastavasta asenteesta. Ilman henkilökultin kohdistamista häneen itseensä tätä voisi pitää elokuvassa varsin miellyttävänäkin piirteenä! Michael Jacksonin tiedetään tosin olevan lähtöisin Jehovan todistajataustasta.

Seksikäs tanssi. Vanhemmat eivät välttämättä tahdo nähdä lapsiaan imitoimassa Jacksonin tanssiliikkeitä, jotka eivät ole rakkaudesta puhumisen ja siunausten välillä erityisen kristillisiä. Katso edellinen kategoria. Sama pitää paikkansa tietysti lähes minkä tahansa MTV:n sisällön kohdalla. Joka tapauksessa This is it on merkitty K3-merkinnällä ja antaa näin erityisen aiheen varovaisuuteen perheille.

Kirjoittaja: Matti Pekkarinen

Avainsanat: , , ,

Voit olla kiinnostunut myös seuraavista artikkeleista:

Lisää tällaista? auta lahjoittamalla

Pankki: 529002-2201386, tai osallistu muulla tavoin

Tilaa uudet arvostelut sähköpostiisi:

Postin toimittaa FeedBurner

Kommentit

3 Vastausta artikkeliin “This is it”

  1. Zodiac kirjoitti 31.5.2010 kello 22:13

    Idolatriasta tulikin mieleeni… Tiesittekö, että kultaisen härän palvomisesta kertova Raamatun taru ei suinkaan tarkoita väärien jumalien palvontaa, vaan siirtymistä uuteen astrologiseen aikakauteen? (aikakausista lisää: http://en.wikipedia.org/wiki/Astrological_age )

    Mooses edustaa uutta Oinaan kautta, kun taas israelilaiset palvovat kultaista härkää, menneen astrologisen ajanjakson vallitsevaa tähtikuviota, joka vaihtui suurin piirtein aikana, johon Mooseksen taru perustuu? Jeesus puolestaan edustaa – yllätys yllätys – kalojen aikakautta, joka tulee oinaan kauden jälkeen. Raamatussa myös ennustetaan Jeesuksen ajan loppuminen aikaan, johon liittyy vettä kantava mies – eli vesimiehen tähtikuvio.

  2. Matti kirjoitti 1.6.2010 kello 15:53

    Kiitos mielenkiintoisesta kommentista Zodiac. Haluan purkaa käsitystäsi auki hieman, niin että ihmiset voivat helpommin luoda suhdetta siihen. Esittämäsi tulkinta Raamatusta ja juutalais-kristillisestä historiasta on perinteistä astrologiaa. Astrologia on uskomusjärjestelmä, jonka mukaan taivaankappaleiden liikkeistä ja suhteellisista asemista voidaan päätellä maanpäällisiä tapahtumia esimerkiksi juuri historiassa (astrologiset aikakaudet ja yksittäiset historian tapahtumat) ja vaikkapa yksittäisten ihmisten elämässä (horoskoopit).

    Kristinusko ja astrologia

    Haluaisin korjata sen verran, että yleensä kristinuskon historian astrologisessa tulkinnassa kalojen aikakauden nähdään edustavan kirkon aikaa, joka alkoi Jeesuksen ensimmäisestä tulemisesta. Kirkon ajan loppumisen ymmärretään tarkoittavan Raamatussa kuvattua lopun aikaa. Siirtyminen vedenkantajan aikaan tarkoittaisi Jeesuksen toista ja lopullista tulemista. Tällaisena astrologinen tulkinta saattaakin joissakin tapauksissa olla kristinuskon kannalta soveltuva. Joka tapauksessa se on täysin tarpeeton ja saattaa johtaa astrologisessa uskomusmaailmassa etenemiseen, niin että lopulta luovutaan kristinuskon perustavista opeista ja samalla mahdollisuuksista pelastuksessa pysymiseen.

    Esimerkiksi tämä astrologinen ja okkultistinen internetsivu esittää aluksi kiehtovia yhteyksiä astrologian ja Raamatun välillä ja päätyy lopulta toteamaan karman ja uudelleensyntymisen tarjoavan parhaan tavan ymmärtää elämää. Näettekö pointin? Astrologisen ja New Agelaisen opin piirissä on helppo päätyä ihan minne tahansa, kristinuskoinen tarkastelu muuttuu yhtäkkisesti korostamaan kristinuskon vastaisia oppeja. Juuri tässä on astrologian ongelma, se johtaa valheisiin ja vääriin oppeihin ja siksi Raamattu varoittaa siitä! Kun kristinuskoa tulkitaan astrologisesta näkökulmasta, sekaannutaan helposti okkultistisiin perinteisiin ja New Ageen, joka ei osaa eikä halua erottaa kristinuskoa buddhalaisuudesta ja kristittyä uudestisyntymistä hindulaisesta jälleensyntymisestä. Kutsu astrologian maailmaan tapahtuu juuri mieltä kiehtovien ja houkuttelevien yhteyksien esittelyn kautta.

    On erityisen mielenkiintoista, kuinka elokuvateollisuudessa hyödynnetään New Agelaista ajattelua. Voit lukea tästä lisää elokuvan 2012 arvostelusta. Populaarikulttuuria seuraavan kristityn on syytä olla tietoinen ilmiöstä ja sen mahdollisista vaaroista.

    On totta, että Raamatusta löytyy kohtia, joista voi halutessaan vetää yhteyksiä astrologiaan (esim. Luuk. 21:25). Usein astrologien esittämät yhteydet ovat kuitenkin näennäisiä ja väkisin päälle liimattuja: ne ovat motivoituneet lähinnä okkultismin ja astrologian asian ajamisesta, eivät niinkään kristinuskon harjoittamisesta. Raamattu puhuu tärkeistä aikakausien murroksista, mutta kristityt ymmärtävät pelastushistorian olevan jotain aivan muuta kuin tähtikuvioiden sijaintien muutoksia. Raamatussa on taivaankappaleita koskevia vertauksia, mutta tämä ei tarkoita astrologisen tulkinnan oikeellisuutta. Kristus on kirkas aamutähti, joka tuo valon maailmalle. Tämän varsin vahvan vertauskuvan ymmärtämiseen ei tarvita oletusta siitä, että varsinaisilla taivaankappaleilla (Venus – “aamutähti”) olisi merkitystä elämällemme ja kohtaloillemme. Tällainen olisi ihmismieltä kiehtovaa, mutta raamatullisen kristillisyyden ylittävää astrologian harhaa. New Agelaisesta näkökulmasta Raamattua lukevat eivät tulkitse Raamattua kokonaisuutena ja varmasti harvoin Pyhän hengen johdattamina. He jättävät lukematta ne kohdat, jotka ovat kaikkein selkeimpiä:

    Kun kohotatte katseenne taivasta kohden ja näette auringon, kuun ja tähdet, taivaan kaikki joukot, älkää langetko niiden lumoihin, älkää kumartako älkääkä palvoko niitä (http://www.evl.fi/raamattu/1992/5Moos.4.html#19)

    Olethan uuvuksiin asti harjoittanut taikojasi. Astukoot siis esiin sinua puolustamaan nuo taivaan jaottelijat ja tähtien tähyäjät, jotka aina uuden kuun tullen ilmoittavat, mikä sinua odottaa! Katso, he ovat kuin olkia, tuli polttaa heidät, he eivät voi pelastaa edes itseään sen liekistä. Ei se ole hiillos, jonka luona lämmitellään, ei valkea, jonka äärellä istuskellaan. Noin käy kumppaniesi, joiden kanssa olet ahkeroinut hamasta nuoruudestasi saakka. He hoipertelevat kuka minnekin — kukaan ei sinua pelasta. (http://www.evl.fi/raamattu/1992/Jes.47.html#13)

    Oikeaoppinen kristinuskoinen Raamatun tulkinta ei tarvitse astrologiaa selittämään pelastushistorian kannalta oleellisia tapahtumia. Toisen Mooseksen kirjan luku 32 kertoo israelilaisten Aaronin avustuksella rakentamasta kultaisesta sonnista. Mooseksen astuessa alas vuorelta, hän tapaa kansan palvomassa kultaista epäjumalaansa. “Kun Mooses saapui leiriin ja näki sonnin ja villin karkeloinnin, hänen vihansa syttyi ja hän paiskasi taulut murskaksi vuoren juurelle”. Mitä oli kaiverrettuna näihin tauluihin? Herran laki, joka alkoi sanoilla “Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka johdatin sinut pois Egyptistä, orjuuden maasta. Sinulla ei saa olla muita jumalia. Älä tee itsellesi patsasta, älä siitä, mikä on ylhäällä taivaalla, älä siitä, mikä on alhaalla maan päällä, äläkä siitä, mikä on vesissä maan alla. Älä kumarra äläkä palvele niitä, sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala.”

    On selvää, että kultaisen sonnin tapaus kertoo idolatriasta, epäjumalan palvomisesta. Mooseksen murskaamat liitontaulut kuvaavat Herran lakia ja sen rikkomista. Raamatun sisältä ei löydy tukea tapahtumien astrologiselle tulkinnalle, ne ovat astrologisen maailmankatsomuksen tukemiseksi jälkikäteen pääteltyjä.

  3. Zodiac kirjoitti 16.7.2010 kello 20:50

    “On selvää, että kultaisen sonnin tapaus kertoo idolatriasta, epäjumalan palvomisesta. Mooseksen murskaamat liitontaulut kuvaavat Herran lakia ja sen rikkomista. Raamatun sisältä ei löydy tukea tapahtumien astrologiselle tulkinnalle, ne ovat astrologisen maailmankatsomuksen tukemiseksi jälkikäteen pääteltyjä.”

    Kuinka se on mahdollista, kun kyseiset astrologiset ajatukset ovat huomattavasti Raamattua vanhemmat? Lisäksi vastaavanlaisia aikakausien (age) tunnuksien tuhoamisia löytyy useista muistakin uskonnoista (mm. hindulaisuus), joten on varsin epätodennäköistä, että ne olisi “kopioitu” erehtymättömästä Raamatusta.

    Pitäisin todennäköisempänä, että Raamattuun on sisällytetty melkoisia määriä aikalaista mytologiaa ja taruja, toisin sanoen myös astrologisia viittauksia. En ole tietoinen, miten paljon nykyaikaisen Raamatun auktorisoijat ovat olleet näistä tietoisia, mutta mielestäni on selvää, että suurin osa Raamattuun päätyneistä kirjoituksista on säilytetty nimen omaan siitä syystä, että sen sisällä säilyisi myös tietynlainen astrologinen kaavamaisuus.

    Loppujen lopuksi tämä ei tietenkään kyseenalaista millään tavalla kristillistä aatemaailmaa tai uskomusjärjestelmää. Se kuitenkin tarkoittaa mielestäni sitä, että meidän tulisi lukea Raamattua omassa kontekstissaan ja luettava sitä aikakautensa tuotteena – kuten Jeesuskin opetti. Hän kun oli ensimmäinen juutalaisen uskomusjärjestelmän silloiseen nykypäivään soveltaja, jonka johdosta hänen seuraajansa perustivat uuden uskonnon.

Jätä vastaus




Tilaa Arvoarvosteluiden kommentit sähköpostiisi:

Postin toimittaa FeedBurner