Tuulen Laakson Nausicaä

21.1.2009 · Aihe: Elokuvat

Rikas Nausicaä ei ehkä kosketa niin syvälle kuin odottaisi

Alkuperäisnimi: Kaze no tani no Naushika

Tyylilaji: Animaatio / lasten ja perhe / fantasia / scifi / seikkailu

Valmistusvuosi: 1984, Japani

Kesto: 1h 58 min.

Ikäraja: K11

Ohjaus: Hayao Miyazaki

Hyvät: Rikas fantasiamaailma

Huonot: Miyazakin ensimmäinen menestyselokuva ei aivan vastaa myöhemmän tuotannon tasoa ja saattaa olla hienoinen pettymys

Elokuva:

Vuoden 2008 syyskuussa Suomessa julkaistu Tuulen Laakson Nausicaä on tuulahdus Hayao Miyazakin varhaistuotannosta. Kyseessä on elokuva, jonka menestys johti kuuluisan Studio Ghiblin perustamiseen ja lopulta mm. Henkien Kätkemä Oscar-animeen. Tuulen Laakson Nausicaäta voidaan siis pitää Miyazakin läpimurtona.

Filmi on vuodelta 1984 ja sen asema mestarin uran ponnistuslautana näkyy – Nausicaä on kyllä ihan mielenkiintoinen elokuva, mutta Miyazakin keskeiset teemat eivät vielä ole hioutuneet eivätkä ehkä täysin vielä löytyneetkään. Elokuva ei saa sitä henkeä, mikä Miyazakille on niin ominaista. Nausicaä ei valloita samalla tavalla kuin Ghiblin myöhäisempi tuotanto. Tästä löytyy elokuvan keskeisin puute – sen fantasiamaailman design on ihan hyvä, mutta jokin tuota Ghiblin uskomatonta samastumisen helppoutta ja kiehtovuutta luova juju ohjauksesta ja tarinasta tuntuu puuttuvan.

Tuulen Laakson Nausicaän käsikirjoitus perustuu Hayao Miyazakin omaan sarjakuvasarjaan ja jokin scifisarjakuvan tunnelma elokuvasta kieltämättä välittyykin. Nausicaä on postapokalyptinen tarina ajalta tuhat vuotta suuren maailmanpalon jälkeen. Tuntemamme sivilisaatio on kadonnut ja ihmisyhteisöt elävät suuren Saastemeren erottamina kaukana toisistaan. Elokuvalla on vahva luonnonsuojeluksellinen pohjavire, maapallon surkea tila on lopputulema jostakin tarkemmin kuvaamattomasta ihmisten saasteiden levityksessä, jossa lähes koko maa on turmeltunut elottomaksi. Yksinkertaisen saarnaava elokuva ei kuitenkaan ole, joskaan sen sanomallisuus on myöhempää Miyazakia voimakkaampaa.

Saastemeri on sienten ja jättimäisten hyönteisten täyttämä tappavan myrkyllinen viidakko, jossa jokainen henkäys ilman naamaria saattaa koitua kuolemaksi. Elokuvassa vilistävät rihmastot ja iljettävienkin hyönteisten parvet. Koko elokuvan kuvakieli hakee vertauskohdetta sienirihmastoista ja erilaisista toukista, elokuvan maailman omaleimaisuudesta ja kokonaisvaltaisesta designista on jälleen kerran kiittäminen. Draamankin pohja löytyy samasta osoitteesta: Ihmisten elämä suuren tuhon jälkeisessä maailmassa on Saastemeren ja sen leviämisen pelkäämistä, jatkuvasti uusia seutuja peittyy kuolemaan. Mutta kuinka Saastemeri itse asiassa on syntynyt? Ja kuinka eri kansat ja yksilöt sen asettamaan uhkaan suhtautuvat?

Tuulen Laakson Nausicaästa tuntuu kaikessa scifistisessä turmeltuneisuuden utopiassaan puuttuvan Miyazakin myöhemmille töille ominainen keveys. Ei elokuva missään nimessä täysin synkkä ole, mutta sen olemuksesta huokuu kylläkin tietty vakavuus. Tämä yhdistettynä miedosta sienten ja hyönteisten etovuudesta voimaansa hakevaaan, välillä tunkkaiseenkin, visuaalisuuteen tuottaa kahden tunnin aikana useita innostamattomia hetkiä. Lisäksi jotkin elokuvan teemat ovat hieman liian geneerisiä, sankarittaren olemus ja heikosti piilotettu sanoma toteuttavat totuttua kaavaa. Nausicaä on Miyazakin animaatioista ehkäpä kehnoiten aikaa kestänyt tuotos, sen henki syntetisaattorirumpuineen ei ole totutun ajatonta.

Tuulen Laakson Nausicaä saattaa sanalla sanoen tuntua välillä hieman tylsältä. Ainakin verrattuna Suomessa aikaisemmin julkaistuihin studio Ghiblin elokuviin. Kuitenkin se on totutusti materiaaliltaan varsin runsas, ja vaikka se ei syvintä Ghiblin animen hohtoa saavutakaan, jaksaa sen varmasti katsoa loppuun asti. Joka tapauksessa tästä Ghiblin animaatiot lähtivät kehittymään kypsempään suuntaan ja hioutumaan varsinaisiksi timanteiksi.

Väkivalta, raakuus ja intensiteetti:

Elokuva on ihan oikein rankattu K11-kastiin, sen sisältämä kuvamateriaali ja väkivalta on liikaa K7-elokuvalle. Toisaalta nykyisessä K11-porukassa tulee vastaan useita realistisia väkivaltaelokuviakin. Tällöin herää helposti kysymys siitä, ovatko käsin animoituja jättihyönteisiä intensiivisimpänä sisältönään pitävä elokuva eksynyt väärään porukkaan.

Olkootkin, että K11-luokka sisältää hyvin paljon toisistaan poikkeavaa materiaalia, ei Nausicaä kyllä mikään pienten lasten elokuva ole. Tunnelma on usein kohtalaisen niljakas ja itiöiden täyteinen, ei kuitenkaan missään erityisen intensiivisessä merkityksessä aikuisten näkökulmasta. Jättihyönteiset saattavat kuitenkin olla pelottavia lapsille. Elokuvassa on sykkivine elätyskudoksineen lieviä scifistisen ällökauhun aineksia.

Tuulen Laakson Nausicaä sisältää myös väkivaltaa, ammuskelua on paljon ja miekoillakin hosutaan. Verta kuvataan useissa kohden, sitä saattaa roiskua ampumahaavasta tai valua miekan kahvasta. Vaikka verta nähdään, sitä käytetää kuitenkin äärimmäisen säästeliäästi. Ilmataisteluja lentokoneiden kesken, useita koneita tippuu kuolettavaan Saastemereen. Myös panssarivaunuja ja sotilaita nähdään. Usein ihmiset juoksevat karkuun raivostuneita jättihyönteisiä. Joka tapauksessa sisältö on realistisuuteen pyrkimätöntä animaatiota, ei siis mitään erityisen raakaa visuaalisesti.

Seksi ja alastomuus:

Kristityt:

Tuulen Laakson Nausicaä on postapokalyptisen science fictionin malliesimerkki. Elokuva sijoittuu kauas tulevaisuuteen, suuren tulen kautta tulleen tuhon jälkeiseen maailmaan. Seitsemän päivän tuli on polttanut sen mitä tiedämme ihmissivilisaatiosta, tulta on ollut syöksemässä seitsemän jumalsoturia.

Kristinuskon näkemys (post)apokalyptisestä ajasta on hyvin erilainen: vaikka maailma sellaisena kuin me sen tiedämme tuhoutuukin, Babylonin kaaduttua “pelastuksen tuo meidän Jumalamme, hänen on kirkkaus ja voima”. Kun ensimmäinen maa ja ensimmäinen taivas katoavat, nähdään uusi maa ja uusi taivas sekä taivaasta Jumalan luota laskeutuva pyhä kaupunki (Ilm.21).

Tulella hävittäminen kuuluu kyllä kristilliseenkin kuvastoon, mutta Tuulen Laakson Nausicaän postapokalyptinen maailma perustuu ateistiseen tai pakanalliseen kertomukseen. Kristitty usko lopun ajoista sisältää aina Saatanan tai pedon (Jumalan vastustajan) ja Jeesuksen Kristuksen läsnäolon. Lisäksi lopun jälkeisen ajan keskiössä on

Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan, ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut.”Valtaistuimella istuva lausui: “Uudeksi minä teen kaiken.

Share|

Kirjoittaja: Matti Pekkarinen

Avainsanat: Animaatio, Fantasia, K11, Lasten ja perhe, Scifi, Seikkailu