Esittely

Mikä on Arvoarvostelut?

Arvoarvostelut on maan monipuolisin eettiset ja kasvatukselliset näkökulmat huomioon ottava elokuva-arvostelusivusto ja Suomen suurin kristillinen elokuva-arvostelusivusto! Arvioinnin kohteena perinteisen arvioinnin lisäksi mm. väkivalta, raakuus, seksi, alastomuus, uskonnollinen sisältö, päihteet ja kiroilu.

Arvoarvostelut on tietopankki viihteen arvoulottuvuuksista kiinnostuneille ihmisille. Arvoarvosteluiden lähestymistapa poikkeaa hieman perinteisistä arvioinneista. Yleisarvion lisäksi esimerkiksi väkivaltainen, seksuaalinen tai uskonnollinen sisältö otetaan erityisen huomion kohteeksi. Arvoarvosteluiden keskeinen tehtävä on helpottaa ihmisiä kulutettavan viihteen valitsemisessa ja viihteen sisältämien arvosisältöjen tiedostamisessa. Arvoarvostelut pyrkii palvelemaan kaikkia suomalaisia, erityisinä kohderyhminä ovat kristityt, vanhemmat ja herkät ihmiset.

Arvoarvosteluiden sisältö muodostuu arvosteluista ja niitä linkittävistä avainsanoista. Avainsanat helpottavat arvosteluiden selaamista ja sopivien viihdetuotteiden etsimistä.  Arvoarvostelut on perustanut ja niitä ylläpitää Matti Pekkarinen. Suurin osa arvosteluista on Matin kirjoittamia, mutta Arvoarvosteluilla on myös muita kirjoittajia. Kirjoittajat tai heidän nimimerkkinsä ilmoitetaan arvostelutekstin lopussa, arvostelut edustavat näiden kirjoittajiensa yksityisiä näkökulmia. Arvoarvostelut on ryhmittymiin ja järjestöihin sitoutumaton projekti ja toimii täysin yksityisellä rahoituksella.

Arvoarvosteluiden arvopohja on kristillinen. Tämä ei saa tarkoittaa yksioikoisuutta ja tuomitsemisen halua, eikä kristillinen usko saa olla edellytys Arvoarvosteluiden käyttämiselle. Kaikkien käyttäjien on kunnioitettava toisiaan sekä pyrittävä rakentamaan arvostelut ja keskustelut niin, että niistä on mahdollisimman paljon hyötyä mahdollisimman monille. Arvoarvostelut pyrkii osaltaan rohkaisemaan käyttäjiään sekä satunnaisia vierailijoita terveeseen ja vakaaseen raamatulliseen uskoon pohjautuvaan elämään. Kristittyjen viihteenkuluttajien palveleminen on eräs Arvoarvosteluiden tärkeistä tehtävistä. Muita uskontokuntia edustavien ja uskonnottomien käyttäjien palveleminen hoituu viihdetuotteiden yleisten eettisten ja uskonnollisten ulottuvuuksien kuvailun kautta.

Ota yhteyttä: arvoarvostelut@arvoarvostelut.net

  • Osallistu Arvoarvosteluihin.
  • Lue siitä kuinka Arvoarvostelut vastaa kritiikkiin tästä.
  • Arvoarvosteluiden kantoja selvitetään myös tässä artikkelissa.
  • Lue Arvoarvosteluiden idean takana olevasta informoidun valinnan ajatuksesta tästä.